Suomalaisena meillä on vapaus uskoa tahtomaamme, tavoitella haluamaamme ja tehdä unelmistamme totta. Kuinka moni maailmassa on oikeutettu saamaan ilmainen koulutus opintotukineen? Tai juomaan puhdasta vettä kotihanasta? Kuinka moni maailmassa pystyy ottamaan repun selkään ja lähtemään omaksi ilokseen kiertämään maailmaa silmät kirkkaina ja sydän avoinna? Kiipeämään vuorelle Mongoliassa, kurottamaan taivaaseen ja tietää, että maailma on sun?maanantai 7. joulukuuta 2009
VUORI MONGOLIASSA
Valokuvatorstain haastamana, kuva "Sininen ja Valkoinen"....
Suomalaisena meillä on vapaus uskoa tahtomaamme, tavoitella haluamaamme ja tehdä unelmistamme totta. Kuinka moni maailmassa on oikeutettu saamaan ilmainen koulutus opintotukineen? Tai juomaan puhdasta vettä kotihanasta? Kuinka moni maailmassa pystyy ottamaan repun selkään ja lähtemään omaksi ilokseen kiertämään maailmaa silmät kirkkaina ja sydän avoinna? Kiipeämään vuorelle Mongoliassa, kurottamaan taivaaseen ja tietää, että maailma on sun?
Suomalaisena meillä on vapaus uskoa tahtomaamme, tavoitella haluamaamme ja tehdä unelmistamme totta. Kuinka moni maailmassa on oikeutettu saamaan ilmainen koulutus opintotukineen? Tai juomaan puhdasta vettä kotihanasta? Kuinka moni maailmassa pystyy ottamaan repun selkään ja lähtemään omaksi ilokseen kiertämään maailmaa silmät kirkkaina ja sydän avoinna? Kiipeämään vuorelle Mongoliassa, kurottamaan taivaaseen ja tietää, että maailma on sun?
tiistai 1. joulukuuta 2009
SORTAVALAN SUOMALAINEN HAUTAUSMAA
Valokuvatorstai, "Jotta en unohtaisi..."
Rajantakaisen Sortavalan suomalainen hautausmaa oli surullinen paikka. Menimme hartain mielin katsomaan kauan sitten kaatuneiden maamme siskojen ja veljien viimeistä lepopaikkaa. Ohikulkijoiden osoittamasta suunnasta löytyi romahtaneiden kivimuurien takaa pitkä vihreä heinikko, jossa sokkeloisia polkuja. Lähdimme kulkemaan. Heinikon seassa pilkotti siellä täällä vanhoja hautakiviä. Vinossa. Kaatuneina. Tusseilla töhrittynä. Roskien ympäröimänä. Vastaan tuli nainen, joka oli pissattamassa koiraansa. Suomalaisella hautausmaalla. Tämä kaatunut hautakivi pilkotti erään pusikon kätköistä. Meillä ei ollut sanoja.
torstai 19. marraskuuta 2009
MAAILMAN KATOLLA
Valokuvatorstai ja arkistojen aarteet,
Räiskyvä
Toteuttaen suurta unelmaa kapusin askel askeleelta kohden huippua. Olin Tiibetissä, buddhalaisuuden tyyssijoilla. Mieleni lepäsi. Sydämeni iloitsi. Värikkäät rukousnauhat hiljalleen heiluivat tuulessa vieden sanaa taivaisiin. Täällä maailman katolla taivas on niin sininen ja vuoren rinteen ruoho niin vihreää!
keskiviikko 18. marraskuuta 2009
INTIALAISEN RAKKAUDEN ALKU
Valokuvatorstain innoittamana,
Rakkaus
Vuonna 2007 pääsin ystäväni Tumpan häihin Kalkutassa. Tumpan vanhemmat naittoivat Tumpan perinteiseen intialaiseen tyyliin valitsemalla puolison tyttärelleen. Nykyaikana tämä tapahtuu kuitenkin "machmakereiden" avulla sekä lehti-ilmoituksilla, joissa etsitään tietyn mittaiselle, painoiselle, koulutustaustaiselle ja vuosituloiselle puolisoa. Tumpa ja vanhemmat tapasivat 18 miestä ennenkuin Ashoka löytyi. Tumpa ja Ashoka tapasivat kaksi kertaa vanhempien läsnä ollessa ennen hääpäivää. Häitä juhlittiin komeasti kaikkien perinteiden mukaan päiväkausia. Suoraan hääjuhlista Tumpa muutti uuden miehensä perheen luokse Delhiin.
Rakkaus
Vuonna 2007 pääsin ystäväni Tumpan häihin Kalkutassa. Tumpan vanhemmat naittoivat Tumpan perinteiseen intialaiseen tyyliin valitsemalla puolison tyttärelleen. Nykyaikana tämä tapahtuu kuitenkin "machmakereiden" avulla sekä lehti-ilmoituksilla, joissa etsitään tietyn mittaiselle, painoiselle, koulutustaustaiselle ja vuosituloiselle puolisoa. Tumpa ja vanhemmat tapasivat 18 miestä ennenkuin Ashoka löytyi. Tumpa ja Ashoka tapasivat kaksi kertaa vanhempien läsnä ollessa ennen hääpäivää. Häitä juhlittiin komeasti kaikkien perinteiden mukaan päiväkausia. Suoraan hääjuhlista Tumpa muutti uuden miehensä perheen luokse Delhiin.torstai 12. marraskuuta 2009
SUDENKORENTO JA TIKTIKI
Minnan innoittamana päätin osallistua proggikseen valokuvatorstai kaivamalla matkavalokuva-arkistojani ajatuksena pitää tätä matkablogiani hengissä matkojeni välillä.
"Ellei vuorilla ole suuria puita, leikkivät rikkaruohot kuningasta."
(Kiinalainen sananlasku)
(Kiinalainen sananlasku)
Kuva on Calcutasta, ystäväni Matunin pienestä internet-kahvilasta nimeltään Pink Cyber cafe. Pienellä liskolla suuri ego. Pettymys lie suuri kun ei metsästyksestä tullut mitään... :). Liskoa kutsutaan intiassa nimellä tiktiki. Tästä kuvasta mainittakoon vielä, että Raoul ja minä jäimme edelleen kiistelemään kumpi kuvan loppujen lopuksi otti. Pyrin välttämään jatkossa epäselvyyksiä, mutta tästä tämä lähtee.
lauantai 18. heinäkuuta 2009
RAKAS INTIA
Viimeiset päivät Delhissä kului lähinnä kierrellessä ja kaarrellessa. Eva ja Jon tulivat koputtamaan hostellin ovea ja iloinen jälleennäkeminen sai meidät kaikki muistelemaan vasta äskettäin päättynyttä motskariretkeä. Kierreltiin Delhin fiineissä kahviloissa juomassa OIKEAN makuista kahvia. Heidän matka jatkui Mumbaihin ja meidän kohden monen tähden hotellia, jossa ystävämme Mari lentoemoasusti ja päästiin sinne lisävuoteen kera viettämään auvoista elämää kahdeksi päiväksi ja yöksi. Nautittiin ystävän seurasta, uima-altaasta ja saunaosastosta. Ja pehmeästä pedistä, joka oli tervetullutta vaihtelua hostellien jokseenkin patjattomiin peteihin.
Matka on takana. Oli haikeaa jättää Intia taakseen, se on aina niin. Sanotaan että Intiaa joko rakastaa tai vihaa. Meille Intia on maa, jossa kokeminen ei lopu millään. Siellä tapahtuu joka päivä ja hetki asioita, jotka saa minut ihmettelemään, hermostumaan, ihastelemaan, kummastelemaan tahi sitten vallan hiljaiseksi. Intia on maa jossa voit kokea ihan mitä haluat. Maailman korkeimmat vuoret, valtameri, autiomaa, köyhyyttä, rikkautta, leveimpiä hymyjä ja kurjinta kurjuutta. Pienellä budjetilla pääsee pitkälle. Niin pitkälle ei kuitenkaan, etteikö Intiaan voisi mennä aina uudelleen ja uudelleen. Minun ilokseni meitä sitoo Intiaan Ateswartalan kylä ja aloittamamme kouluprojekti siellä, toivottavasti koko loppuelämämme ajan.
Ostimme Delhistä Intian tiekartan, joka tarkoittaa siis sitä, että moottoripyöräpöpö ja vuoret jäi meihin asumaan. Uusi matka jo mielessä siis. Ei etteikö kotonakin olisi hyvä olla. Se vaan antaa niin paljon lähteä välillä pois ihmettelemään. Menkää kokemaan.
Kiitos kaikille lukijoille, jotka ovat jakaneet matkaa meidän kanssa. Se ilo on ollut suuri ilo. Kiitos. Palataan taasen asiaan, kunhan seuraava päämäärä selviää.
Rakkaudella, Katja
Matka on takana. Oli haikeaa jättää Intia taakseen, se on aina niin. Sanotaan että Intiaa joko rakastaa tai vihaa. Meille Intia on maa, jossa kokeminen ei lopu millään. Siellä tapahtuu joka päivä ja hetki asioita, jotka saa minut ihmettelemään, hermostumaan, ihastelemaan, kummastelemaan tahi sitten vallan hiljaiseksi. Intia on maa jossa voit kokea ihan mitä haluat. Maailman korkeimmat vuoret, valtameri, autiomaa, köyhyyttä, rikkautta, leveimpiä hymyjä ja kurjinta kurjuutta. Pienellä budjetilla pääsee pitkälle. Niin pitkälle ei kuitenkaan, etteikö Intiaan voisi mennä aina uudelleen ja uudelleen. Minun ilokseni meitä sitoo Intiaan Ateswartalan kylä ja aloittamamme kouluprojekti siellä, toivottavasti koko loppuelämämme ajan.
Ostimme Delhistä Intian tiekartan, joka tarkoittaa siis sitä, että moottoripyöräpöpö ja vuoret jäi meihin asumaan. Uusi matka jo mielessä siis. Ei etteikö kotonakin olisi hyvä olla. Se vaan antaa niin paljon lähteä välillä pois ihmettelemään. Menkää kokemaan.
Kiitos kaikille lukijoille, jotka ovat jakaneet matkaa meidän kanssa. Se ilo on ollut suuri ilo. Kiitos. Palataan taasen asiaan, kunhan seuraava päämäärä selviää.
Rakkaudella, Katja
lauantai 11. heinäkuuta 2009
KOKONAISENA
Palattiin jokunen paiva sitten kokonaisina Himalayalta. Kaksi viikkoa meni vauhdilla. Ei voinut muuta kuin hymyilla kun paastiin ehjana Rishikeshiin takaisin. Niin voittajaolo kun tehtiin se! Pyoratkin sailyi ehjana loppuun asti, vaikka kovalle koetukselle ne joutuivatkin kylmasta kuumaan ja marasta kuivimpaan ikina. Ja ne vuoristotiet kivia ja kuoppia taynna. Manalista lahdettiin ajelemaan hiljalleen alaspain kohden Rishikeshia. Kaikki oli yhta mielta siita ettei samaa reittia ajettaisi takaisin mita oli tultu. Ja se oli hyva paatos. Tiet tosin oli haastavia, mutta meidan kuskit oli jo ihan sinut pyorien kanssa ja pro-tasolla ajamisessa, joten haasteellisuus oli vaan plussaa. Takamukset tosin huusi ja kovaa aika-ajoin etta AU AU AU tahtoo tauon!
Me ajeltiin pienia teita pitkin ja ohitettiin lukuisia pienia vuoristokylia. Joissain pysahdyttiin juomaan tai syomaan ja meitahan ihmeteltiin. JOssain kyllissa kuulema ei ollut vieraillut ulkomaalaisia kun viimeksi viime vuonna. Ja me oltiin erikoisvieraita, sanottiin :). Milloin tuli kylakoulun opettaja meita kadesta pitaen opastamaan intian kulttuurin kanssa ja sitten taas joku toinen joka oli englannin kielen taidon opetellut. Oikea suunta tiella loytyi kysymalla sita joka tienhaaran kohdalla, kertaakaan ei eksytty!! :) vaikka kerran luultiin olevamme pois kartalta. Kerran ajettiin yhtakkia yllattaen tunneliin, joka jatkui ja jatkui ja kesti kolme kilometria. Eipa siina mitaan jos meilla olisi pyorassa toiminut etuvalo, muttapa ei se toiminut. Taristiin koko matka Raoulin kanssa silla tunnelissa oli pilkkopimeaa. Eika voinut oikein hidastaa tahtia kun olisi jaanyt takana tulevien rekkojen jalkoihin. Kamalin kokemus ikina koko reissulla. MUtta koska selvittiin hengissa niin kasvatti vaan.
Viimeisina paivina alkoi taivaalle ja vuorten valiin keraantya pilvia jotka viimeisena aamuna tiivistyi sateeksi. pikkukylan asukit olivat iloissaan ensimmaisesta mnsuunisadepaivasta, me taasen mietittiin etta jaahas nainkos me selvitaan pois taalta vuorilta tassa sateessa. MUtta selvittiin! Meidan pro-kuskit saivat kunnon haastetta liukastella sadeurissa ja valilla niin pilvessa vuoristossa ettei eteensa nahnyt kuin joitain hassuja metreja. Kun paastiin vuorilta alas, alkoi aurinko taas patamaan ja edessa oli viimoset sata kilsaa jotka meni aika tykityksena ajaessa kuskiemme kokeillessa mihin pyorat pystyvatkaan. :)
Jo heti ensimmaisina paivina alettiin haaveilemaan oman moootirpyoran ostosta taalla Intiassa. Talla saa niin halvalla ihania pyoria kuten Royal Enfieldeja. Olisi aikaa ja lahdettaisiin tonne todelliseen extremevuoristoon ajelemaan. Joku paiva se toteutuu viela, onko innokkaita mukaanlahtijoita? Tosin pitaa sita ennen viela ajaa ne pratkakortit niin ei tuu onkelmia polliisien kanssa.
Rishikeshissa rentouduttiin huolella. Syotiin hyvin. Kylla pizzat maistui hyvalle monen paivan riisin ja papukastikkeiden jalkeen :). Kaytiin taasen hieronnassa murjouttamassa kipeita lihaksia. Ja uimassa Gangesjoessa. MEidan suruksi rafting-kausi oli jo ohi eika suunnitelmista tullut totta kayda viela kerran raftaamassa. Pojat kylla yritti lahjoa raftingin jarjestajia, muttei siina onnistuneet. Tormattiin kolmeen suomalaiseen ensikertalais-intianmatkaajaan, joista yksi oli jo kolmatta kertaa vatsataudissa kuukauden sisaan. Ai niin, ja Raoulkin oksenteli ja vesikakkasi viimosina motskaripaivina. Intia ei paasta ihan helpolla ketaan. EIlen lahdettiin Rishikeshista illalla haikein mielin. Lintukoto jai taakse ja samoin uudet ystavat Eva ja Jon. Mentiin mutkan kautta taxilla Haridwariin yoksi kun ei loydetty etsimisesta huolimatta bussia sinne mistaan. Tana aamuna aikaisin hypattiin junaan monsuunisateiden raivotessa yllamme. Puolenpaivan jalkeen saavuttiin kuumaan Delhiin, josta kovan etsimisen jalkeen loydettiin mielestamme liian kallis luukku. Oltiin paatetty suoda itsellemme ilmastointi viimesten paivien kunniaksi ja se saatiin :). Tanaan ollaan ihmetelty hieman jo ymparillemme univajeessa ja aloitettu viimehetken shoppailuhullutus. Huomeaamulla Jon ja Eva tulevat hengaamaan paivaa kanssamme tanne Delhiin, kunnes illalla taasen jatkavat matkaansa eteenpain. Kommimpa tasta nyt sitten tuonne Paharganjin ylapuolelle huoneeseemme kolmanteen kerrokseen.
Me ajeltiin pienia teita pitkin ja ohitettiin lukuisia pienia vuoristokylia. Joissain pysahdyttiin juomaan tai syomaan ja meitahan ihmeteltiin. JOssain kyllissa kuulema ei ollut vieraillut ulkomaalaisia kun viimeksi viime vuonna. Ja me oltiin erikoisvieraita, sanottiin :). Milloin tuli kylakoulun opettaja meita kadesta pitaen opastamaan intian kulttuurin kanssa ja sitten taas joku toinen joka oli englannin kielen taidon opetellut. Oikea suunta tiella loytyi kysymalla sita joka tienhaaran kohdalla, kertaakaan ei eksytty!! :) vaikka kerran luultiin olevamme pois kartalta. Kerran ajettiin yhtakkia yllattaen tunneliin, joka jatkui ja jatkui ja kesti kolme kilometria. Eipa siina mitaan jos meilla olisi pyorassa toiminut etuvalo, muttapa ei se toiminut. Taristiin koko matka Raoulin kanssa silla tunnelissa oli pilkkopimeaa. Eika voinut oikein hidastaa tahtia kun olisi jaanyt takana tulevien rekkojen jalkoihin. Kamalin kokemus ikina koko reissulla. MUtta koska selvittiin hengissa niin kasvatti vaan.
Viimeisina paivina alkoi taivaalle ja vuorten valiin keraantya pilvia jotka viimeisena aamuna tiivistyi sateeksi. pikkukylan asukit olivat iloissaan ensimmaisesta mnsuunisadepaivasta, me taasen mietittiin etta jaahas nainkos me selvitaan pois taalta vuorilta tassa sateessa. MUtta selvittiin! Meidan pro-kuskit saivat kunnon haastetta liukastella sadeurissa ja valilla niin pilvessa vuoristossa ettei eteensa nahnyt kuin joitain hassuja metreja. Kun paastiin vuorilta alas, alkoi aurinko taas patamaan ja edessa oli viimoset sata kilsaa jotka meni aika tykityksena ajaessa kuskiemme kokeillessa mihin pyorat pystyvatkaan. :)
Jo heti ensimmaisina paivina alettiin haaveilemaan oman moootirpyoran ostosta taalla Intiassa. Talla saa niin halvalla ihania pyoria kuten Royal Enfieldeja. Olisi aikaa ja lahdettaisiin tonne todelliseen extremevuoristoon ajelemaan. Joku paiva se toteutuu viela, onko innokkaita mukaanlahtijoita? Tosin pitaa sita ennen viela ajaa ne pratkakortit niin ei tuu onkelmia polliisien kanssa.
Rishikeshissa rentouduttiin huolella. Syotiin hyvin. Kylla pizzat maistui hyvalle monen paivan riisin ja papukastikkeiden jalkeen :). Kaytiin taasen hieronnassa murjouttamassa kipeita lihaksia. Ja uimassa Gangesjoessa. MEidan suruksi rafting-kausi oli jo ohi eika suunnitelmista tullut totta kayda viela kerran raftaamassa. Pojat kylla yritti lahjoa raftingin jarjestajia, muttei siina onnistuneet. Tormattiin kolmeen suomalaiseen ensikertalais-intianmatkaajaan, joista yksi oli jo kolmatta kertaa vatsataudissa kuukauden sisaan. Ai niin, ja Raoulkin oksenteli ja vesikakkasi viimosina motskaripaivina. Intia ei paasta ihan helpolla ketaan. EIlen lahdettiin Rishikeshista illalla haikein mielin. Lintukoto jai taakse ja samoin uudet ystavat Eva ja Jon. Mentiin mutkan kautta taxilla Haridwariin yoksi kun ei loydetty etsimisesta huolimatta bussia sinne mistaan. Tana aamuna aikaisin hypattiin junaan monsuunisateiden raivotessa yllamme. Puolenpaivan jalkeen saavuttiin kuumaan Delhiin, josta kovan etsimisen jalkeen loydettiin mielestamme liian kallis luukku. Oltiin paatetty suoda itsellemme ilmastointi viimesten paivien kunniaksi ja se saatiin :). Tanaan ollaan ihmetelty hieman jo ymparillemme univajeessa ja aloitettu viimehetken shoppailuhullutus. Huomeaamulla Jon ja Eva tulevat hengaamaan paivaa kanssamme tanne Delhiin, kunnes illalla taasen jatkavat matkaansa eteenpain. Kommimpa tasta nyt sitten tuonne Paharganjin ylapuolelle huoneeseemme kolmanteen kerrokseen.
sunnuntai 5. heinäkuuta 2009
KOHTAAMINEN POLIISISEDAN KANSSA
Pojat lahtivat kalastamaan taimenia joelle. Ma lahdin yksin palloilemaan tanne Manalin kujille ja eksyin teille kirjoittelemaan. Toissapaivana saavuttiin tanne Manaliin huoltamaan pyoramme kuntoon, se oli sovittu motskarinvuokraajan kanssa etukateen. Jonin ja Evan pyorassa ei ollut mitaan vikaa, mutta meidan pyorassa oli etujarru jumahtanut paikoilleen niin etta se koko ajan jarrutti ja ketjukin oli ihan loysalla. siispa ne kuntoon. TYo oli hieman haastavampi kuin oli ajatus ja siina menikin sitten koko paiva. Jaatiin MAnaliin yoksi. Tama on siis niin paisunut turistiseksi tama intian kaupunki, ihan kuin kanarian saarilla olisi. Eile aamulla lahdettiin jo seitseman iakaa liikkeelle kohden Rohtang La:ta joka on 3978metrinen vuori ja siita yli. Tie oli haastava ja liikenne kova, sinnekun kaikki nama Manalin turistit haluavat ihailemaan upeita maisemia. Jonkun tunnin matkan jalkeen ylitettiin lumiraja. Maisemat oli siis niin uskomattoman ihania. No voi vaan kuvitella kun neljan kilometrin korkuisia vuoria ymparilla... Olin kaynyt Rohtang La:lla SAnna kanssa kuutisen vuotta sitten. mUistan silloin katsoneeni vuoria huipulta eteenpain ja miettineeni etta tuonne viela joskus haluan. Ja kun ylitettiin se piste niin hymy oli korvissa :). voih, niiin kaunista ja taalla mina olin! MEidan oli tarkoitus jatkaa motskareissa matkaa lehiin vievaa tieta ja kaantya sitten kohden Dharamsalaa kiertotieta niin etta paastaisiin ylittamaan yli 5 km korkuisia huippuja. mutta...
Kuuden tunnin Manalista ajamisen jalkeen saavuttiin pieneen kylaan, jossa poliisit pysaytti meidat. Se on ihan normaalia, silla tama oli piste jossa kaikkien ulkomaalaisten piti rekisteroitya kun mentiin yli ns. extremerajan taalla Himalayalla. Noh, meidan huoli tietenkin oli etta kysyyko ne Raoulilta ajokorttia, ei kysynyt mutta muita ongelmia tuli vastaan. Nimittain Jon oli jattanyt passinsa pyoriemme pantiksi ja poliisisetahan sai passittomana olosta aiheen ruveta hiostamaan. No siina sitten vaati nahda moottoripyorien paperit, jotka meilla tietty oli mukana, mutta eihan me oltu niita katottu, eika siis tiedetty etta pyorien vakuutukset oli menny umpeen ennenkuin poliisiseta sen meille kertoi. Haa - kaksi hyvaa aihetta poliisisedalle tarttua... mehan ei voitu sanoa etta pyorat oli vuokrattu, sille se on kuulema laitonta kaikkialla muualla Intiassa paitsi Goalla. Siispa sanoimme pyorien olevan lainassa ystavaltamme ja Jon sanoi passinsa unohtuneen hotelliin laukkuunsa, kopia passista hanella oli mukana. Siina vajaan tunnin mina ja Jon oltiin poliisisedan hiostuksessa, onneksi Eva ja Raoul sai rauhassa olla pyorien luona sillavalin kun me hoidettiin naita asioita. Olisi viela seta tajunnut kysya ajokorttia Raoulita niin siinahan sita oltas oltu. Valilla poliisiseta sivulauseessa uhkaili pidattaa Jonin ja sitten taas 2000 rupian sakoilla per pyora taikka takavarikoida pyorat. Pysyttiin kuitenkin hyvassa hengessa ja ma otin kayttoon niukat nayttelijan lahjani nayttamalla surkealta ja katuvaiselta ja pienelta ja suloiselta. tassa vaiheessa oltiin paasty vaihtoehtoon etta joku pitaa saada Rishikeshista kiinni jolla on Jonin passi ja varmistus siita etta se on siella oikeasti ja sakot paalle vakuutuksetta ajamisesta ja saataisiin jatkaa matkaa. Tai sitten sakot ja kaannytys takaisin ilman lupaa jatkaa matkaa. Tiedettiin, etta edessa olisi naita samaisia tarkastuspisteita, etta vaikka tasta selvittaisiin sakoilla niin lisaa olisi edessa selityksia. Ja hitto pyorat ilman vakuutuksia! aaargh olisihan meidan pitanyt tarkistaa...muttakun oltiin niin innoissaan lahdossa matkaan. No ei voi mitaan. Paadyttiin siis kaantymaan takaisin. Ja edessa oli viela sakkosumman neuvottelu. Tamakin poliisiseta oli kuten ne joista oli kuultu tarinoita, eli lahjottava tappaus. itse han sita ehdotti - joko saisimme 2000 rupian (30 euron) sakot per pyora laskulle, tai maksaisimme 1000 rupiaa (15 euroa) per pyora hanelle suoraan kateen. Siina rapsyttelin silmia ja naytiin surkealle ja ei meilla ole NIIIN paljon rahaa ei ole. Olen sairaanhoitaja ja muut on opiskelijoita. No summa laski sitten 500 rupiaan ja anoin 400 rupiaa ja kun ladoin rahaa poytaan niin 200 rupian(3 euron) kohdalla poliisiseta sanoi etta tama on ok. Siina sitten sisallamme hihitys kavi mutta naama pysyi pokkana ja kiiteltiin ja pahoiteltiin ja eikun pyoran selkaan ja lujaa takavasemmalle :). Poliiseista selvitty! ja nekin koettu.
Meidan urheat kuskit ajoivat sitten taasen toiset 6 tuntia takaisin Manaliin. Matkalla meidan pyora alkoi pitaa outoa aanta ja oltiin jokseenkin huolissaan. tarkasteltiin ja ihmeteltiin, ihankuin joku hankaisi pyorankumia koko ajan. ei kuitenkaan loydetty mitaan. Mutta kuitenkin oltiin ikavakylla matkalla takaisin Manaliin joten huoltamo olisi lahella. ilta viidelta pysahdyttiin syomaan ja kaikki meista oli ihan pyortymispisteessa ja heikkona ehka korkeuseroista ja sitten myos energian puutteesta. RUoka kuitenkin helpotti jonkin verran ja paastiin jatkamaan matkaa vaikka kuskien kadet ei enaa toiminutkaan ja oli ihan rakoilla ja joka paikka reistaili. mutta sisulla eteenpain ja alas. heh. oltiin ihan itkuvasyneita illalla kun auringon laskettua saavuttiin Manaliin. Loydettiin rauhaisia kartano asua, mutta joka tuntui kumitustalolta. Nukuttiin kuitenkin kuin pienet possut koko yo. Raoul vei pyoran tanaan korjaamolle aamusta ja tulos oli etta ketju oli ihan loysalla taas ja joku ketjun hammasratas kulunut joten se meni vaihtoon ja pyora kulkee taas.
Raoul ja Jon tosiaan lahti koskelle kalastamaan norjalaisia taimenia ja rentoutumaan. iltasella meidan olisi tarkoitus aloittaa paluumatka rauhallisesti toivottavasti jotain kiertotieta pitkin. Kaikki hyvin taalla siis.
Kuuden tunnin Manalista ajamisen jalkeen saavuttiin pieneen kylaan, jossa poliisit pysaytti meidat. Se on ihan normaalia, silla tama oli piste jossa kaikkien ulkomaalaisten piti rekisteroitya kun mentiin yli ns. extremerajan taalla Himalayalla. Noh, meidan huoli tietenkin oli etta kysyyko ne Raoulilta ajokorttia, ei kysynyt mutta muita ongelmia tuli vastaan. Nimittain Jon oli jattanyt passinsa pyoriemme pantiksi ja poliisisetahan sai passittomana olosta aiheen ruveta hiostamaan. No siina sitten vaati nahda moottoripyorien paperit, jotka meilla tietty oli mukana, mutta eihan me oltu niita katottu, eika siis tiedetty etta pyorien vakuutukset oli menny umpeen ennenkuin poliisiseta sen meille kertoi. Haa - kaksi hyvaa aihetta poliisisedalle tarttua... mehan ei voitu sanoa etta pyorat oli vuokrattu, sille se on kuulema laitonta kaikkialla muualla Intiassa paitsi Goalla. Siispa sanoimme pyorien olevan lainassa ystavaltamme ja Jon sanoi passinsa unohtuneen hotelliin laukkuunsa, kopia passista hanella oli mukana. Siina vajaan tunnin mina ja Jon oltiin poliisisedan hiostuksessa, onneksi Eva ja Raoul sai rauhassa olla pyorien luona sillavalin kun me hoidettiin naita asioita. Olisi viela seta tajunnut kysya ajokorttia Raoulita niin siinahan sita oltas oltu. Valilla poliisiseta sivulauseessa uhkaili pidattaa Jonin ja sitten taas 2000 rupian sakoilla per pyora taikka takavarikoida pyorat. Pysyttiin kuitenkin hyvassa hengessa ja ma otin kayttoon niukat nayttelijan lahjani nayttamalla surkealta ja katuvaiselta ja pienelta ja suloiselta. tassa vaiheessa oltiin paasty vaihtoehtoon etta joku pitaa saada Rishikeshista kiinni jolla on Jonin passi ja varmistus siita etta se on siella oikeasti ja sakot paalle vakuutuksetta ajamisesta ja saataisiin jatkaa matkaa. Tai sitten sakot ja kaannytys takaisin ilman lupaa jatkaa matkaa. Tiedettiin, etta edessa olisi naita samaisia tarkastuspisteita, etta vaikka tasta selvittaisiin sakoilla niin lisaa olisi edessa selityksia. Ja hitto pyorat ilman vakuutuksia! aaargh olisihan meidan pitanyt tarkistaa...muttakun oltiin niin innoissaan lahdossa matkaan. No ei voi mitaan. Paadyttiin siis kaantymaan takaisin. Ja edessa oli viela sakkosumman neuvottelu. Tamakin poliisiseta oli kuten ne joista oli kuultu tarinoita, eli lahjottava tappaus. itse han sita ehdotti - joko saisimme 2000 rupian (30 euron) sakot per pyora laskulle, tai maksaisimme 1000 rupiaa (15 euroa) per pyora hanelle suoraan kateen. Siina rapsyttelin silmia ja naytiin surkealle ja ei meilla ole NIIIN paljon rahaa ei ole. Olen sairaanhoitaja ja muut on opiskelijoita. No summa laski sitten 500 rupiaan ja anoin 400 rupiaa ja kun ladoin rahaa poytaan niin 200 rupian(3 euron) kohdalla poliisiseta sanoi etta tama on ok. Siina sitten sisallamme hihitys kavi mutta naama pysyi pokkana ja kiiteltiin ja pahoiteltiin ja eikun pyoran selkaan ja lujaa takavasemmalle :). Poliiseista selvitty! ja nekin koettu.
Meidan urheat kuskit ajoivat sitten taasen toiset 6 tuntia takaisin Manaliin. Matkalla meidan pyora alkoi pitaa outoa aanta ja oltiin jokseenkin huolissaan. tarkasteltiin ja ihmeteltiin, ihankuin joku hankaisi pyorankumia koko ajan. ei kuitenkaan loydetty mitaan. Mutta kuitenkin oltiin ikavakylla matkalla takaisin Manaliin joten huoltamo olisi lahella. ilta viidelta pysahdyttiin syomaan ja kaikki meista oli ihan pyortymispisteessa ja heikkona ehka korkeuseroista ja sitten myos energian puutteesta. RUoka kuitenkin helpotti jonkin verran ja paastiin jatkamaan matkaa vaikka kuskien kadet ei enaa toiminutkaan ja oli ihan rakoilla ja joka paikka reistaili. mutta sisulla eteenpain ja alas. heh. oltiin ihan itkuvasyneita illalla kun auringon laskettua saavuttiin Manaliin. Loydettiin rauhaisia kartano asua, mutta joka tuntui kumitustalolta. Nukuttiin kuitenkin kuin pienet possut koko yo. Raoul vei pyoran tanaan korjaamolle aamusta ja tulos oli etta ketju oli ihan loysalla taas ja joku ketjun hammasratas kulunut joten se meni vaihtoon ja pyora kulkee taas.
Raoul ja Jon tosiaan lahti koskelle kalastamaan norjalaisia taimenia ja rentoutumaan. iltasella meidan olisi tarkoitus aloittaa paluumatka rauhallisesti toivottavasti jotain kiertotieta pitkin. Kaikki hyvin taalla siis.
torstai 2. heinäkuuta 2009
VARPAITA PALELEE VUOREN HUIPULLA
Vilpoinen aamu Himalayalla. Talla hetkella 1760 metrissa vuoristomaisemissa. Bongattiin opaskirjasta linna ja suunnattiin tanne, mutta eihan tuo mikaan linna ole! Kaunis kivi-puu rakennus kyllakin 1460-luvulta, mutta me odotettiin linnantorneja ja kivimuureja. Paastiin paikallista matkailua edistavaan mainokseen poseeraamaan. Meita pyydettiin istumaan linnan sisapihalla nauttimassa ihanaa Chaita (intialaista teeta) ja olemaan upeat omat itsemme ja kamerat rapsi ymparilla. Raoul paasi poseeraamaan kuuma kuppi kadessa moottoripyorailijapaita paalla revittyine hihoineen lumivuoret taustalla, heh. Illalla loydettiin Naggarin puulammitteinen kiviuuni ja Italialaista pizzaa?? ja paikallista vuoristo siideria, joka oli kylla enemmankin omenaviinia. Ompahan maisteltu.
Viikko takana motopyorailya vuoristossa ja kaikki hyvin. Matka etenee hitaammin kuin ajattelimme, reissaaminen Himalayalla on ihan just niin vaikea milta se kuulostaa. Tiet on haastavia ja liikenne kaoottinen. Vahan valia isoja rekkoja tai busseja hengittaa niskaan kurvisessa alamaessa ajaen suunnilleen taysia perassa. Valilla pitaa ajaa niiden valissa ja sitten niita onkin jo jono ja ne pitais saada ohitettua. Vahan liian monta laheltapiti-tilannetta on ollut. JOutunut ajamaan ulostielta kun rekka tahi auto tullut meidan kaistalla vastaan. Kerran bussi hipas meidan sivulaukkua ja kerran ollaan pienen joen ylityksen jalkeen kaaduttu keveasti maahan ilman naarmuja. Pakoputkeen en viela kertaakaan oo polttanut itseani :). Pyora on simahtanut keskelle kaupungin kiireisinta liikenneympyraa kolme kertaa. Vuoristoteiden kurvien takaa ei koskaan tieda mita tulee. Varotustorventoitptukset annetaan ennen mutkaa ja toivoa parasta. Mutta kaikesta on selvitty. Raoul on huolellinen ja hyva kuski. Maltilla ja rauhallisuudella selvinnyt kaikista haastavista tilanteista.
Eilen oltiin yota Kullussa. Kaytiin raftaamassa, eli laskemassa koskea taas. Oli kylla haastava 14 kilometria, mutta hauskaa taas. Ilma taalla vaan on aika viilea ja joen vesi aivan jaatavan kylmaa. Raoul oli ainut meista joka uskaltautui jokeen uimaan. Kananlihalla hytistiin ja kikatettiin koskien kuohuissa. Mutta meilla oli jo takana jokseenkin kylmempia kokemuksia, joten jaatava vesi ei ihan niin paljoa hetkauttanut. Nimittain tytot kun saivat paahansa etta lahdetaan katsomaan 2760 metrissa olevaa pyhaa jarvea niin mehan lahdettiin. tehtiin 24 km matkaa ylos hiekkakivista vuorenrinnetta kaksi tuntia. Maisemat muuttuivat matkan aikana metsaiseksi ja ilma viileni niin etta t-paidoissa paleltiin. Pimea painoi niskaan. Oltiin mietitty, etta tultaisiin sielta viela alas ennen pimeaa johonkin majataloon nukkumaan yo. Kun paastiin vuoren huipulle, alkoi sadepilvet keraantymaan. Siita ainoasta kioskista, joka vuorella oli, kaytiin kysymaan josko olisis joku nukkumapaikka. Mies osotti punaista harjakattoista telttaa tuulessa ja me oltiin iloisia. Nelja vasynytta matkaajaa kompi telttaan pitamaan sadetta kylki kyljessa hytisemaan vilttien alle. Alkoi satamaan ja ukkostamaan. Syotiin puukioskissa riisia ja papuja illan pimetessa ja sateen raivotessa. Ruoka maistui niin hyvalle, massussa kun vaan aamupalaleivat. Koko yon satoi. Aamulla herattiin pilven sisalla. Pakattiin resut ja koitettiin aloittaa matka alas vuorelta. Kun rinkat oli sidottu pyoriin kiinni, alkoi ripottelemaan vetta. Eva koitti miten pyora etenee ja meinasi samantien liukua alas tielta rinteeseen. Pyorat takaisin parkkiin ja sateen ranketessa hipsimme takaisin kiskamiehen luo anelemaan nukkumapaikkaa toiseksikin yoksi. Saatiin sija varastorakennuksesta. Illalla alkoi selkenemaan ja nahtiin ymparillemme - lumihuippuisia vuoria joihin paistoi aurinko! Istuttiin ja ihasteltiin. Sisuskalut jaassa viltit ymparille kaarittyina. Tehtiin illalla notski. Jarvi oli ihana. Paikka oli ihana. Ihana. Prashar Lake.
Seuraavana aamuna herattiin taysin pilven sisalta ja epatoivo alkoi vallata. Nainkos kauankos me taalla nyt sitten odotellaan aurinkoa ja teiden kuivumista? Iltapaivasta Raoul lahti tutkimusmatkalle ja tuli ilmoittamaan etta tiessa oli vain joitakin haastavia kohtia, joihin meidan pitaisi rakentaa tieta. Niipa lahdimme uhmalla kohti pyoria ja mutamossotieta. Selvittiin yllattavan vahalla tienrakentamisella (kivien kantamisella) ja joitakin tunteja myohemmin oltiin takaisin maan pinnalla :). Hjyva meidan upeat kuskit!! Vuoristomaisemat on upeita! Ihan istua pyoran takana ja kulkea eteenpain. Valilla pitaa toppuutella Raoulia jarruttelemaan, mutta aika vahan. Ollaan nahty Isojen kotkien liitelevan. Kuolleita lehmaruhoja. Murskaantuneita autoja ja moottoripyoria. Intialaiset ajaa aivan liian lujaa ja huolimattomasti. AUrikoa ja pilvia. Kamalan kuumaa ja jarkyttavan kylmaa. Ylos ja alas. Evan ja Jonin kanssa tullaan hyvin toimeen. Ne on aikasta ihania. Paljon ollaan koettu. Viikko viela edessa moottoripyorailya ennen Rishikeshiin paluuta. Tanaan tasta viela Manaliin ja siitakin eteenpain.
Viikko takana motopyorailya vuoristossa ja kaikki hyvin. Matka etenee hitaammin kuin ajattelimme, reissaaminen Himalayalla on ihan just niin vaikea milta se kuulostaa. Tiet on haastavia ja liikenne kaoottinen. Vahan valia isoja rekkoja tai busseja hengittaa niskaan kurvisessa alamaessa ajaen suunnilleen taysia perassa. Valilla pitaa ajaa niiden valissa ja sitten niita onkin jo jono ja ne pitais saada ohitettua. Vahan liian monta laheltapiti-tilannetta on ollut. JOutunut ajamaan ulostielta kun rekka tahi auto tullut meidan kaistalla vastaan. Kerran bussi hipas meidan sivulaukkua ja kerran ollaan pienen joen ylityksen jalkeen kaaduttu keveasti maahan ilman naarmuja. Pakoputkeen en viela kertaakaan oo polttanut itseani :). Pyora on simahtanut keskelle kaupungin kiireisinta liikenneympyraa kolme kertaa. Vuoristoteiden kurvien takaa ei koskaan tieda mita tulee. Varotustorventoitptukset annetaan ennen mutkaa ja toivoa parasta. Mutta kaikesta on selvitty. Raoul on huolellinen ja hyva kuski. Maltilla ja rauhallisuudella selvinnyt kaikista haastavista tilanteista.
Eilen oltiin yota Kullussa. Kaytiin raftaamassa, eli laskemassa koskea taas. Oli kylla haastava 14 kilometria, mutta hauskaa taas. Ilma taalla vaan on aika viilea ja joen vesi aivan jaatavan kylmaa. Raoul oli ainut meista joka uskaltautui jokeen uimaan. Kananlihalla hytistiin ja kikatettiin koskien kuohuissa. Mutta meilla oli jo takana jokseenkin kylmempia kokemuksia, joten jaatava vesi ei ihan niin paljoa hetkauttanut. Nimittain tytot kun saivat paahansa etta lahdetaan katsomaan 2760 metrissa olevaa pyhaa jarvea niin mehan lahdettiin. tehtiin 24 km matkaa ylos hiekkakivista vuorenrinnetta kaksi tuntia. Maisemat muuttuivat matkan aikana metsaiseksi ja ilma viileni niin etta t-paidoissa paleltiin. Pimea painoi niskaan. Oltiin mietitty, etta tultaisiin sielta viela alas ennen pimeaa johonkin majataloon nukkumaan yo. Kun paastiin vuoren huipulle, alkoi sadepilvet keraantymaan. Siita ainoasta kioskista, joka vuorella oli, kaytiin kysymaan josko olisis joku nukkumapaikka. Mies osotti punaista harjakattoista telttaa tuulessa ja me oltiin iloisia. Nelja vasynytta matkaajaa kompi telttaan pitamaan sadetta kylki kyljessa hytisemaan vilttien alle. Alkoi satamaan ja ukkostamaan. Syotiin puukioskissa riisia ja papuja illan pimetessa ja sateen raivotessa. Ruoka maistui niin hyvalle, massussa kun vaan aamupalaleivat. Koko yon satoi. Aamulla herattiin pilven sisalla. Pakattiin resut ja koitettiin aloittaa matka alas vuorelta. Kun rinkat oli sidottu pyoriin kiinni, alkoi ripottelemaan vetta. Eva koitti miten pyora etenee ja meinasi samantien liukua alas tielta rinteeseen. Pyorat takaisin parkkiin ja sateen ranketessa hipsimme takaisin kiskamiehen luo anelemaan nukkumapaikkaa toiseksikin yoksi. Saatiin sija varastorakennuksesta. Illalla alkoi selkenemaan ja nahtiin ymparillemme - lumihuippuisia vuoria joihin paistoi aurinko! Istuttiin ja ihasteltiin. Sisuskalut jaassa viltit ymparille kaarittyina. Tehtiin illalla notski. Jarvi oli ihana. Paikka oli ihana. Ihana. Prashar Lake.
Seuraavana aamuna herattiin taysin pilven sisalta ja epatoivo alkoi vallata. Nainkos kauankos me taalla nyt sitten odotellaan aurinkoa ja teiden kuivumista? Iltapaivasta Raoul lahti tutkimusmatkalle ja tuli ilmoittamaan etta tiessa oli vain joitakin haastavia kohtia, joihin meidan pitaisi rakentaa tieta. Niipa lahdimme uhmalla kohti pyoria ja mutamossotieta. Selvittiin yllattavan vahalla tienrakentamisella (kivien kantamisella) ja joitakin tunteja myohemmin oltiin takaisin maan pinnalla :). Hjyva meidan upeat kuskit!! Vuoristomaisemat on upeita! Ihan istua pyoran takana ja kulkea eteenpain. Valilla pitaa toppuutella Raoulia jarruttelemaan, mutta aika vahan. Ollaan nahty Isojen kotkien liitelevan. Kuolleita lehmaruhoja. Murskaantuneita autoja ja moottoripyoria. Intialaiset ajaa aivan liian lujaa ja huolimattomasti. AUrikoa ja pilvia. Kamalan kuumaa ja jarkyttavan kylmaa. Ylos ja alas. Evan ja Jonin kanssa tullaan hyvin toimeen. Ne on aikasta ihania. Paljon ollaan koettu. Viikko viela edessa moottoripyorailya ennen Rishikeshiin paluuta. Tanaan tasta viela Manaliin ja siitakin eteenpain.
perjantai 26. kesäkuuta 2009
JUNALIPPU PERUTTU, ALLE MOOTTORIPYORAT?!
No ei me sit hypattykkaan siihen junaan mihin oltiin ostettu liput, vaan peruttiin ne. Kun ajeltiin eilen Evan ja Jonin kanssa skoottereilla Rishikeshin ymparistossa, sain hullun idean paahani ja sanoin sen aaneen - miksei me vuokrattas pyoria ja ajeltas syvemmalle vuoristoon?! Kukaan ei sita aluksi ottanut tosissaan, mutta sitten kun puhuttiin siita enempi, oltiin jo kaikki toinen jalka menossa Himalayalla. Paatos piti tehda kahdessa tunnissa, silla meidan olis pitanyt sitten lahtea takaisin Haridwariin, joten paatettiin yhteistuumin vuokrata moottoripyorat allemme kahdeksi viikoksi ja katsoa mihin asti paadytaan. Ensitahtaimena on Manali. Tata kaikkea sitten ollaan koko eilinen ilta ja tama paiva jarjestelty.
Tarkoitus on lahtea kahdella pyoralla liikkeelle (150 kuutioiset pyorat, ei sano kylla mulle mitaan). Mina istun Raoulin takana ja Eva ja Jon vaihtelee ajovuoroja. Evalla ja Jonilla on moottoripyorakortit. Raoulin kortti on kotona. Jos poliisit pysayttaa, selviaa kuulema pienilla sakoilla. Ja ei huolta aiti, testattu on, Raoul osaa ajaa varovasti ja huolella. Mootoripyoran vuokra maksaa 350 rupiaa/paiva, eli n.5,5 euroa. Viela on tiekartta ja iso kasa nartsaa jolla sitoa reppumme pyoraan kiinni hankkimatta. Jatetaan tanne Rishikeshin hotelliin suurin osa tavaroistamme odottamaan paluuta. Pitaa viela ostaa junalippu valmiiksi Delhiin, ettei myohasty lentokoneesta kotiin, silla kun palaamme moporeissulta, ei ole kuin joitain hassuja paivia jaljella Intiaa, joka kuulostaa ihan hullulle. Latoin toihinkin jo postia, josko sinne paasis takaisin, plaah. Paluu arkeen haamottaa siis jo tulevaisuudessa, mutta ennen sita meilla on varmasti hurjat ja huimat kaksi viikkoa edessa! Innolla, jannityksella ja kauhulla odotan! Kaikki nelja ollaan ihan tapinoissaan. Huomeaamulla aikaisin olis tarkoitus startata matka. Luulen, etta saadaan kirjoiteltua matkan varrelta kuulumisia.
Nyt viela hierontaan ja pakkaamaan ja mita viela? Lahetelkaa siunauksia ja hyvan onnen toivotuksia mielissanne aina valilla tanne pain maailmaa, etta kaikki menee hyvin. Ja me ollaan varovaisia. Rakkautta!!
Tarkoitus on lahtea kahdella pyoralla liikkeelle (150 kuutioiset pyorat, ei sano kylla mulle mitaan). Mina istun Raoulin takana ja Eva ja Jon vaihtelee ajovuoroja. Evalla ja Jonilla on moottoripyorakortit. Raoulin kortti on kotona. Jos poliisit pysayttaa, selviaa kuulema pienilla sakoilla. Ja ei huolta aiti, testattu on, Raoul osaa ajaa varovasti ja huolella. Mootoripyoran vuokra maksaa 350 rupiaa/paiva, eli n.5,5 euroa. Viela on tiekartta ja iso kasa nartsaa jolla sitoa reppumme pyoraan kiinni hankkimatta. Jatetaan tanne Rishikeshin hotelliin suurin osa tavaroistamme odottamaan paluuta. Pitaa viela ostaa junalippu valmiiksi Delhiin, ettei myohasty lentokoneesta kotiin, silla kun palaamme moporeissulta, ei ole kuin joitain hassuja paivia jaljella Intiaa, joka kuulostaa ihan hullulle. Latoin toihinkin jo postia, josko sinne paasis takaisin, plaah. Paluu arkeen haamottaa siis jo tulevaisuudessa, mutta ennen sita meilla on varmasti hurjat ja huimat kaksi viikkoa edessa! Innolla, jannityksella ja kauhulla odotan! Kaikki nelja ollaan ihan tapinoissaan. Huomeaamulla aikaisin olis tarkoitus startata matka. Luulen, etta saadaan kirjoiteltua matkan varrelta kuulumisia.
Nyt viela hierontaan ja pakkaamaan ja mita viela? Lahetelkaa siunauksia ja hyvan onnen toivotuksia mielissanne aina valilla tanne pain maailmaa, etta kaikki menee hyvin. Ja me ollaan varovaisia. Rakkautta!!
torstai 25. kesäkuuta 2009
RAFTING IS SO MUCH FUN!!
Hei vaan pitkasta aikaa! Raoul lahti juurikin paristelemaan skootterilla Islantilaisen Evan kanssa. Harjoittelee ajoa vuoristoteilla ensin pari tuntia jotta uskallan menna hanen kyytiinsa. Taalla voidaan siis jo paaaljon paremmin. Viela on nuhaa mutta muuten kaikki hyvin. Salettiin on sikainfluenssa. Se jyllaa taalla ja kaikki yskii ja aivastelee. Mutta ma olen jo paassyt siita kauhusta yli. Hyva niin. Niistetaan niin kauan kun sita kestaa.
Ollaan oltu taalla Rishikeshin luonnon rauhassa nyt jo viikko. Me oltiin jo paatetty lahtea eilen eteenpain, mutta lykattiin viela yhdella paivalla koska taalla on niin kivaa :). Sen kolmen paivan pedissa olon jalkeen harjoittelin kavelemista ilman turhia sydamenlyonteja ja tajutonta hengastymista ensin Raoulin kasikynkassa kavellen naita vuoristoteita ylosalas. Kun se sujui, paatimme lahtea raftaamaan, eli laskemaan Ganges-joen koskia kumiveneella ja se jos joku oli kivaa! Buukattiin puolen paivan reissu, 26km joen patkaa firmasta nimelta Red Chili. Meita oli isossa kumiveneessa 9 tyyppia - 5 lankkaria ja 4 inkkaria. Joella yhteensa oltiin kolmisen tuntia pelastusliivit paalla ja punaset chilikyparat paassa. Mun yllatykseksi harjoittelimme myos pelastautumista joesta takaisin veneeseen, jos hassusti kavisi. Ganga-joki on taalla aivan jaatavan kylma! Tuli pienoisena shokkina kun opas kaski meita hyppaamaan veteen kuumasta auringonpaahteesta jaatavaan jokiveteen! Mutta mika fiilis!! Oi etta! Koskia oli ehkapa noin kuusi kappaletta, niiden valissa saatiin nauttia ihanista vuoristomaisemista. Jotkut kosket oli kylla tosi hurjia, kaikki kiljuivat joko hyvasta fiiliksesta tai sitten pelosta :). Ja yhdessa aika hurjassa koskessa opas huusi etta hypatkaa yli laidan ja sitten ne jotka uskalsi (mina mukaan lukien :) hyppasivat kosken kuohuihin ja ajelehtivat tyrskyissa huimaa vauhtia eteenpain pelastusliiveissan - voi etta kuinka hauskaa!! Kikatettiin koko sakki kuin pikkulapset! Pojat ja islantilainen kreisitytto hyppivat korkealta kallionkielekkeelta veteen viela yhdelta rannalta, mina kuitenkin toipilaana katsoin etta ylenpalttinen jaatavassa edessa hengailu ei ehka edistaisi mun paranemisprosessia. Vaikkakin kyseessa oli pyha Ganges-joki, jossa uinti vei nyt sitten todenteolla kaikki aiemmat syntini menessaan ja parantaisi minut.
Silla reissulla tutustuttiin islantilaiseen Evaan ja jenkkilaiseen Joniin, jonka kanssa ollaan hengailtu siita lahtien. Aivan tajuttoman piristavaa seuraa. Ne on vahan hullunhauskoja molemmat. Eilen paadyttiin lahtea uimaan Ganga-joelle, viilentamaan sisuskalujamme jaatavaan veteen (ainakin se tuntuu jaatavalta tassa helteessa). Ei olla siis saatu viela helpotusta kuumuuteen. Taalla on ihan yhta kuuma kuin missa tahansa muualla Intiassa talla hetkella. Ehka viela loydamme sen viilean tuulen?
Illalla meidan on aika jattaa Rishikesh taaksemme, suunnata takaisin meluisaan Haridwariin yoksi ja aamulla hypata kalliiseen ilmastoituun junaan neljaksi tunniksi, jonka jalkeen meidan pitaisi loytaa itsemme kaupungista nimelta Chandigar. Katsotaan mita sielta loytyy.
Ainiin. Me ollaan nautittu taalla myos kahdesti ihanista rentouttavista ja parantavista auyrvedisista oljyhieronnoista ja vyohyketerapioista seka paahieronnoista. Ja kaikki vain n.5 euroa... Ja tassa viela vahan fiiliksia joelta loydettyna Youtubesta, suosittelen kokeilemaan!!! : KATSO :)
Ollaan oltu taalla Rishikeshin luonnon rauhassa nyt jo viikko. Me oltiin jo paatetty lahtea eilen eteenpain, mutta lykattiin viela yhdella paivalla koska taalla on niin kivaa :). Sen kolmen paivan pedissa olon jalkeen harjoittelin kavelemista ilman turhia sydamenlyonteja ja tajutonta hengastymista ensin Raoulin kasikynkassa kavellen naita vuoristoteita ylosalas. Kun se sujui, paatimme lahtea raftaamaan, eli laskemaan Ganges-joen koskia kumiveneella ja se jos joku oli kivaa! Buukattiin puolen paivan reissu, 26km joen patkaa firmasta nimelta Red Chili. Meita oli isossa kumiveneessa 9 tyyppia - 5 lankkaria ja 4 inkkaria. Joella yhteensa oltiin kolmisen tuntia pelastusliivit paalla ja punaset chilikyparat paassa. Mun yllatykseksi harjoittelimme myos pelastautumista joesta takaisin veneeseen, jos hassusti kavisi. Ganga-joki on taalla aivan jaatavan kylma! Tuli pienoisena shokkina kun opas kaski meita hyppaamaan veteen kuumasta auringonpaahteesta jaatavaan jokiveteen! Mutta mika fiilis!! Oi etta! Koskia oli ehkapa noin kuusi kappaletta, niiden valissa saatiin nauttia ihanista vuoristomaisemista. Jotkut kosket oli kylla tosi hurjia, kaikki kiljuivat joko hyvasta fiiliksesta tai sitten pelosta :). Ja yhdessa aika hurjassa koskessa opas huusi etta hypatkaa yli laidan ja sitten ne jotka uskalsi (mina mukaan lukien :) hyppasivat kosken kuohuihin ja ajelehtivat tyrskyissa huimaa vauhtia eteenpain pelastusliiveissan - voi etta kuinka hauskaa!! Kikatettiin koko sakki kuin pikkulapset! Pojat ja islantilainen kreisitytto hyppivat korkealta kallionkielekkeelta veteen viela yhdelta rannalta, mina kuitenkin toipilaana katsoin etta ylenpalttinen jaatavassa edessa hengailu ei ehka edistaisi mun paranemisprosessia. Vaikkakin kyseessa oli pyha Ganges-joki, jossa uinti vei nyt sitten todenteolla kaikki aiemmat syntini menessaan ja parantaisi minut.
Silla reissulla tutustuttiin islantilaiseen Evaan ja jenkkilaiseen Joniin, jonka kanssa ollaan hengailtu siita lahtien. Aivan tajuttoman piristavaa seuraa. Ne on vahan hullunhauskoja molemmat. Eilen paadyttiin lahtea uimaan Ganga-joelle, viilentamaan sisuskalujamme jaatavaan veteen (ainakin se tuntuu jaatavalta tassa helteessa). Ei olla siis saatu viela helpotusta kuumuuteen. Taalla on ihan yhta kuuma kuin missa tahansa muualla Intiassa talla hetkella. Ehka viela loydamme sen viilean tuulen?
Illalla meidan on aika jattaa Rishikesh taaksemme, suunnata takaisin meluisaan Haridwariin yoksi ja aamulla hypata kalliiseen ilmastoituun junaan neljaksi tunniksi, jonka jalkeen meidan pitaisi loytaa itsemme kaupungista nimelta Chandigar. Katsotaan mita sielta loytyy.
Ainiin. Me ollaan nautittu taalla myos kahdesti ihanista rentouttavista ja parantavista auyrvedisista oljyhieronnoista ja vyohyketerapioista seka paahieronnoista. Ja kaikki vain n.5 euroa... Ja tassa viela vahan fiiliksia joelta loydettyna Youtubesta, suosittelen kokeilemaan!!! : KATSO :)
sunnuntai 21. kesäkuuta 2009
VESIKAKKAOKSURIPULIVATSANVAANTOHEIKOTUS + KEUHKOKURKKUKIPURAKANUHA
Kolmeen paivaan ensi kertaa soin kunnon ruokaa! eika mahaan satu yhtaan ja on noin muutenkin aika siedettava olo, vaikken olekaan saanut nukuttua juurikaan... Sain nimittain kolme paivaa sitten aamulla heratessani taudin nimelta vesikakkaoksuripulivatsanvaantoheikotus+keuhkokurkkukipurakanuhan. Ja ei hitto, kaamea tauti talla kertaa olikin. Oltiin silloin Hindujen pyhassa kaupungissa (taas) Haridwarissa, joka oli myos minulle ensikertainen kokemus. Raoul viela toipilaana ja nuhaisena siella ja mina muuten vaan vasyneena, kierreltiin yksi kokonainen paiva katselemassa, nyt ylempana Ganges-joen juoksulla, kun tuhansittain hinduja otti pyhia ja puhdistavia kylpyja joessa kimpassa. Oli mielenkiintoinen kaupunkiloma, eika ollut meidan iloksi kun kaksi valkoista matkaajaa ihmettelemassa meidan lisaksi.
Oltiin saavuttu Haridwariin noin 20 tunnin junamatkan jalkeen. Hotellilla huomasi Raoul etta jostain syysta hanen passivyohonsa oli tulut reika...ensin han siina selitteli etta ehka se on ollut taitoksissa huonosti, mutta pian loydettiin sitten hanen housuistaan juurikin perintokalleuksien kohdalta partateran viiltoja...elikka junavoron julman hyokkayksen kohteeksi oli joutunut mies! Onneksi siina passivyon etutaskussa ei mitaan ollut, joten voro ei saanut mitaan matkaansa. Mullapa ois siina kohtaa vyossa ollut visa ja 100 euroa... No eilen huomattiin sitten etta mun upouutta varikasta reissulaukkua oli myos viillelty pohjasta, mutta onneksi siinakin oli tuplavuori niin eipa multakaan talle saastalle mitaan herunut! Ompahan tamakin nyt sitten koettu. Onneksi otettiin yoksi rinkat pienien petien jalkopaahan ja nukuttiin jalat niiden paalla - ihan salettiin olis muuten lahtenyt rinkat jollain asemalla huitsin nevadaan.
Noh, siis mun sairasteluaamu alkoi kymmenen kertaa kayden reikavessassa kyykkyvesiripulomassa ja vatsakouristeluilla. Raoulin vuoro hoitaa. Just kun ma olin sen melkein saanut kuntoon hoidettua. heh. Ei kylla paljoa naurattanut. Meidan oli maara lahtea jatkamaan sina aamuna matkaa eteenpain, tosin vain 24 km paahan, mutta silti. Ei tuntunut olevan voimia lain. Pohdittiin siina ja paasyin koittamaan, ainahan voisi palata takaisin pain... Meille oli sanottu etta juna tanne Rishikeshiin lahtisi klo12, juna lahti loppujen lopuksi asemalta 13.05. Meille oli tilaa junavaunujen valikossam siina vessojen edessa ovien valissa. Siina lattialla istua mollotettiin ja mina kouristuksieni kanssa karsin. Raoul koitti tsempata mua. Kun paastiin Rishikeshiin, jaetulla rikshalla Raoulin soittamaan hotlaan, eika siella sitten ollutkaan tilaa, alkoi multa vuotaa kyyneleet ja epatoivo vallata - taa haluu lepaamaan ei jaksa olla olemassa on kipee! Siina siten ihmiset alkoi hoosata meille pikapikaa huonetta naapurihotskusta ja pian paasi kipeanitkuinen katja petiin potemaan. 24 km matkantekoon meilla oli kulunut 4 tuntia. Nain meilla taalla Intiassa. No siin asitten alkoi masukouristuksen pahenemaan ja pian jo oksententelin kovaa ja paljon ja se oli kamalaa. Mahakipu oli valilla niin kova etta luulin menettavani tajun. Onneksi oli Raoul tukemassa kun tuskaisena siina piehtaroin. Siita lahtikin sitten toipuminen. Mulla oli kaamee yska ja nuha ja keuhkokipu siihen kaupanpaalle, joten paatin alottaa sen matkavara-antibiootin samantien, jotta paraneminen edes vahan helpottuisi? Tassa onkin sitten mennyt kaksi ja puoli paivaa sangyssa maaten ja kitisten kun on niin kurjaa ja ei unikaan tule ja kuuma ja kaikki huonosti...Tanaan unettoman yon jalkeen koitin sitten jotain positiivisia ajatuksia loytaa ja tajusin, etta nena ei vuoda enaa juurikaan, kurkkukipu on poissa vaikka keuhkoihin sattuu eika vatsatautiakaan enaa ole, vaan tajuton voimattomuus ja vasymys. Ja kuten jo mainitsinkin, soin juuri kunnolla pitkasta aikaa! Tasta se siis lahtee. Paatettiin olla taalla Rishikeshin rauhassa ihan niin kauan kun ollaan molemmat ihan terveita.
No olikohan siina tarpeeksi varitysta mun sairauksista? :) Rishikesh on taalla Intian pohjoisosissa, jo alku vuoristoa. aika kauniit maisemat, se vaha mita nyt tosta hotellin partsilta oon nahny. EI viela pidemmalle ole paassyt tutkimaan, heh. Tata kaupunkia kutsutaan maailman jooga-paakaupungiksi. Taynna ashrameita joihin jooga-intoilijat tulevat harjaantumaan. Harmi ettei meidan viime syksyna aloittama joogaharrastus saanut tuulta purjeisiinsa. Olis kiva olla semmonen joogahorho ja olla taalla. Nyt sitten takas petiin paranemaan. Teilla oli siella juhannus. Toivottavasti oli mukavaa. Mulle selvisi juhannuksen olemassaolo, kun soitin ystavalleni Sannalle voimahalipuhelun kipuilupaivana, ei me muistettu koko juhannusta taalla ollenkaan.
Oltiin saavuttu Haridwariin noin 20 tunnin junamatkan jalkeen. Hotellilla huomasi Raoul etta jostain syysta hanen passivyohonsa oli tulut reika...ensin han siina selitteli etta ehka se on ollut taitoksissa huonosti, mutta pian loydettiin sitten hanen housuistaan juurikin perintokalleuksien kohdalta partateran viiltoja...elikka junavoron julman hyokkayksen kohteeksi oli joutunut mies! Onneksi siina passivyon etutaskussa ei mitaan ollut, joten voro ei saanut mitaan matkaansa. Mullapa ois siina kohtaa vyossa ollut visa ja 100 euroa... No eilen huomattiin sitten etta mun upouutta varikasta reissulaukkua oli myos viillelty pohjasta, mutta onneksi siinakin oli tuplavuori niin eipa multakaan talle saastalle mitaan herunut! Ompahan tamakin nyt sitten koettu. Onneksi otettiin yoksi rinkat pienien petien jalkopaahan ja nukuttiin jalat niiden paalla - ihan salettiin olis muuten lahtenyt rinkat jollain asemalla huitsin nevadaan.
Noh, siis mun sairasteluaamu alkoi kymmenen kertaa kayden reikavessassa kyykkyvesiripulomassa ja vatsakouristeluilla. Raoulin vuoro hoitaa. Just kun ma olin sen melkein saanut kuntoon hoidettua. heh. Ei kylla paljoa naurattanut. Meidan oli maara lahtea jatkamaan sina aamuna matkaa eteenpain, tosin vain 24 km paahan, mutta silti. Ei tuntunut olevan voimia lain. Pohdittiin siina ja paasyin koittamaan, ainahan voisi palata takaisin pain... Meille oli sanottu etta juna tanne Rishikeshiin lahtisi klo12, juna lahti loppujen lopuksi asemalta 13.05. Meille oli tilaa junavaunujen valikossam siina vessojen edessa ovien valissa. Siina lattialla istua mollotettiin ja mina kouristuksieni kanssa karsin. Raoul koitti tsempata mua. Kun paastiin Rishikeshiin, jaetulla rikshalla Raoulin soittamaan hotlaan, eika siella sitten ollutkaan tilaa, alkoi multa vuotaa kyyneleet ja epatoivo vallata - taa haluu lepaamaan ei jaksa olla olemassa on kipee! Siina siten ihmiset alkoi hoosata meille pikapikaa huonetta naapurihotskusta ja pian paasi kipeanitkuinen katja petiin potemaan. 24 km matkantekoon meilla oli kulunut 4 tuntia. Nain meilla taalla Intiassa. No siin asitten alkoi masukouristuksen pahenemaan ja pian jo oksententelin kovaa ja paljon ja se oli kamalaa. Mahakipu oli valilla niin kova etta luulin menettavani tajun. Onneksi oli Raoul tukemassa kun tuskaisena siina piehtaroin. Siita lahtikin sitten toipuminen. Mulla oli kaamee yska ja nuha ja keuhkokipu siihen kaupanpaalle, joten paatin alottaa sen matkavara-antibiootin samantien, jotta paraneminen edes vahan helpottuisi? Tassa onkin sitten mennyt kaksi ja puoli paivaa sangyssa maaten ja kitisten kun on niin kurjaa ja ei unikaan tule ja kuuma ja kaikki huonosti...Tanaan unettoman yon jalkeen koitin sitten jotain positiivisia ajatuksia loytaa ja tajusin, etta nena ei vuoda enaa juurikaan, kurkkukipu on poissa vaikka keuhkoihin sattuu eika vatsatautiakaan enaa ole, vaan tajuton voimattomuus ja vasymys. Ja kuten jo mainitsinkin, soin juuri kunnolla pitkasta aikaa! Tasta se siis lahtee. Paatettiin olla taalla Rishikeshin rauhassa ihan niin kauan kun ollaan molemmat ihan terveita.
No olikohan siina tarpeeksi varitysta mun sairauksista? :) Rishikesh on taalla Intian pohjoisosissa, jo alku vuoristoa. aika kauniit maisemat, se vaha mita nyt tosta hotellin partsilta oon nahny. EI viela pidemmalle ole paassyt tutkimaan, heh. Tata kaupunkia kutsutaan maailman jooga-paakaupungiksi. Taynna ashrameita joihin jooga-intoilijat tulevat harjaantumaan. Harmi ettei meidan viime syksyna aloittama joogaharrastus saanut tuulta purjeisiinsa. Olis kiva olla semmonen joogahorho ja olla taalla. Nyt sitten takas petiin paranemaan. Teilla oli siella juhannus. Toivottavasti oli mukavaa. Mulle selvisi juhannuksen olemassaolo, kun soitin ystavalleni Sannalle voimahalipuhelun kipuilupaivana, ei me muistettu koko juhannusta taalla ollenkaan.
tiistai 16. kesäkuuta 2009
SOUTELEMASSA JOELLA
Kaytiin juurikin saattamassa Matun ja Aparna autorikshalle, heilla lahtee muutaman tunnin paasta juna kotia, eli Kalkutaa kohden. He olivat pelokkaita kulkemaan taalla, mutta onneksi nauttivat sentaan soutelohetkista Ganges-joella. Hyva kokemus heille. Ja Matun tuossa sanoi, etta ovat ensimmaista kertaa kahden jossain sitten naimisiin menon, eli melkein vuoden ajalta. Joten varmasti teki reissu heille oikein hyvaa :). Ja mika parasta, saatiin viettaa heidan kanssa muutama extra-paiva Kalkutassa olon lisaksi. Ja olivat tukena hoivaamassa Raoulia kuntoon.
Eilen meni taas levatessa melko koko paiva huonosti nukutun yon vuoksi. Raoul on viela ihan puolikuntoinen, sai flunssankin nyt vaivaksi. Ei kiva. Vaihdettiin kuitenkin kalliista (500rupiaa) ilmastoidusta huoneesta pois tavaliseen tuuletinhuoneeseen (150rupiaa), kun Raoulin kuume poissa. Rahan lisaksi ilmastoitu huone on huono siksi, koska lampotilan vaihtelut on talloin liian suuret - tulla nyt viileasta huoneesta yli +40 asteeseen. Ei hjyva elimistolle ei. Siksi sinnitellaan. Mun yllatykseksi taalla on varsin paljon reppureissaajia Intian kesasta huolimatta liikkeella. Mutta mika musta on kurja, niin valitettavasti liian monet ei oo yhtaan ottanu selvaa taman maan kulttuurista ja tavoista, ei taalla hengata ympariinsa narutopeissa tai sellaisissa paidoissa jossa nakyy tissivaot! Ottakoot kukin tehtavakseen selvittaa vahan soveliaita tapoja minne matkustaakin...
Noh, eilen iltasella kaytiin tunnin ruuan odottamisen jalkeen soutelemassa Ganges-joella porukalla. Katseltiin ihmisten iltarituaaleja. Joella oli kaynnissa jos jonkinmoista uimakilpailua, peseytimista ja pyhia rituaaleja. Rannalla paloin hindujen ruumiita polttopaikalla. Vesipuhvelit vilvoittelivat rantavedessa. Kellot kilkattivat siella taalla. Aurinko alkoi laskea. Gangesin vedessa meidan opaskirjan mukaan on 1,5 miljoonaa jotain pahaa bakteeria. Raja turvalliselle vedessa uimiselle on 500 kipaletta kyseisia bakteereita. Etta sillain. Se kertonee jotain siita, kuinka saastunut tama pyha joki on. Silti nama hindut siella pulokoivat paivittain ja meidan venekuski todisti meille, etta myos juovat joen vetta... tervetta touhua. Siina soudellessamme ja ihmetellessamme bongasi Raoul lahelta venettamme pohjasta pintaan pulpsahtaneen kankaisiin kaarityn turvonneen ruumiin. Hinduismissa yleensa ihmisen kuoltua hanet poltetaan ja heitetaan tuhkat pyhaan jokeen. On kutenkin 4 poikkeusta: pienet lapet, raskaana olevat naiset, kaarmeen puremaan kuolleet ja pyhat hindumiehet (sadhut) jos kuolevat niin heita ei voi polttaa vaan heidat upotetaan kivien mukana joen pohjaan. Joskus narut pettaa ja ruumiit nousee joen pintaan.
Katseltiin kun hassut uskovaiset hindut kokoontuivat pitamaan jokaiki-iltaista massiivista seremoniaansa joen rantamille. Pyhat papit laulavat ja kaikki kilisyttaa kelloja ja papit tunnin ajan tekee taikojaan pyhan aiti-Ganges-joen kunniaksi. Mahottomia nuo. Mielenkiintoista katseltavaa. Meilla on jaanyt Varanasi-kokemukset vahan nyt heikoille kuitenkin kaikenmaailman sairastelujen takia. Veto on ihan pois. Olisi niin kiva jos jaksaisi lahtea noille varikkaille kujille, jotka taynna elamaa, lehmankakkaa ja sonneja, valokuvailemaan. Mutta on niin kovin kuuma ja kovin voipunut, ettei vaan pysty. Suosittelen olla tulematta Intiaan kesalla. Pitaa tulla tanne, mutta ei kesalla. Kivempaa talvikautena. Uskokaa miuta.
Tana aamuna herattiin liian aikaisin 04.15 metsastamaan venetta, halusimme aamuauringonnousua kokemaan. Tunnin veneessa herailyn jalkeen menimme vasyneena takaisin nukkumaan. Aparna ja Matun tulivat jossain vaiheessa herattelemaan viettamaan heidan kanssa viimeiset tunnit. He ovat kylla niin suloisia. Meidan matka jatkuu taas huomeaamuna. Edessa iki-ihanan kuumaksi koettu 24-tuntia ei-ilmastoidussa-junavaunussa. Paamaarana Haridwar. Ja sehan sijaistee siis Delhista pohjoiseen. Ollaan siis aivan toisella puolella Intiaa kuin Kalkuta. Siis jo aika lahella Pakistanin rajaa. Voi kun siella pain olisi vahan viileampaa. Halauksia kaikille!!
Eilen meni taas levatessa melko koko paiva huonosti nukutun yon vuoksi. Raoul on viela ihan puolikuntoinen, sai flunssankin nyt vaivaksi. Ei kiva. Vaihdettiin kuitenkin kalliista (500rupiaa) ilmastoidusta huoneesta pois tavaliseen tuuletinhuoneeseen (150rupiaa), kun Raoulin kuume poissa. Rahan lisaksi ilmastoitu huone on huono siksi, koska lampotilan vaihtelut on talloin liian suuret - tulla nyt viileasta huoneesta yli +40 asteeseen. Ei hjyva elimistolle ei. Siksi sinnitellaan. Mun yllatykseksi taalla on varsin paljon reppureissaajia Intian kesasta huolimatta liikkeella. Mutta mika musta on kurja, niin valitettavasti liian monet ei oo yhtaan ottanu selvaa taman maan kulttuurista ja tavoista, ei taalla hengata ympariinsa narutopeissa tai sellaisissa paidoissa jossa nakyy tissivaot! Ottakoot kukin tehtavakseen selvittaa vahan soveliaita tapoja minne matkustaakin...
Noh, eilen iltasella kaytiin tunnin ruuan odottamisen jalkeen soutelemassa Ganges-joella porukalla. Katseltiin ihmisten iltarituaaleja. Joella oli kaynnissa jos jonkinmoista uimakilpailua, peseytimista ja pyhia rituaaleja. Rannalla paloin hindujen ruumiita polttopaikalla. Vesipuhvelit vilvoittelivat rantavedessa. Kellot kilkattivat siella taalla. Aurinko alkoi laskea. Gangesin vedessa meidan opaskirjan mukaan on 1,5 miljoonaa jotain pahaa bakteeria. Raja turvalliselle vedessa uimiselle on 500 kipaletta kyseisia bakteereita. Etta sillain. Se kertonee jotain siita, kuinka saastunut tama pyha joki on. Silti nama hindut siella pulokoivat paivittain ja meidan venekuski todisti meille, etta myos juovat joen vetta... tervetta touhua. Siina soudellessamme ja ihmetellessamme bongasi Raoul lahelta venettamme pohjasta pintaan pulpsahtaneen kankaisiin kaarityn turvonneen ruumiin. Hinduismissa yleensa ihmisen kuoltua hanet poltetaan ja heitetaan tuhkat pyhaan jokeen. On kutenkin 4 poikkeusta: pienet lapet, raskaana olevat naiset, kaarmeen puremaan kuolleet ja pyhat hindumiehet (sadhut) jos kuolevat niin heita ei voi polttaa vaan heidat upotetaan kivien mukana joen pohjaan. Joskus narut pettaa ja ruumiit nousee joen pintaan.
Katseltiin kun hassut uskovaiset hindut kokoontuivat pitamaan jokaiki-iltaista massiivista seremoniaansa joen rantamille. Pyhat papit laulavat ja kaikki kilisyttaa kelloja ja papit tunnin ajan tekee taikojaan pyhan aiti-Ganges-joen kunniaksi. Mahottomia nuo. Mielenkiintoista katseltavaa. Meilla on jaanyt Varanasi-kokemukset vahan nyt heikoille kuitenkin kaikenmaailman sairastelujen takia. Veto on ihan pois. Olisi niin kiva jos jaksaisi lahtea noille varikkaille kujille, jotka taynna elamaa, lehmankakkaa ja sonneja, valokuvailemaan. Mutta on niin kovin kuuma ja kovin voipunut, ettei vaan pysty. Suosittelen olla tulematta Intiaan kesalla. Pitaa tulla tanne, mutta ei kesalla. Kivempaa talvikautena. Uskokaa miuta.
Tana aamuna herattiin liian aikaisin 04.15 metsastamaan venetta, halusimme aamuauringonnousua kokemaan. Tunnin veneessa herailyn jalkeen menimme vasyneena takaisin nukkumaan. Aparna ja Matun tulivat jossain vaiheessa herattelemaan viettamaan heidan kanssa viimeiset tunnit. He ovat kylla niin suloisia. Meidan matka jatkuu taas huomeaamuna. Edessa iki-ihanan kuumaksi koettu 24-tuntia ei-ilmastoidussa-junavaunussa. Paamaarana Haridwar. Ja sehan sijaistee siis Delhista pohjoiseen. Ollaan siis aivan toisella puolella Intiaa kuin Kalkuta. Siis jo aika lahella Pakistanin rajaa. Voi kun siella pain olisi vahan viileampaa. Halauksia kaikille!!
maanantai 15. kesäkuuta 2009
KIPUSISKONA PYHAN GANGES-JOEN RANNALLA
Ollaan Varanasissa, pyhan Ganges-joen rantamilla. Ompa taasen tapahtumia meikalaisille viimepaivina tarpeeksi, eipa voi sanoa ainakaan etta tylsaa olisi ollut. Mutta ei niin kivaakaan. Lahtopaivana Bodhgayasta Raoulin massu alkoi reistailemaan. Siirryttiin illalla lahemmas juna-asemaa Gayaan, josta otettiin yoksi hotskuhuone. Samanlaisena jatkui yo kuin Badhgayassa, eli vaan niin kuumana hohkana ettei nukkumaan vaan yksinkertaisesti pystynyt. Alituiseen ikkunoita auki ja kiinni ja puolisilmalla niita vahtien kun niissa ei ollut verkkoja, olisi kuka vaan voinut tulla sisaan sillavalin kun nukuttiin. Raoulin massutilanne meni yon aikana vaan huonommaksi ja vallan vedeksi takamusulostus muuttui. Meidan unet oli luokkaa puoli tuntia yon aikana, kun kello meidat halytti lahtemaan juna-asemalle klo 04 aamuyosta. Raoul oli ihan kuuma, eikun Paracetamolia nassuun ja matkaan. Juna tuli ajallaan, ajettiin ylimaaraiset matkaajat pois pedeiltamme ja kommittiin samantien makuuasentoon. Matun soitteli junan etupaasta, etta olimmehan junassa. Kerroin etta nyt pitaa saada unta, etta tulevat herattelemaan meita ennen Varanasiin saapumista. Eihan siina metelissa mitaan unta saanut, eika Raoulin kuume nayttanyt merkkeja laskusuunnasta. Uusi nappisatsi naamaan, koska pakkohan meidan oli paasta hotellille asti. Ekan kerran intianmatkaajana tein ratkaisun, etta soittelin junasta etukateen hotelleja lapi, jotta missa olisi tilaa ja tein varauksen hyvalta kuulostavaan hotelliin.
Varanasin asemalla 7 tunnin junamatkan jalkeen tapasimme Aparnan ja Matunin, jotka samalla junalla olivat tulleet eri vaunussa kanssamme viettamaan lomaa kolmeksi paivaksi. He kohtasivat kaksi hyvinkin ryytynytta matkaajaa. Hypattiin riksaan ja kohden hotelliamme. Urheasti rannan kapeat kujat kannettiin rinkkojamme, autot kun ei mahdu niita kulkemaan. Saatiin huoneet ja Raoul laitettiin heti lepaamaan. Kuume ei vaan hellittanyt vaikka paracetamol-ibuprofein-tabuja vuorotellen oli syonyt jo aamuyosta. Koko mies tuntui vaan koko ajan kuumemmalta ja kuumemmalta. Viileita suihkuja Raoul otti pakotetusti aika ajoin ja kylmia kaareita otsalla ja niskassa. Sen verran maltoin poistua Raoulin vierelta, etta lahdin syomaan hotskun kattoterassille Matunin ja Aparnan kanssa. He olivat yhta mielta siita, etta tanaan levattaisiin vaan. Oltiin kaikki aika huolissaan Raoulista. Lahdin viela kaymaan apteekissa hakemaan ORS-liuosta (Oral Rehydration Solution), koska vesiripuli vaan paheni. Myos kuumelaakkeet alkoivat olla lopuillaan. Ja Raoul tosi heikkona. Tunnin Raoul oli parempi sina paivana, mutta sitten kova kuume taas nousi ja paatettiin Matunin kanssa soittaa laakarille, josko hanella olisi neuvoja. Hotellin respasta sanottiin etta maksua vastaan laakari voi vierailla hotellihuoneessamme ja pyysimme tohtoria tulemaan. Pian rappuset kuudenteen kerrokseen kipusikin hikinen tohtoriseta mieshoitajattaren kanssa ja paineli potilaan massua ja verenpainettakin mittaili kysellen samalla tapahtumien kulkua. Ja alkoi raapustamaan reseptille laaketta jos toista... han maarasi yhteensa seitsemaa eri laaketta mukaanlukien kolmea eri antibioottia joista yksi oli suonensisainen antibiootti. Ma sanoin siihen etta eikohan jateta se iv-ab kokonaan pois ja koitetaan naita kahta muuta vahvaa ensin. Metrodinazole-kuuri kera orfloxacin kuurin luulisi tappavan enemman kuin tarpeeksi bakteereita... laakari kaski ottaa yhteytta jos olo ei paranisi. Tohtori kehotti myos siirtymaan ilmastoituun huoneeseen viilentymaan, tama oli myos meilla suunnitelmissa.
Kannoimme kamat kattoterassin Air Condition huoneeseen ja ma ja Matun annettiin viilenyshoitoa Raoulille kylmilla kaareilla ympari kroppaa. Raoulin kuume oli poissa loppujen lopuksi 17 tunnin kuumeilun jalkeen keskiyon jalkeen. Paasi multa siina itkukin jossain valissa kun olin niin huolissani tuosta miehesta. Raoul kun ei ole koskaan kipea. Onneksi vointi lahti siita kohenemaan ja eilen han jo jaksoi vahan maistella banaania ja teetakin. Vatsatilanne alkoi olla jo voiton puolella sen verran etta paastiin rauhalliseen tahtiin eile illalla soutelemaan Ganges-joelle. Matun jaAparna ovat vallan pelokkaita liikkumaan taalla jostain syysta, ehka koska ihmiset hieman agressiivisesti tulee juttelemaan, ehka koska niin likaista? Ruoka taalla ei ole ollut mitenkaan kehumisen ravoista, ja hyvaa ruokaa rakastaville bengaleille se on ollut kova kolaus. Heillakin vahan maha sekaisin ja ruokahalu poissa. heh. oikein onnistunut Varanasin reissu kaikin puolin... Lampotilat huitelee taivaissa...talle paivalle luvassa +47... Mutta ihan aina ei voi olla vaan kivaa. Joskus pitaa koetella ihmista jotta tietaa olevansa olemassa ja sitten osaa nauttia kun kaikki on hyvin, eiko?
Ainiin. Matun ja Aparna kun naki mun punaset pisteytykset ympari kroppaa (ja muuten Raoulkin on saanut niita paikoittain ja paljon), tokaisivat he etta kyseessa on bed bugs (mikakohan se ois suomeksi, petikirput/luteet...?). Heh. Eipa ole ennen muhun semmoset Intiassa iskenyt, mutta nyt kuulema kesa aikaan kaikki tammoinen on paljon todennaikoisempaa kun talviaikaan. Noh, kaytiin sitten eilen ostamassa meille otokoita poistavaa saippuaa ja shampoota, jotka kuuluvat meidan jokapaivaiseen rutiineihimme tasta edespain. Positiivista kuitenkin on se, etta Raoul on nyt parempi, sen tietaa siita etta han jaksaa taas vitsailla omilla holmoilla jutuillaan :). Illalla olis tarkotus lahtea taas joelle seilaamaan. Katselemaan pyhan Gangesin seremoniaa ja laskemaan pyhaan jokeen kynttilavene Raoulin mummin muistolle, joka nukkuin pois kun oltiin Mumbaissa.
Varanasin asemalla 7 tunnin junamatkan jalkeen tapasimme Aparnan ja Matunin, jotka samalla junalla olivat tulleet eri vaunussa kanssamme viettamaan lomaa kolmeksi paivaksi. He kohtasivat kaksi hyvinkin ryytynytta matkaajaa. Hypattiin riksaan ja kohden hotelliamme. Urheasti rannan kapeat kujat kannettiin rinkkojamme, autot kun ei mahdu niita kulkemaan. Saatiin huoneet ja Raoul laitettiin heti lepaamaan. Kuume ei vaan hellittanyt vaikka paracetamol-ibuprofein-tabuja vuorotellen oli syonyt jo aamuyosta. Koko mies tuntui vaan koko ajan kuumemmalta ja kuumemmalta. Viileita suihkuja Raoul otti pakotetusti aika ajoin ja kylmia kaareita otsalla ja niskassa. Sen verran maltoin poistua Raoulin vierelta, etta lahdin syomaan hotskun kattoterassille Matunin ja Aparnan kanssa. He olivat yhta mielta siita, etta tanaan levattaisiin vaan. Oltiin kaikki aika huolissaan Raoulista. Lahdin viela kaymaan apteekissa hakemaan ORS-liuosta (Oral Rehydration Solution), koska vesiripuli vaan paheni. Myos kuumelaakkeet alkoivat olla lopuillaan. Ja Raoul tosi heikkona. Tunnin Raoul oli parempi sina paivana, mutta sitten kova kuume taas nousi ja paatettiin Matunin kanssa soittaa laakarille, josko hanella olisi neuvoja. Hotellin respasta sanottiin etta maksua vastaan laakari voi vierailla hotellihuoneessamme ja pyysimme tohtoria tulemaan. Pian rappuset kuudenteen kerrokseen kipusikin hikinen tohtoriseta mieshoitajattaren kanssa ja paineli potilaan massua ja verenpainettakin mittaili kysellen samalla tapahtumien kulkua. Ja alkoi raapustamaan reseptille laaketta jos toista... han maarasi yhteensa seitsemaa eri laaketta mukaanlukien kolmea eri antibioottia joista yksi oli suonensisainen antibiootti. Ma sanoin siihen etta eikohan jateta se iv-ab kokonaan pois ja koitetaan naita kahta muuta vahvaa ensin. Metrodinazole-kuuri kera orfloxacin kuurin luulisi tappavan enemman kuin tarpeeksi bakteereita... laakari kaski ottaa yhteytta jos olo ei paranisi. Tohtori kehotti myos siirtymaan ilmastoituun huoneeseen viilentymaan, tama oli myos meilla suunnitelmissa.
Kannoimme kamat kattoterassin Air Condition huoneeseen ja ma ja Matun annettiin viilenyshoitoa Raoulille kylmilla kaareilla ympari kroppaa. Raoulin kuume oli poissa loppujen lopuksi 17 tunnin kuumeilun jalkeen keskiyon jalkeen. Paasi multa siina itkukin jossain valissa kun olin niin huolissani tuosta miehesta. Raoul kun ei ole koskaan kipea. Onneksi vointi lahti siita kohenemaan ja eilen han jo jaksoi vahan maistella banaania ja teetakin. Vatsatilanne alkoi olla jo voiton puolella sen verran etta paastiin rauhalliseen tahtiin eile illalla soutelemaan Ganges-joelle. Matun jaAparna ovat vallan pelokkaita liikkumaan taalla jostain syysta, ehka koska ihmiset hieman agressiivisesti tulee juttelemaan, ehka koska niin likaista? Ruoka taalla ei ole ollut mitenkaan kehumisen ravoista, ja hyvaa ruokaa rakastaville bengaleille se on ollut kova kolaus. Heillakin vahan maha sekaisin ja ruokahalu poissa. heh. oikein onnistunut Varanasin reissu kaikin puolin... Lampotilat huitelee taivaissa...talle paivalle luvassa +47... Mutta ihan aina ei voi olla vaan kivaa. Joskus pitaa koetella ihmista jotta tietaa olevansa olemassa ja sitten osaa nauttia kun kaikki on hyvin, eiko?
Ainiin. Matun ja Aparna kun naki mun punaset pisteytykset ympari kroppaa (ja muuten Raoulkin on saanut niita paikoittain ja paljon), tokaisivat he etta kyseessa on bed bugs (mikakohan se ois suomeksi, petikirput/luteet...?). Heh. Eipa ole ennen muhun semmoset Intiassa iskenyt, mutta nyt kuulema kesa aikaan kaikki tammoinen on paljon todennaikoisempaa kun talviaikaan. Noh, kaytiin sitten eilen ostamassa meille otokoita poistavaa saippuaa ja shampoota, jotka kuuluvat meidan jokapaivaiseen rutiineihimme tasta edespain. Positiivista kuitenkin on se, etta Raoul on nyt parempi, sen tietaa siita etta han jaksaa taas vitsailla omilla holmoilla jutuillaan :). Illalla olis tarkotus lahtea taas joelle seilaamaan. Katselemaan pyhan Gangesin seremoniaa ja laskemaan pyhaan jokeen kynttilavene Raoulin mummin muistolle, joka nukkuin pois kun oltiin Mumbaissa.
torstai 11. kesäkuuta 2009
SEINAT HOHKAA KUIN SAUNANLAUTEET?
Meilla vaihtui eilen ilmasto totaalisesti. Niin paljon etta ollaan oltu ihan ihmeissaan itsekin. Tultiin vain 7,5 tuntia junalla Kolkatasta lanteen ja taalla ei ole lainkaan kosteutta ilmassa??? Mita tama tammoinen on? missa kaikki nihkeys ja hiki?? Taalla on toki myos kuuma, aivan tosi kamalan kuuma, mutta se on sellaista kuivaa kuumuutta joka tuntuu myoskin aika pahalle, mutta eri tavalla. (Ymmartaakohan tasta nyt yhtaan mitaan:). Ollaan siis Bodhgayassa. Tama on pieni buhddalaishenkinen kyla, jossa Budhhan sanotaan saaneen valaistuksensa. Joten voitte kuvitella etta pyhassa kylassa ollaan :). Olen ollut taallan kolme kertaa aiemmin, mutta siis talvikautena, jollain tama kyla on kukassaan kaikkine budhhalaisine pyhiinvaeltajineen ympari maailmaa. Nyt ei nay juuri missaan ihania pikku munkkeja kaavuissaan :(. Vaan joka paikassa intialaisia holoholottamassa...aaargh. Mutta ei voi mittaan. Aina ei voi kaikkea saada. Ehkapa jos me paadytaan vuoristoon Dharmasalaan, joka on siis Budhhalaisuuden kehto, Dalai Laman asuinpaikka ja pakolais Tiibetilaishallituksen syyssija. Ehkapa siella kaikki sopot munkit viettaa vilpoisessa leppoisia paivia?
Ehka ilmaston muutoksen takia tai sitten ollaan vaan oikeesti saatu joku flunssapopo, meilla on taas kurkut ja keuhkot kipiat ja aivastellaan. Mulla on joitain ihme punasia pisteita vatsassa ja selassa. Ja pelkaan toki sita sikainfluenssaa. Se kun nyt vihdoin on raportoitu saapuneen tanne intian niemimaalle. Ihan kun ei muihin sairauksiin voisi sairastua. Raoul mua realisoi kun panikoin sen yskimista. Toivotaan parasta. Otin nyt kuitenkin sen puhelinnumeron ylos johon soittaa taalla intiassa jos pahaksi yltyy oireet... kyllahan te mut tiedatte. Ja hyi, taalla nettipaikassakin kaikki yskii...
Viime yo oli mielenkiintoinen. Kuumuus on sisalla taloissa, katot ja lattiat ja jopa sangyn patjat hohkaa lampoa ja kun niita koskettaa on ne yhta kuumat kuin saunan lauteet viela kahdentoista aikaa yolla. Me sitten polteltiin hyttysmyrkkykierukoita ja pidettiin pimeana huonetta (ettei itikat tuu sisaan) ja tuuleteltiin silmat ummessa valilla yolla huonetta kun ei meinannut kuuma hohka loppua lain... Jai vahan vajaaksi nuo younet siis. Tanaan ollaan kuitenkin jaksettu olla liikkeella. Kierrelty erimaalaisia buddhalaisia luostaripyhattoja ja kavelty kuumuudessa. Ja kayty viilentymassa valilla kylman soodan aaressa. Ja toki valokuvattu. Ja ikavakylla shoppailtu, sita kun ei viela saisi tehda kun on matkaa ja kilometreja laukkua kantaa viela niin paljon edessa. Mutta uusi kassi lahti mukaan ja kaulakoruja ja supersopot Ganesjumalapronssiset pienet suitsukepidikkeet. Illaksi mennaan istumaan tuonne pyhaan sydameen, eli boddhipuu-puistoon imemaan itseemme hyvaa henkea. Huominen paiva viela taalla ja sitten seuraavana aamuna hypataan Kolkatasta saapuvaan junaan jossa toivonmukaan on myos Matun ja Aparna :) ja matkaamme yhdessa pyhan Gangesin kaupunkiin Varanasiin. Jossa myos on varmaankin kuuma.
Ehka ilmaston muutoksen takia tai sitten ollaan vaan oikeesti saatu joku flunssapopo, meilla on taas kurkut ja keuhkot kipiat ja aivastellaan. Mulla on joitain ihme punasia pisteita vatsassa ja selassa. Ja pelkaan toki sita sikainfluenssaa. Se kun nyt vihdoin on raportoitu saapuneen tanne intian niemimaalle. Ihan kun ei muihin sairauksiin voisi sairastua. Raoul mua realisoi kun panikoin sen yskimista. Toivotaan parasta. Otin nyt kuitenkin sen puhelinnumeron ylos johon soittaa taalla intiassa jos pahaksi yltyy oireet... kyllahan te mut tiedatte. Ja hyi, taalla nettipaikassakin kaikki yskii...
Viime yo oli mielenkiintoinen. Kuumuus on sisalla taloissa, katot ja lattiat ja jopa sangyn patjat hohkaa lampoa ja kun niita koskettaa on ne yhta kuumat kuin saunan lauteet viela kahdentoista aikaa yolla. Me sitten polteltiin hyttysmyrkkykierukoita ja pidettiin pimeana huonetta (ettei itikat tuu sisaan) ja tuuleteltiin silmat ummessa valilla yolla huonetta kun ei meinannut kuuma hohka loppua lain... Jai vahan vajaaksi nuo younet siis. Tanaan ollaan kuitenkin jaksettu olla liikkeella. Kierrelty erimaalaisia buddhalaisia luostaripyhattoja ja kavelty kuumuudessa. Ja kayty viilentymassa valilla kylman soodan aaressa. Ja toki valokuvattu. Ja ikavakylla shoppailtu, sita kun ei viela saisi tehda kun on matkaa ja kilometreja laukkua kantaa viela niin paljon edessa. Mutta uusi kassi lahti mukaan ja kaulakoruja ja supersopot Ganesjumalapronssiset pienet suitsukepidikkeet. Illaksi mennaan istumaan tuonne pyhaan sydameen, eli boddhipuu-puistoon imemaan itseemme hyvaa henkea. Huominen paiva viela taalla ja sitten seuraavana aamuna hypataan Kolkatasta saapuvaan junaan jossa toivonmukaan on myos Matun ja Aparna :) ja matkaamme yhdessa pyhan Gangesin kaupunkiin Varanasiin. Jossa myos on varmaankin kuuma.
tiistai 9. kesäkuuta 2009
VALOKUVIA ATESWARTALASTA
No niin, sain vihdoin tanne pari kuvaa Ateswartalan koulusta. Kiitos Raoul avusta, enhan nima moisia pienennyksia osaa! Tama on siis kunnostettava koulurakennus. Sisaan tehdaan kolme luokkahuonetta. Kuva on niin pieni ettei siita oikein naa rakennuksen kuntoa, mutta pienta fiilistelya teillekin kuitenkin :)
Tassa alempana on viime torstailta kuvaa, kun lapset ja vanhemmat kokoontua koulurakennuksen sisaan piirrustamaan ja kuulemaan kun virallistamme jarjestotyon aloituksen.
Ja tassa yksi pienistamme, Akadosi pian viisi vuotta vanha, esittelemassa tekemaansa taideteosta.
Tassa alempana on viime torstailta kuvaa, kun lapset ja vanhemmat kokoontua koulurakennuksen sisaan piirrustamaan ja kuulemaan kun virallistamme jarjestotyon aloituksen.
Ja tassa yksi pienistamme, Akadosi pian viisi vuotta vanha, esittelemassa tekemaansa taideteosta.
HIKIPISAROITA SIELLA TAALLA JA TUOLLA
Helletta piisaa meilla taalla Kalkutassa. Jos ei niin ihmehan tuo olisi, ollaan sentaan Intiassa kesakuussa. Alunperinhan pelkasin ihan tajuttamasti, etta pystytaanko me ylipaansa olemaan taalla lain. Sen takia ei oltu haluttu paluulentoa, etta voi karata pois maasta jos silta tuntuu. Varasuunnitelmana oli lahtea vaeltamaan kuukaudeksi Islantiin, mutta se haave jaapi toiseen kertaan toteutettavaksi, silla taalla hikoillaan ja on niin mukava olla hikinen ja likanen :).
Sundarbanille ei kuul hyvaa. Jain viime tekstissani siihen, kuinka viime viikolla riehunut myrsky, joka kuulema ylitti uutiskynnyksen myos siella Suomessa, teki tuhojaan Bengalinlahden rantakylissa. Mereen laskeva suolainen vesi nousi sykloonin mukana kylalaisten riisipelloille ja hajoitti taloja, rikkoi mutajoen uomia ja vaikeutti elamaa aika tavalla. Juomavesialueet saastuivat, alueella jyllaa jo ripulitaudit. Kasvisten viljelykset menivat pilalle, ruokaakin siis rajoitetusti tallessa. Pahin kaikista uhkakuvista on se, etta joen suolavesi kun lilluu nyt riisipelloilla, pilaa se pellon suolalla niin ettei se ole moneen vuoteen enaa kelvollinen riisinviljelyyn. Ja tamankun on se joka pitaa tama ihmiset hengissa - ainut elanto ja myos samalla ruoka moneksi kuukaudeksi tulee riisisadosta. Nyt kaikki on poissa. Alueella on vakavia poliittisia ongelmia. Kaksi puoletta jyraa aluetta - Congressi puolue ja kommunistit vastakkain. Sita on vaikea meikalaisen ymmartaa mita ne touhuaa... mutta jotenkin nain, etta kummankin puoleen vaki pyrkii kaikin tavoin saamaan kaiken avun ja onnen vaan omilleen, ihmisarvolla ja hadan maaralla ei nayta mitaan valia olevan. Paikalle saapunut hata-apu ohjautuu niille ketka on voimakkaita ja fiksuja, ei niille jotka todella ovat menettaneet ja tarvitsisivat apua. Ruokaa ja pressuja...
Aparnan kylassa meita ei paastetty juurikaan paria sataa metria pidemmalle talosta. Pelattiin, etta kuin meille kay kun ihmiset nakee meidat - turhautuneet ja hadassa olevat ihmiset oisivat voineet tehda vaikka mita meille. Valkoihoiset kuitenkin edustavat rahaa koyhyyden ja hadan keskella, siita ei mhinkaan paase. Kuitenkin nahtiin suolaveden peittamia riisipeltoja ja kuultiin kuinka koululla jarjestetyssa hata-apu-materiaalin jaossa ihmiset huusivat ja tappelivat materiaalista, kaikille kun sita ei riittanyt :(. Tahan ei Sundanbanin asukkien hata jaanyt, vaan toissayona taysikuun aikaan kun joen vesi nousi, murtuivat uomat uudelleen ja joki virtaa kyliin avoimena ja tuhoaa taloja ja asettaa isompia vesimassoja pelloille. Ainut toivo, ainakin oli, etta monsuunisateet on sopiva nrankat ja huuhtoo suolan pois mennessaan pelloilta. Nahtavaksi jaa kuinka kay... Kaikki kylat eivat kuitenkaan tuhoutuneet, kuten ei myoskaan meidan Ateswartala koulukyla.
Eilen kaytiin Raoulin toiveesta Kalkutan elaintarhassa hikoilemassa. En ikina maailmassa elamassani ole hikoillut niin paljon! Ihan tajutonta kun koko ajan valuu naamasta hikikarpaloita...ei auta kylmavesi aika aurinkosateenvarjo eika pyyhkiminen eika sitten mikaan. SIina sitten samalla katseltiin elaimia pienissa hakeissa. Suunnitelmissa oli kayda myos moikkaamassa Khidderporen slummiin lapsia viela kerran (se slummi jossa olin harjottelussa koulussa 9 vuotta sitten). Uhmattiin kuumuutta ja tiedettiin etta paansarkya illaksi luvassa. Tie jonka alta slummi joutui vaistymaan, oli melkein valmis. Uusi koulun paikka oli onneksi jo alueelta loytynyt, rakennustyotkin jo alkaneet. Vierailtiin valittamatta matunin kielloista laheisissa hylatyissa kerrostaloissa, joissa slummin asukkaita asusti valiaikaisesti. Matun oli kieltanyt meita menemasta sinne, koska siella asui myos kaikkia hylkioita ja juoppoja ja varkaita. Mentiin, koska mun lempilapsi Parul siella lapsineen asui ja han meidat kylaan kutsui. Heratettiin kylla huomiota kun aikamme siella hassutellessamme lahdimme kotia kohti, kaksi agressiivisen oloista naista tuli jotain meille huutamaan ja vaatimaan, onneksi ei yhteista kielta loytynyt ja asia jai sikseen... Mulla menikin siitten ilta migreenin kourissa ei-niin-mukavasti. Sammuin sarkyyni jo ennen illallista.
Raoul on Matunin kanssa touhunnut viimosia harkkajuttuja viimeset paivat. Nayttaa silta, etta kaikki tarvittavat harjottelutunnit tullut kaikesta huolimatta tayteen. Tosi hyva! On ollu Raoulille varmasti antoista kokea kaikki tama, mita Intian harjottelu kokonaisuudessaan on antanut. Meilla on siis vika paiva Kalkutassa. Sattuu sisalta jo nyt lahtea ja taita paasta itku huomeaamuna, niinkun aina taalta lahtiessa. Onneksi aina voi tulla takaisin. Pakkaamista. Toivottavasti viimeisen kerran Maman Chicken Currya. Ilta Kriketin World Cupin aaressa hopotellen.
Sundarbanille ei kuul hyvaa. Jain viime tekstissani siihen, kuinka viime viikolla riehunut myrsky, joka kuulema ylitti uutiskynnyksen myos siella Suomessa, teki tuhojaan Bengalinlahden rantakylissa. Mereen laskeva suolainen vesi nousi sykloonin mukana kylalaisten riisipelloille ja hajoitti taloja, rikkoi mutajoen uomia ja vaikeutti elamaa aika tavalla. Juomavesialueet saastuivat, alueella jyllaa jo ripulitaudit. Kasvisten viljelykset menivat pilalle, ruokaakin siis rajoitetusti tallessa. Pahin kaikista uhkakuvista on se, etta joen suolavesi kun lilluu nyt riisipelloilla, pilaa se pellon suolalla niin ettei se ole moneen vuoteen enaa kelvollinen riisinviljelyyn. Ja tamankun on se joka pitaa tama ihmiset hengissa - ainut elanto ja myos samalla ruoka moneksi kuukaudeksi tulee riisisadosta. Nyt kaikki on poissa. Alueella on vakavia poliittisia ongelmia. Kaksi puoletta jyraa aluetta - Congressi puolue ja kommunistit vastakkain. Sita on vaikea meikalaisen ymmartaa mita ne touhuaa... mutta jotenkin nain, etta kummankin puoleen vaki pyrkii kaikin tavoin saamaan kaiken avun ja onnen vaan omilleen, ihmisarvolla ja hadan maaralla ei nayta mitaan valia olevan. Paikalle saapunut hata-apu ohjautuu niille ketka on voimakkaita ja fiksuja, ei niille jotka todella ovat menettaneet ja tarvitsisivat apua. Ruokaa ja pressuja...
Aparnan kylassa meita ei paastetty juurikaan paria sataa metria pidemmalle talosta. Pelattiin, etta kuin meille kay kun ihmiset nakee meidat - turhautuneet ja hadassa olevat ihmiset oisivat voineet tehda vaikka mita meille. Valkoihoiset kuitenkin edustavat rahaa koyhyyden ja hadan keskella, siita ei mhinkaan paase. Kuitenkin nahtiin suolaveden peittamia riisipeltoja ja kuultiin kuinka koululla jarjestetyssa hata-apu-materiaalin jaossa ihmiset huusivat ja tappelivat materiaalista, kaikille kun sita ei riittanyt :(. Tahan ei Sundanbanin asukkien hata jaanyt, vaan toissayona taysikuun aikaan kun joen vesi nousi, murtuivat uomat uudelleen ja joki virtaa kyliin avoimena ja tuhoaa taloja ja asettaa isompia vesimassoja pelloille. Ainut toivo, ainakin oli, etta monsuunisateet on sopiva nrankat ja huuhtoo suolan pois mennessaan pelloilta. Nahtavaksi jaa kuinka kay... Kaikki kylat eivat kuitenkaan tuhoutuneet, kuten ei myoskaan meidan Ateswartala koulukyla.
Eilen kaytiin Raoulin toiveesta Kalkutan elaintarhassa hikoilemassa. En ikina maailmassa elamassani ole hikoillut niin paljon! Ihan tajutonta kun koko ajan valuu naamasta hikikarpaloita...ei auta kylmavesi aika aurinkosateenvarjo eika pyyhkiminen eika sitten mikaan. SIina sitten samalla katseltiin elaimia pienissa hakeissa. Suunnitelmissa oli kayda myos moikkaamassa Khidderporen slummiin lapsia viela kerran (se slummi jossa olin harjottelussa koulussa 9 vuotta sitten). Uhmattiin kuumuutta ja tiedettiin etta paansarkya illaksi luvassa. Tie jonka alta slummi joutui vaistymaan, oli melkein valmis. Uusi koulun paikka oli onneksi jo alueelta loytynyt, rakennustyotkin jo alkaneet. Vierailtiin valittamatta matunin kielloista laheisissa hylatyissa kerrostaloissa, joissa slummin asukkaita asusti valiaikaisesti. Matun oli kieltanyt meita menemasta sinne, koska siella asui myos kaikkia hylkioita ja juoppoja ja varkaita. Mentiin, koska mun lempilapsi Parul siella lapsineen asui ja han meidat kylaan kutsui. Heratettiin kylla huomiota kun aikamme siella hassutellessamme lahdimme kotia kohti, kaksi agressiivisen oloista naista tuli jotain meille huutamaan ja vaatimaan, onneksi ei yhteista kielta loytynyt ja asia jai sikseen... Mulla menikin siitten ilta migreenin kourissa ei-niin-mukavasti. Sammuin sarkyyni jo ennen illallista.
Raoul on Matunin kanssa touhunnut viimosia harkkajuttuja viimeset paivat. Nayttaa silta, etta kaikki tarvittavat harjottelutunnit tullut kaikesta huolimatta tayteen. Tosi hyva! On ollu Raoulille varmasti antoista kokea kaikki tama, mita Intian harjottelu kokonaisuudessaan on antanut. Meilla on siis vika paiva Kalkutassa. Sattuu sisalta jo nyt lahtea ja taita paasta itku huomeaamuna, niinkun aina taalta lahtiessa. Onneksi aina voi tulla takaisin. Pakkaamista. Toivottavasti viimeisen kerran Maman Chicken Currya. Ilta Kriketin World Cupin aaressa hopotellen.
lauantai 6. kesäkuuta 2009
KYLASSA ON KOULU, KUKA KUNNOSTAISI SEN?
Nyt on taalla taasen punapaa Kalkutassa! pesin juurikin hennamosson paastani kaivin kannella ahkerasti vetta pumpaten, meni muuten ainakin viis amparillista jotta sai paan mullanmuruista puhtoiseksi! Mutta luonnontuotteet kunniaan (vaikka joku tutkimus vaittikin etta hennasta saa syovan, ja muka sitten kemikaalivareista ei??). Terveisia Sundanbanseilta. Oltiin siella taasen viimeiset kaksi ja puoli paivaa. Oli koskettava visiitti monella tapaa.
Keskiviikko illalla (nyt on lauantai) kirjaltiin Raoulin Mumbain harkkapaikkaan vastine niiden kurjaan s-postiin jonka olivat menneet lahettamaan Raoulin opelle Suomeen. Oli itsessamme pitelemista jotta pysyttiin asiallisina kirjottaessamme oikaisuja hieman vaaristyneisiin teksteihin...tasta kaikesta ja sen jalkimainingeista suosittelen lukemaan Raoulin blogista, sen verran voin mainita etta uhkailivat peraan oikeustoimilla, heh. Torstaina aamusella sitten tuli taasen vuokra-auto kuskilla pihaan (talla kertaa pienempi auto ja mukavempi kuski) ja starttasimme kohden Ateswartala kylaamme. Oli kylla matkalla tekemista saada itsemme mukavalle tuulelle ja unohtaa ikavat sahkopostiviestit Mumbaista. Mutta onnistuttiin sina ja kaytiin yhdessa lapi mita kaikkea piti saada kylassa selville ja mita pitikaan tehda. Kuskimme popitti uusia ihania hindilauluja taysilla.
Kylassa meita oli vastassa hymyilevat naamat. Kylalaiset olivvat edellisena iltana koonneet koulukomitean (7 henkiloa) kylalaisista. He vastaisivat koulua koskevista asioista kylan puolelta. Auto jai isommalle kylatielle, edessa oli 400 metrin mutasuora silla oli juuri satanut. Ensin yritin kavella lapsyttimillani mutta eihan siita mitaan tullut! Muta ja riisinkorret kertyivat kenkien pohjaan ja kavely oli mahdotonta! kengat tien viereen odottamaan ja paljaat jalat esiin. Oli ihastuttavaa liukastella kamerat kadessa kikattaen ja kuvaillen milloin kunkin ottaen kadesta tai kainalosta kiinni kun horjahteli. Kukaan meista ei kuitenkaan kaatunut, vaikka se olis ollut hauskaa - nauraa mutavellissa istuvalle tyypille :). Ransistyneen koulun ovet olivat auki. Meidan tullessa paikalle alkoi sisaan kertya vanhempia lapsineen ympasi kylaa. Kukin lapsi kauniisti pesi talon edessa jalkansa kaivolla mudasta. Paljain jaloinhan taalla tallustellaan. Vanhoille penkki-poyta-yhdistelmille vanhemmat asettivat lapsiaan. Pienimmat viisi-vuotiaista, vanhimmat 12-vuotiaita. Oltiin ostettu paperia ja varikynia, jotta lapset voisivat piirtaa tuliaisia Suomeen. Mietittiin, etta se olisi kiva tervehdys niille jotka tulee meidan kanssa tulemaan lasten koulunkayntia. Ollaan mietitty Annin kanssa, etta jos kukin mukava ihminen osallistuisi lapsosten auttamisessa n.10 eurolla per kuukausi niin paastaisiin pitkalle, kuulostaako pahalle?
Noh, lapset oli ihan niin liikkiksia kun siina alkoivat piirtamaan. Mina ja Raoul kuvattiin ja kehuttiin lasten toita minka ehdimme, Matun ja Aparna yhdessa vanhempien kanssa tsemppasivat pienimpia ottamaan variliidun kateen ja luomaan. Luomisen tuskaa ei ilmassa ollut, vaikkakin ihmettelevia katseita ja ujoja hymyja. Kaikki taisivat saada jotain aikaan ja taideteokset ovat jo rinkassa matkalla kotisuomeen :). Piirtelohetken jalkeen oli aika virallistaa tyomme alkaminen kylassa. Lapset ja vanhemmat enemman tai vahemman kuuntelivat, kun mina ujostellen ja pakotettuna sanoin kaikkien edessa sanasia Annin ja minun puolesta koko kylalle ja juurivalitulle koulukomitealle. Sitten oli Matunin vuoro, jota myoskin tuntui jannittavan. Matunista tulee meidan luottomies taalla, toiminnan koordinaattori. Puhuttiin siina auki, etta yhdessa tehtaisiin kaikki avointa tyota kylan lasten hyvaksi, niin me kuin kylalaiset itse. Ei salailua, ei kieroilua. Lasten etu edelle. Kyselin kylan huolenaiheista ja iloista, historiasta ja muusta tarkeasta, joista jaan teille myohemmin tietoa.
Puheiden paatteeksi kirjoitettiin virallisesti kymmenen rupian paperille allekirjoitukset ja tadaa - koulun toiminta on meidan kasissa tasta eteenpain! :) Itse koulurakennus ja maa on kylalaisten omistama, mutta talla paperilla he antoivat meille luvan kunnostaa koulurakennus ja alottaa toiminta siella. He lupautuivat myoskin olematta hairitsematta toimintaa ja sita vastoin auttaa koulua toimimaan hyvin. Tasta se lahtee. Sitten juotiin teeta ja syotiin hedelmalautaset. Ja olikin aika haastatella muutamaa lasta materiaalia varten, joskos vaikka joku paiva saataisiin jarjestolle omat nettisivut aikaan. Ujoja katseita ja viela ujompia vastauksia koskien perhetta ja kylaa. "Mun isi ja aiti on maanviljelijoita..." "Mulla on kaksi pikkuveljea ja ne tulee tahan kouluun...". En kesta!! Ei voinu olla hymyilematta, niiin ylisopoja tapauksia! Kaiken jalkeen lahdettiin viela kiertelemaan kavellen kylaa, jotta vahan hahmotettaisiin sita paremmin. Videomateriaalia on tunti ja valokuvia lahemmas tuhat kipaletta.? Seuraava projekti on maanantaina menna avaamaan pankkitili tanne. Sitten jattaa rahaa koulun kunnostustoita varten, joka menee mun ja Annin pussista, kun ei viela olla sita jarjestoa ehditty laittamaan pystyyn. Toivottavasti sitten syksylla saadaan mahdollisimman moni mukaan.
Koulurakennus pitaa peruskorjata lahes kokonaan katosta lattiaan. Hinta on kuitenkin niin kova (lahemmas 2000 euroa), ettei sita han kahden ihmisen kukkarosta saa noin vaan maksettua, joten korjataan nyt vaan valttamattomat nain aluksi. Koulun takaseina on niin pahasti halkeillut, etta sen tiilet pitaa purkaa ja laittaa uudelleen paikoilleen. Samoin katto on tehtava uusiksi, koska bambuparrut alkaa lahoilla. Ja joku tukipilari virittaa katon ja seinan valiin. Koulun toiminta alkaa vasta kun saadaan tukjoita mukaan, eli toivottavasti viela taman vuoden puolella. Ennen lapsosten koulunalkua pitaa saada viela mutalattia tehtya uusiksi, eli tiilia ja sementtia. Haaveena on myos lahitulevaisuudessa tehda seiniin sementti jotta seinat vois maalata kivan varisiksi - indian lapsille ihqu ymparisto oppia! :)
Hymyillen lahdettiin jo illan pimetessa ajelemaan kohti Aparnan kylaa, joka on yksi niista joihin Syklooni Aila teki tuhojaan viikko sitten. Oli liikuttava nahda valtavia alueita riisipeltoja suolaveden alla. Veti hiljaiseksi. Matun kertoi, etta jos ei tule kunnon monsuunisateita, niin suolavesi ei paase huuhtoutumaan pois ja riisisatoa ei suolapelloilta saa ainakaan kahteen vuoteen. Toisaalta taas jos sataa liikaa, niin joen mutauomat eivat kesta liikaa vesimassaa ja reunat sortuu lisaa suolavetta tulee pelloille... ja sitten alueelle annettavaan hataapuun. Mitenhan tasta selviaisi lyhyella kirjoittamisella... ei sittenkaan. Tama teksti venyy jo nyt niin pitkaksi. Jatkan tasta huomenna. Koitan lahettaa lampoa sinne jotta tekin saatte kesan takaisin!
Keskiviikko illalla (nyt on lauantai) kirjaltiin Raoulin Mumbain harkkapaikkaan vastine niiden kurjaan s-postiin jonka olivat menneet lahettamaan Raoulin opelle Suomeen. Oli itsessamme pitelemista jotta pysyttiin asiallisina kirjottaessamme oikaisuja hieman vaaristyneisiin teksteihin...tasta kaikesta ja sen jalkimainingeista suosittelen lukemaan Raoulin blogista, sen verran voin mainita etta uhkailivat peraan oikeustoimilla, heh. Torstaina aamusella sitten tuli taasen vuokra-auto kuskilla pihaan (talla kertaa pienempi auto ja mukavempi kuski) ja starttasimme kohden Ateswartala kylaamme. Oli kylla matkalla tekemista saada itsemme mukavalle tuulelle ja unohtaa ikavat sahkopostiviestit Mumbaista. Mutta onnistuttiin sina ja kaytiin yhdessa lapi mita kaikkea piti saada kylassa selville ja mita pitikaan tehda. Kuskimme popitti uusia ihania hindilauluja taysilla.
Kylassa meita oli vastassa hymyilevat naamat. Kylalaiset olivvat edellisena iltana koonneet koulukomitean (7 henkiloa) kylalaisista. He vastaisivat koulua koskevista asioista kylan puolelta. Auto jai isommalle kylatielle, edessa oli 400 metrin mutasuora silla oli juuri satanut. Ensin yritin kavella lapsyttimillani mutta eihan siita mitaan tullut! Muta ja riisinkorret kertyivat kenkien pohjaan ja kavely oli mahdotonta! kengat tien viereen odottamaan ja paljaat jalat esiin. Oli ihastuttavaa liukastella kamerat kadessa kikattaen ja kuvaillen milloin kunkin ottaen kadesta tai kainalosta kiinni kun horjahteli. Kukaan meista ei kuitenkaan kaatunut, vaikka se olis ollut hauskaa - nauraa mutavellissa istuvalle tyypille :). Ransistyneen koulun ovet olivat auki. Meidan tullessa paikalle alkoi sisaan kertya vanhempia lapsineen ympasi kylaa. Kukin lapsi kauniisti pesi talon edessa jalkansa kaivolla mudasta. Paljain jaloinhan taalla tallustellaan. Vanhoille penkki-poyta-yhdistelmille vanhemmat asettivat lapsiaan. Pienimmat viisi-vuotiaista, vanhimmat 12-vuotiaita. Oltiin ostettu paperia ja varikynia, jotta lapset voisivat piirtaa tuliaisia Suomeen. Mietittiin, etta se olisi kiva tervehdys niille jotka tulee meidan kanssa tulemaan lasten koulunkayntia. Ollaan mietitty Annin kanssa, etta jos kukin mukava ihminen osallistuisi lapsosten auttamisessa n.10 eurolla per kuukausi niin paastaisiin pitkalle, kuulostaako pahalle?
Noh, lapset oli ihan niin liikkiksia kun siina alkoivat piirtamaan. Mina ja Raoul kuvattiin ja kehuttiin lasten toita minka ehdimme, Matun ja Aparna yhdessa vanhempien kanssa tsemppasivat pienimpia ottamaan variliidun kateen ja luomaan. Luomisen tuskaa ei ilmassa ollut, vaikkakin ihmettelevia katseita ja ujoja hymyja. Kaikki taisivat saada jotain aikaan ja taideteokset ovat jo rinkassa matkalla kotisuomeen :). Piirtelohetken jalkeen oli aika virallistaa tyomme alkaminen kylassa. Lapset ja vanhemmat enemman tai vahemman kuuntelivat, kun mina ujostellen ja pakotettuna sanoin kaikkien edessa sanasia Annin ja minun puolesta koko kylalle ja juurivalitulle koulukomitealle. Sitten oli Matunin vuoro, jota myoskin tuntui jannittavan. Matunista tulee meidan luottomies taalla, toiminnan koordinaattori. Puhuttiin siina auki, etta yhdessa tehtaisiin kaikki avointa tyota kylan lasten hyvaksi, niin me kuin kylalaiset itse. Ei salailua, ei kieroilua. Lasten etu edelle. Kyselin kylan huolenaiheista ja iloista, historiasta ja muusta tarkeasta, joista jaan teille myohemmin tietoa.
Puheiden paatteeksi kirjoitettiin virallisesti kymmenen rupian paperille allekirjoitukset ja tadaa - koulun toiminta on meidan kasissa tasta eteenpain! :) Itse koulurakennus ja maa on kylalaisten omistama, mutta talla paperilla he antoivat meille luvan kunnostaa koulurakennus ja alottaa toiminta siella. He lupautuivat myoskin olematta hairitsematta toimintaa ja sita vastoin auttaa koulua toimimaan hyvin. Tasta se lahtee. Sitten juotiin teeta ja syotiin hedelmalautaset. Ja olikin aika haastatella muutamaa lasta materiaalia varten, joskos vaikka joku paiva saataisiin jarjestolle omat nettisivut aikaan. Ujoja katseita ja viela ujompia vastauksia koskien perhetta ja kylaa. "Mun isi ja aiti on maanviljelijoita..." "Mulla on kaksi pikkuveljea ja ne tulee tahan kouluun...". En kesta!! Ei voinu olla hymyilematta, niiin ylisopoja tapauksia! Kaiken jalkeen lahdettiin viela kiertelemaan kavellen kylaa, jotta vahan hahmotettaisiin sita paremmin. Videomateriaalia on tunti ja valokuvia lahemmas tuhat kipaletta.? Seuraava projekti on maanantaina menna avaamaan pankkitili tanne. Sitten jattaa rahaa koulun kunnostustoita varten, joka menee mun ja Annin pussista, kun ei viela olla sita jarjestoa ehditty laittamaan pystyyn. Toivottavasti sitten syksylla saadaan mahdollisimman moni mukaan.
Koulurakennus pitaa peruskorjata lahes kokonaan katosta lattiaan. Hinta on kuitenkin niin kova (lahemmas 2000 euroa), ettei sita han kahden ihmisen kukkarosta saa noin vaan maksettua, joten korjataan nyt vaan valttamattomat nain aluksi. Koulun takaseina on niin pahasti halkeillut, etta sen tiilet pitaa purkaa ja laittaa uudelleen paikoilleen. Samoin katto on tehtava uusiksi, koska bambuparrut alkaa lahoilla. Ja joku tukipilari virittaa katon ja seinan valiin. Koulun toiminta alkaa vasta kun saadaan tukjoita mukaan, eli toivottavasti viela taman vuoden puolella. Ennen lapsosten koulunalkua pitaa saada viela mutalattia tehtya uusiksi, eli tiilia ja sementtia. Haaveena on myos lahitulevaisuudessa tehda seiniin sementti jotta seinat vois maalata kivan varisiksi - indian lapsille ihqu ymparisto oppia! :)
Hymyillen lahdettiin jo illan pimetessa ajelemaan kohti Aparnan kylaa, joka on yksi niista joihin Syklooni Aila teki tuhojaan viikko sitten. Oli liikuttava nahda valtavia alueita riisipeltoja suolaveden alla. Veti hiljaiseksi. Matun kertoi, etta jos ei tule kunnon monsuunisateita, niin suolavesi ei paase huuhtoutumaan pois ja riisisatoa ei suolapelloilta saa ainakaan kahteen vuoteen. Toisaalta taas jos sataa liikaa, niin joen mutauomat eivat kesta liikaa vesimassaa ja reunat sortuu lisaa suolavetta tulee pelloille... ja sitten alueelle annettavaan hataapuun. Mitenhan tasta selviaisi lyhyella kirjoittamisella... ei sittenkaan. Tama teksti venyy jo nyt niin pitkaksi. Jatkan tasta huomenna. Koitan lahettaa lampoa sinne jotta tekin saatte kesan takaisin!
tiistai 2. kesäkuuta 2009
MUMBAI MAIL TOI CALCUTTAAN
Simmut ristissa. Olipa taasen rankka junamatka. Kaksi yota ja yksi kokonainen auringon paahtama kuumaakin kuumempi paiva. Rautainen (?) junavaunu kun halki intianmaan puskuttaa intian auringon alla, niin voitte vaan kuvitella kuinka se kuumuus imeytyy ensin junan kattoon ja siita leviaa sisatiloihin vallaten kaiken - lattiat, seinat, pedit, kasikahvat, sitten matkustajat, ruuat ja vedetkin se keittaa melkein kiehuvan kuumaksi. Ennen keskiyota alkaa olemaan siedettava olla. Junassa ei suihkua. Tottuu siihen hikeen ja likaan ja loppujen lopuksi nukahtaa horrokseen ylapedille junan jyskeen kuuluessa korvatulppienkin lapi. Heraa taas siihen kun asemalta myyjat hyppaavat junaan kaupustelemaan huutaen CHAIII CHAIII! tai kun joku laittaa keskella yota valot paalle. tai kun tulee vessahata ja likainen hytkyva reika-maassa-vessa odotti kaytavan paassa.
Meilla oli oikein mukavaa matkaseuraa. Kolme bangladeshilaista, kaksi miesta ja nainen. Heidan tarinansa vaan ei ollut ihan niin mukava. Kertoo paljon tasta maankolkasta. Naisella oli parisen vuotta sitten todettu syopakasvain kaulalla ja se oli leikattu Bangladeshissa. Ei mitaan seurantoja syovan osalta. Nyt jokunen kuukausi sitten toiselle puolelle kaulaa oli ilmaantunut uusi kipea patti. Ja koska Bangladeshin terveydenhuolto on mita on, lahtivat he hakemaan apua sairauteen Intian puolelta. Mita julkinen terveydenhuolto Bangladeshissa on, sen paasin itse harjoittelussani kyseisessa maassa 2006 nakemaan, tasta linkista fiiliksia. Intiassa on kaksi hyvamaineista ja kohtuuhintaista syopasairaalaa normaali ihmisille ja myos koyhille. Toinen on Mumbaissa ja toinen Bangaloressa. No nama avunetsijat kuitenkin kaannytettiin sairaalasta takaisin kotimaahansa, koska heilla ei ollut "Medical visaa" eli laaketieteellisista syista saatua viisumia maahan, he olivat liikkeella turstiviisumilla. Nainen oli matkalla saanut kuumeen ja junamatkan aikana jo patti kaulassa suurentui silminnahden, minka lie tulehduksen napannut... :( Makasi paivat ja yot siina pedilla kurjan nakoisena. Eli heidan suunnitelmat olivat matkustaa Mumbaista Kolkataan junalla 38 tuntia ja ottaa bussi Bangldeshiin 18 tuntia ja tulla parin viikon paasta takaisin taman "Medical Visan" kanssa ja saada leikkaus kaulan kasvaimeen. Ja kaikki vain koska visa-sanan edesta puuttui sana Medical. Ihan hurjaa. Ja sekin ettei voi saada hyvaa hoitoa omassa maassaan vaan joutuu sita tuhansien kilometrien paahan lahtea hakemaan. Ja sitten kaannytetaan pois. Elamaa taalla. Ollaan me iloisia siita mita meilla Suomessa on, se on jotain aivan erikoisen luxusta. Vaikka siitakin valitetaan. Vahan kun katsoisi kukin aina valilla hieman laajemmasta perspektiivista asioita.
Saavuimme tana aamuna tanne Kolkataan. Olin ihan kujalla huonosti nukuttujen oiden jalkeen, kun aamu viidelta Raoul minua potki ylos. Han sai menna neuvottelemaan asemalla taxia sopuhintaan, silla taxijono oli varmaan tunnin mittainen. Raoul on jo hyvin kouliintunut tinkaaja ja neuvottelija ja sai taxin tanne Thakurpukuriin Matunin kotiin oikealla hinnalla. Valilla tinkaaminen menee vahan yli, kuten tanaan paivauniheratyskellonaikaa sopiessamme...pyysin hanta laittamaan kellon soimaan klo 12 niin hanhan sihen india-aksentilla etta "madam 10.30 is very good time for you..." OU NOU! No, tiedattehan Raoulin...
Taalla on aivan tajuttoman kuuma ja kostea! ihan hirvea nihkeys paalla alituiseen. Matunin aidin chicken curry maistui taivaalliselle ja on hyva olla taalla. Ylihuomenna lahdetaan Ateswartalaan kylaamme ja huomenna siis pitaisi tehda kaikki valmistelut sita varten. Raoul lahti juuri Matunin kanssa asiakaskaynnille, han taman viikon viela kerailee harjoittelutunteja, kun tuossa valilla lomailtiin Goalla. Mina potkin moskiittoja sivuun taalla hiesta markana vaaleanpunasten seinien ymparoidessa minut ja nuorukaisten katsellessa tuossa viereisella koneella paasykokeiden tuloksiaan, jotka tanaan on julkaistu. Tiktiki eli lisko edessani vaaleanpunaisella seinalla metsastaa hyttysia. Taidan menna tasta suihkuun (kaivovetta kupilla amparista paalle). Niita taitaa olla edessa monta tana yona.
Meilla oli oikein mukavaa matkaseuraa. Kolme bangladeshilaista, kaksi miesta ja nainen. Heidan tarinansa vaan ei ollut ihan niin mukava. Kertoo paljon tasta maankolkasta. Naisella oli parisen vuotta sitten todettu syopakasvain kaulalla ja se oli leikattu Bangladeshissa. Ei mitaan seurantoja syovan osalta. Nyt jokunen kuukausi sitten toiselle puolelle kaulaa oli ilmaantunut uusi kipea patti. Ja koska Bangladeshin terveydenhuolto on mita on, lahtivat he hakemaan apua sairauteen Intian puolelta. Mita julkinen terveydenhuolto Bangladeshissa on, sen paasin itse harjoittelussani kyseisessa maassa 2006 nakemaan, tasta linkista fiiliksia. Intiassa on kaksi hyvamaineista ja kohtuuhintaista syopasairaalaa normaali ihmisille ja myos koyhille. Toinen on Mumbaissa ja toinen Bangaloressa. No nama avunetsijat kuitenkin kaannytettiin sairaalasta takaisin kotimaahansa, koska heilla ei ollut "Medical visaa" eli laaketieteellisista syista saatua viisumia maahan, he olivat liikkeella turstiviisumilla. Nainen oli matkalla saanut kuumeen ja junamatkan aikana jo patti kaulassa suurentui silminnahden, minka lie tulehduksen napannut... :( Makasi paivat ja yot siina pedilla kurjan nakoisena. Eli heidan suunnitelmat olivat matkustaa Mumbaista Kolkataan junalla 38 tuntia ja ottaa bussi Bangldeshiin 18 tuntia ja tulla parin viikon paasta takaisin taman "Medical Visan" kanssa ja saada leikkaus kaulan kasvaimeen. Ja kaikki vain koska visa-sanan edesta puuttui sana Medical. Ihan hurjaa. Ja sekin ettei voi saada hyvaa hoitoa omassa maassaan vaan joutuu sita tuhansien kilometrien paahan lahtea hakemaan. Ja sitten kaannytetaan pois. Elamaa taalla. Ollaan me iloisia siita mita meilla Suomessa on, se on jotain aivan erikoisen luxusta. Vaikka siitakin valitetaan. Vahan kun katsoisi kukin aina valilla hieman laajemmasta perspektiivista asioita.
Saavuimme tana aamuna tanne Kolkataan. Olin ihan kujalla huonosti nukuttujen oiden jalkeen, kun aamu viidelta Raoul minua potki ylos. Han sai menna neuvottelemaan asemalla taxia sopuhintaan, silla taxijono oli varmaan tunnin mittainen. Raoul on jo hyvin kouliintunut tinkaaja ja neuvottelija ja sai taxin tanne Thakurpukuriin Matunin kotiin oikealla hinnalla. Valilla tinkaaminen menee vahan yli, kuten tanaan paivauniheratyskellonaikaa sopiessamme...pyysin hanta laittamaan kellon soimaan klo 12 niin hanhan sihen india-aksentilla etta "madam 10.30 is very good time for you..." OU NOU! No, tiedattehan Raoulin...
Taalla on aivan tajuttoman kuuma ja kostea! ihan hirvea nihkeys paalla alituiseen. Matunin aidin chicken curry maistui taivaalliselle ja on hyva olla taalla. Ylihuomenna lahdetaan Ateswartalaan kylaamme ja huomenna siis pitaisi tehda kaikki valmistelut sita varten. Raoul lahti juuri Matunin kanssa asiakaskaynnille, han taman viikon viela kerailee harjoittelutunteja, kun tuossa valilla lomailtiin Goalla. Mina potkin moskiittoja sivuun taalla hiesta markana vaaleanpunasten seinien ymparoidessa minut ja nuorukaisten katsellessa tuossa viereisella koneella paasykokeiden tuloksiaan, jotka tanaan on julkaistu. Tiktiki eli lisko edessani vaaleanpunaisella seinalla metsastaa hyttysia. Taidan menna tasta suihkuun (kaivovetta kupilla amparista paalle). Niita taitaa olla edessa monta tana yona.
sunnuntai 31. toukokuuta 2009
KAIKUJA LUOLILTA
Kuumaakin kuumempi sunnuntaipaiva Mumbaissa, mutta niimpa nayttaa olevan siellakin! Luvattu nettihesarin mukaan +30!! Ihanaa etta tekin paasette hikoilemaan siella. Talla kun aamulla astui ovestaulos niin paita selasta heti marka...
No toissa paivana ei sitten paasty Lonavalaan eika mihinkaan muuallekaan, silla paatettiin kuitenkin ladata akkuja ja nukkua pitkaan, koska ompi ollut sen verran kova meno viime viikkoina. Paadyttiin kuitenkin kavelemaan liikaa ja shoppailemaan kamera-tilpehooria kuten vari-filttereita ja vanhan NIkon kameran... Raoul on siita vallan innossaan ja testi filmi on kuvattu, josko se vaikka ihan oikeestikkin toimisi? Eilen aamulla herattiin auringon kanssa yhta aikaa ja junassa kohti Lonavalaa ja ennenkristusta kaiverrettuja budhhalaisialuolia jo klo 6.40. Parin tunnin jalkeen oltiin edetty 128km pois Mumbaista, seuraava tehtava oli loytaa bussi kohden ensimmaista luolistoa seka aamupala. Aamupala oli eksoottisen lankkarihedelmasalaatteihin tottuneena -rasvainen riisijauhomunakas...no sen verran siita sai virtaa etta jaksoi kiiveta auringon paahteessa intialaisten kanssa puolisen tuntia vuorenrinten rappusia ylos. Luola oli upee ja oli kiva kayda. Parhaiten sailynyt iso luola intiassa kuulema. Ja meidan kamerathan rapsyivat. Ja intialaiset huusivat ja kirkuivat. Luolissahan kaikuu niin kivasti katsokaas.
Siita sitten saatiin neuvoteltua neuvottelujen jalkeen riksha 10km paahan seuraaville buddhalaisille luolille, ja eikun taasen kapuamaan. Paiviteltiin siina etta ollaampa hulluja kun Intian kesahelteilla tallasta harrastetaan... Mutta tulipahan koettua, olisi jaanyt harmittamaan jos ei oltaisi lahdetty. Paluumatka oli jokseenkin koetteleva - juna oli AIVAN TAYNNA, eli siis kaytavia ja oviaukkoja myoten. Angettiin itsemme pakolla sisaan junaan ja siita vessavalikosta loydettiin raout itsellemme seista. Eihan se siihen loppunut vaan alituiseen siita anki sitten myyjia huudellen hikisina hieraisi kainaloaan vasten olkapaatani. kaksi tuntia jouduttin siesta siina ruuhkassa vahan valia itselleen hookien "tytto sa oot rautaa". SIttten loppu virta ja lysahdin Raoulin jalkojen juureen likaselle lattialle istumaan. Hetken paasta joku myotatuntoinen intialaisperhe antoi minulle paikkansa, minun sita vastustellen. Pian Raoulkin sai paikan ja siina sitten nuokuttiin viela vajaa tunti kunnes oltiin jo pimeassa Mumbain illassa. Pikaisen iltapalan jalkeen pistin pienen paani tyynyyn Raoulin katsellessa leffaa ja nukahdin samantien. Tana aamuna herasin hyvin nukkuneena :).
Tanaan onkin viimoset hetket Mumbaissa. Musta on hyva jatkaa matkaa, Raoulista hieman haikeampaa. Tanaan nahdaan Mumbain tuttuja viimosta kertaa. Rinkat on jo pakattu iltaa varten, odottavat hotskun varastohuoneessa. Kohden Calcuttaa siis. Mennaan taasen toki Matunin perheen luo asustamaan. Ja kaydaan Ateswartala kylassa jattamassa rahaa koulun korjaustoita varten ja neuvottelemassa muodollisuuksista. Ja ikava kylla nakemaan, mita vajaat viikko sitten riehunut Aila-myrsky sai aikaan Sundarbans alueella, jossa riisipellot merivedesta suolattuneet pahasti, talojen katot irronneet ja ihmiset vailla ruokaa. Ei varmaan tule olemaan helppo kaynti :(. Mutta ihania kesapaivia jokikiselle Suomeen!!! Palataan taasen Kalkutasta asiaan.
No toissa paivana ei sitten paasty Lonavalaan eika mihinkaan muuallekaan, silla paatettiin kuitenkin ladata akkuja ja nukkua pitkaan, koska ompi ollut sen verran kova meno viime viikkoina. Paadyttiin kuitenkin kavelemaan liikaa ja shoppailemaan kamera-tilpehooria kuten vari-filttereita ja vanhan NIkon kameran... Raoul on siita vallan innossaan ja testi filmi on kuvattu, josko se vaikka ihan oikeestikkin toimisi? Eilen aamulla herattiin auringon kanssa yhta aikaa ja junassa kohti Lonavalaa ja ennenkristusta kaiverrettuja budhhalaisialuolia jo klo 6.40. Parin tunnin jalkeen oltiin edetty 128km pois Mumbaista, seuraava tehtava oli loytaa bussi kohden ensimmaista luolistoa seka aamupala. Aamupala oli eksoottisen lankkarihedelmasalaatteihin tottuneena -rasvainen riisijauhomunakas...no sen verran siita sai virtaa etta jaksoi kiiveta auringon paahteessa intialaisten kanssa puolisen tuntia vuorenrinten rappusia ylos. Luola oli upee ja oli kiva kayda. Parhaiten sailynyt iso luola intiassa kuulema. Ja meidan kamerathan rapsyivat. Ja intialaiset huusivat ja kirkuivat. Luolissahan kaikuu niin kivasti katsokaas.
Siita sitten saatiin neuvoteltua neuvottelujen jalkeen riksha 10km paahan seuraaville buddhalaisille luolille, ja eikun taasen kapuamaan. Paiviteltiin siina etta ollaampa hulluja kun Intian kesahelteilla tallasta harrastetaan... Mutta tulipahan koettua, olisi jaanyt harmittamaan jos ei oltaisi lahdetty. Paluumatka oli jokseenkin koetteleva - juna oli AIVAN TAYNNA, eli siis kaytavia ja oviaukkoja myoten. Angettiin itsemme pakolla sisaan junaan ja siita vessavalikosta loydettiin raout itsellemme seista. Eihan se siihen loppunut vaan alituiseen siita anki sitten myyjia huudellen hikisina hieraisi kainaloaan vasten olkapaatani. kaksi tuntia jouduttin siesta siina ruuhkassa vahan valia itselleen hookien "tytto sa oot rautaa". SIttten loppu virta ja lysahdin Raoulin jalkojen juureen likaselle lattialle istumaan. Hetken paasta joku myotatuntoinen intialaisperhe antoi minulle paikkansa, minun sita vastustellen. Pian Raoulkin sai paikan ja siina sitten nuokuttiin viela vajaa tunti kunnes oltiin jo pimeassa Mumbain illassa. Pikaisen iltapalan jalkeen pistin pienen paani tyynyyn Raoulin katsellessa leffaa ja nukahdin samantien. Tana aamuna herasin hyvin nukkuneena :).
Tanaan onkin viimoset hetket Mumbaissa. Musta on hyva jatkaa matkaa, Raoulista hieman haikeampaa. Tanaan nahdaan Mumbain tuttuja viimosta kertaa. Rinkat on jo pakattu iltaa varten, odottavat hotskun varastohuoneessa. Kohden Calcuttaa siis. Mennaan taasen toki Matunin perheen luo asustamaan. Ja kaydaan Ateswartala kylassa jattamassa rahaa koulun korjaustoita varten ja neuvottelemassa muodollisuuksista. Ja ikava kylla nakemaan, mita vajaat viikko sitten riehunut Aila-myrsky sai aikaan Sundarbans alueella, jossa riisipellot merivedesta suolattuneet pahasti, talojen katot irronneet ja ihmiset vailla ruokaa. Ei varmaan tule olemaan helppo kaynti :(. Mutta ihania kesapaivia jokikiselle Suomeen!!! Palataan taasen Kalkutasta asiaan.
torstai 28. toukokuuta 2009
KUIS OLLAKKAAN, TAASEN MUMBAISSA
Yltsa lahti juuri taksilla kohden lentokenttaa. Oli vahan haikea laittaa hanet matkaan, mukavat 11 paivaa takana. Han sopi oikein hyvin meidan remmiin. Ja mita nyt kuulosteli niin taisi matkakarpanen aika pahasti hanta puraista, hyva hyva :)!
Palasimme takaisin Goalta eilen aamusella. Viimonen paiva ruskistettiin napaamme auringon paahteessa tehden juurikaan ei mitaan muuta. Meilla on kylla Raoulin kanssa huonoa tuuria ilmastoitujen bussien kanssa. Goa menomatkalla jouduttiin sellaselle paikalle josta ei saanu saataa jaakylmaa ilmaa puhaltamasta niskaan. Ja paluumatkalla meilta puuttui koko vaimenninosa pohottimesta, eli isosta aukosta puhalsi jaatava tuuli naamaan...just kun oltiin toivuttu flunssasta. No tilkittiin sita reikaa mun mekoilla ja vaikka milla paperinpaloilla ja kaariydyttiin huiveihin ja hattuihin jne. ja siinahan se yo meni taas, unettomasti. Eilinen paiva meni sitten ensin nukkuessa univelkoja pois ja sitten Yltsan kanssa shoppaillessa, Raoulin kanssa yritettiin auttaa sen minka osasimme. Pojat tosin jo tinkaa paljon paremmin kuin mina. Musta on tullut vanha ja lepsu. Hyvin sai Yltsa lahes tyhjan rinkkansa taytettya kaikella-kivalla-tavaralla. Ja ottihan tuo ystavallisesti myos meidan tavaroita kotiin vietavaksi, niin on meikalaisilla kevyemmat reput kantaa.
Tanaan oli vahan liian aikainen heratys, mutta haluttiin vieda vieraamme viela katsomaan pohjois-Mumbain hienoja luolia (Sanjay Gandhi National Park), joita itse oltiin jo kuukausi sitten kayty ihailemassa. AIkamme taasen kallionseinamia kiipeilimme ja yhteistuumin paatimme hypata jellona-safari kierrokselle kalteroituun bussiin. Nahtiinhan me pari laiskaa leijonaa loikomassa puun alla ja tikru vilvoittelemassa lammessa. Ja voe etta sita intialaisten holoholoholoholoa!!! se oli oma nahtavyytensa kun ne rynni bussin ikkunasta toiseen niiden elainten perassa :). Ylitaydessa junavaunussa matkasivat nalkaiset matkalaiset takaisin Colabaan ja riisia napaan. Ja hei hei Yltsa!
HUomenna toivottavasti kohden Lonalvaa, siita enempi sitten kunhan tiedetaan mita siella. Ja isilla oli synttarit, vaikka soitinkin hanelle niin viela tatakin kautta paljon onnea rakas isukki!!
Palasimme takaisin Goalta eilen aamusella. Viimonen paiva ruskistettiin napaamme auringon paahteessa tehden juurikaan ei mitaan muuta. Meilla on kylla Raoulin kanssa huonoa tuuria ilmastoitujen bussien kanssa. Goa menomatkalla jouduttiin sellaselle paikalle josta ei saanu saataa jaakylmaa ilmaa puhaltamasta niskaan. Ja paluumatkalla meilta puuttui koko vaimenninosa pohottimesta, eli isosta aukosta puhalsi jaatava tuuli naamaan...just kun oltiin toivuttu flunssasta. No tilkittiin sita reikaa mun mekoilla ja vaikka milla paperinpaloilla ja kaariydyttiin huiveihin ja hattuihin jne. ja siinahan se yo meni taas, unettomasti. Eilinen paiva meni sitten ensin nukkuessa univelkoja pois ja sitten Yltsan kanssa shoppaillessa, Raoulin kanssa yritettiin auttaa sen minka osasimme. Pojat tosin jo tinkaa paljon paremmin kuin mina. Musta on tullut vanha ja lepsu. Hyvin sai Yltsa lahes tyhjan rinkkansa taytettya kaikella-kivalla-tavaralla. Ja ottihan tuo ystavallisesti myos meidan tavaroita kotiin vietavaksi, niin on meikalaisilla kevyemmat reput kantaa.
Tanaan oli vahan liian aikainen heratys, mutta haluttiin vieda vieraamme viela katsomaan pohjois-Mumbain hienoja luolia (Sanjay Gandhi National Park), joita itse oltiin jo kuukausi sitten kayty ihailemassa. AIkamme taasen kallionseinamia kiipeilimme ja yhteistuumin paatimme hypata jellona-safari kierrokselle kalteroituun bussiin. Nahtiinhan me pari laiskaa leijonaa loikomassa puun alla ja tikru vilvoittelemassa lammessa. Ja voe etta sita intialaisten holoholoholoholoa!!! se oli oma nahtavyytensa kun ne rynni bussin ikkunasta toiseen niiden elainten perassa :). Ylitaydessa junavaunussa matkasivat nalkaiset matkalaiset takaisin Colabaan ja riisia napaan. Ja hei hei Yltsa!
HUomenna toivottavasti kohden Lonalvaa, siita enempi sitten kunhan tiedetaan mita siella. Ja isilla oli synttarit, vaikka soitinkin hanelle niin viela tatakin kautta paljon onnea rakas isukki!!
sunnuntai 24. toukokuuta 2009
AUTIO HIEKKARANTA JA INTIALAISIA KATSEITA
Oivoi. Teimme eilen ison virheen kun jatimme aution Agonda Beachin taaksemme. Kaksi paivaa saimme nauttia kauniista hiekkarannasta jossa oli vain me kolme suurimman osan ajasta makoilemassa tahi polskimassa vedessa valtameren tyrskyissa... Asustimme ihan rannan tuntumassa palmumetsikko talon ja meren valissa. Oltiin joksenkin haltioissamme. Pojat olivat kuin pikkupoikia kun paasivat aallokkoon pomppimaan. Eihan siita riemusta meinannut tulla loppua lain :). Sita oli kylla ilo katsella. Makin kavin virkistamassa itseani aalloissa aika ajoin toki, mutta paaosin lepailin rantahietikolla. Ilmatkin suosi meita. Paivisin oli mukavan puolipilvista, iltasin vahan ripotteli vetta ja jopa salamoi kaukana. Ainut "haittapuoli" autiolla hiekkarannalla oli se, etta koska kaikki turstiystavalliset yrittajat olivat vetaytyneet pois seuduilta, ei kylasta loytynyt enaa yhtaan ravintolaa ruokkimaan nalkaisia matkalaisia. Kavimme autokyydilla katsastamassa jopa kilometrin paassa sijaistevan baarin, joka sekin oli kiinni. No loysimme sitten pienen kioskin, jonka myyjapappara lupasi tehda meille munakkaat. Ostimme myos leivat siita ja voila - masut oli taynna! Viela kassillinen tuoreita mangoja matkaan ja niita natustelemaan talomme terassille ja elama hymyili. Seuraavana paivana vuokraemanta teki meille pyynnosta riisia kasviksilla, etta ei me nalkaa nahty loppujen lopuksi.
Oltiin katsottu matkaoppaasta, etta Benalium ranta olisi myos mukavan rauhaisa ja koska matkalaisethan haluavat nahda ja kokea mahdollisimman paljon, niin paatimme lahtea valloittamaan tata kolmatta tuntematonta rantaa eile aamusella. No mutta perskeles kun saavuimme perille niin itkuhan se meinasi paasta ja migreenin pukkasi! Lajakaupalla intialaisia turisteja riippuliitamassa ja vaatteet paalla rantavedessa istumassa. Mokotettiin siina ravintelissa aikamme viimeisimman hindipopin soidessa kova-aanisista vieresamme ja paatimme niella pettymyksen ja sopeutua. Emme haluneet kayttaa aikaa enaa matkaamiseen niista harvoista paivista jotka meilla ratalomailuun enaa oli varattuna. Siispa eikun paa nytkymaan hindipopin tahdissa... mun paansarky vaan paheni aina kyyneliin asti ja pojat lahtivat rantahietikon kuumuuteen etsimaan meille majapaikkaa. Loytyihan se, semmoset peltimajat keskelta ei mitaan...rauhallista on mutta kylla sita koko ajan miettii etta jaa niinkohan sita tavarat on viela tallessa kun peltimorskaan paastaan...
Eile illalla sitten oli Indian Premium Legue eli kriketti turnauksen loppumatsi ja sita rantaravintelissa intialaisten kanssa keskiyohon katseltiin. Syotiin liikaa ja pojat joivat ittensa ahkyyn olutta. Oli kylla mukava ilta. Pimeaa rantaa pitkin suunnistettiin (pojat horjuvin askelein) hokkeleillemme, jossa kaikki hyvin. Moskiitto-kierukat palamaan kahteen nurkkaan ja kattotuuletin paalle. Ennen nukahtamista holvasin viela nukahtaneen Raoulin ja itseni hyttyskarkoitinta tayteen. Tanaan saatiin itsemme ajoissa ylos ja eikun leikkimaan aallokkoon ja aurinkoon ennenkuin intialaiset hyokkasivat paikalle. Kylla me taidettiin muutama tuntia ehtia etsia simpukoita ja hyppia tyrskyissa ennenkuin Rajastanilaiset (Intian osavaltio) turistit tulivat ihmettelemaan kaukaa vakoista bikininnaista. Kolme miesta vaimoineen. Mina tietenkin valveutuneena jo kaukaa heidat nain ja kaariydyin pyyhkeeseeni peittaen kriittiset alueet. Siihen he sitten jaivat haastamaan ja aijat riisuituivat kalsareilleen ja liittyivat Raoulin ja Yltsan viereen kaivamaan kuoppia ja sohvia (?) kasillaan rantahiekkaan ja kikattamaan. Vaimot olivat vihaisia miehilleen ja makattivat etta piti tulla tahan juuri kun tuo puolialaston nainen tuossa ja jos me pukeuduttaisiin noin niin te heittaisitte meidat ulos talosta! Tulkkasi mulle heidan mukanaan ollut nuori intialaismies. Siita pyyhkeeseen kaariytyneena hipsin pikkuhiljaa rantaravinteliin. Niimpa, tama ei ollut meidan ranta. Eihan intialaiseen kulttuuriin sovi olla nain vahissa vaatteissa. hyi yok. Mutta etsittiin sitten hiljaisempi kolkka rannalta ja siella sitten pystyin karistamaan ihoani taasen. Valppaana kuitenkin himokkailta ruskeasilmilta - jos nakyvilla niin huips pyyhe ymparille! Huomenna viimeista paivaa rantaelamaa edessa. Illalla taasen haasteellinen yobussimatka edessa kohden Mumbaita. Niin se vaan aika kuluu siivilla taalla. Ja matka jatkuu...
torstai 21. toukokuuta 2009
INTIAN VALTAMEREN AALLOT JA SATEEN ROPINA
Goa. Kolme hymyilevaa matkalaista kohtasi Intian valtameri puolenpaivan jalkeen. Meren aarelle paastyamme ei tainnut kukaan meista enaa miettia takana olevaa, jokseenkin rankkaa matkaa. Eilen iltasella kosteus Mumbaissa alkoi tiivistya ja saatiin sadetta juuri ennen lahtohetkea. Mumbaissakaan ei ollut satanut kuukausiin. Huomaa monsuunien lahestyvan Intiaa. Yobussi oli peteja ja kylmaa ilmastointia taynna. hrrr...mina imeskelin strepsilleja ja niiskutin. Raoul kavi ostamassa kuskilta mulle viltin, jonka alla sitten yon koitin unta saada bussin ramistellessa ja hytkyessa. Raoul oli meista ainoa joka sai edes vahan nukuttua, mina ehka tunnin ja Yltsa ei vissiin lainkaan. Meidan hytti-isanta oli hyperaktiivisen poreileva ADHD aija, joka tasasin valiajoin yon aikana tuli hutamaan jokaisen matkustajan korvaan taysia TOILET TOILET TOILET!!!!!! kun oli vessapysahdyksen aika...
Noin 15 tunnin matkan jalkeen saavuttiin Goalle Margao nimiseen kaupunkiin, josta oltiin ajateltu suunnata etela-Goalle aloittaen rantalomailumme Palolem Beachilta. Sisseina ilman aamupalaa meren kiilto silmissa hyppasimme matelevaan paikallisbussiin, jonka kyydissa matka rannalle tosiaan tuntui kestavan ja kestavan ja kestavan... mutta kylla se meri vihdoin tavoitettiin ja hymyjen leveydelle en loyda sanoja. Aamupala hedelmasalaatit puoli kahden aikaa meren lyodessa laiskasti edessa siintavaan hiekkarantaan. Kylla on hokkeleiden maara lisaantynyt talla rannalla sitten viime kaynnin (6 vuotta sitten), mutta alkaa olemaan Goan sesonki ihan viimosilla viikoilla, joten meita turisteja on onneksi vain kaksi kourallista taalla. Ja se tarkoittaa etta mukavan leppoisaa on. Loydettiin oma bambumaja merinakoalalla. Ei hullumpaa.
Pojatkin jokseenkin niiskuttaa yobussin ilmastoinnin ansiosta ja kurkkukarkeille on ollut kayttoa. Se ei kuitenkaan menoa paivalla haitannut, kun vihdoin paastiin kastelemaan itsemme meren aaltoihin! Siella tyrskyissa hypeltiin ja sukelleltiin, valilla rahautuu pohjahiekassa aallon painamana jos huonosti kay. Pojat innostui auringon laskiessa vuokraamaan lainelaudat ja makin sita hieman koitin. Hauskaa touhua liitaa aallon mukana laudan paalla maaten :). Mun kunto vaan ei viela salli iloitella ihan mahdottomia. Keuhkoihin sattuu. Mutta jotenkin tuntuu jo paremmalta. Palolem on jo pimeyden peitossa. Asken alkoi ropisemaan vetta. Ei taidetakkaan menna ravintolan kattoterassille syomaan barbeque kalaa kaikilla mausteilla, mutta siihen alakertaan kuitenkin ehka :). Ei malta odottaa... ottaisko sita tuoretta tonnikalaa vai haita vai Barracudaa vaiko sittenkin Chicken tikkaa? :) Meilla on kuusi paivaa aikaa nauttia Goan herkuista ja meren aalloista. Ilo.
Noin 15 tunnin matkan jalkeen saavuttiin Goalle Margao nimiseen kaupunkiin, josta oltiin ajateltu suunnata etela-Goalle aloittaen rantalomailumme Palolem Beachilta. Sisseina ilman aamupalaa meren kiilto silmissa hyppasimme matelevaan paikallisbussiin, jonka kyydissa matka rannalle tosiaan tuntui kestavan ja kestavan ja kestavan... mutta kylla se meri vihdoin tavoitettiin ja hymyjen leveydelle en loyda sanoja. Aamupala hedelmasalaatit puoli kahden aikaa meren lyodessa laiskasti edessa siintavaan hiekkarantaan. Kylla on hokkeleiden maara lisaantynyt talla rannalla sitten viime kaynnin (6 vuotta sitten), mutta alkaa olemaan Goan sesonki ihan viimosilla viikoilla, joten meita turisteja on onneksi vain kaksi kourallista taalla. Ja se tarkoittaa etta mukavan leppoisaa on. Loydettiin oma bambumaja merinakoalalla. Ei hullumpaa.
Pojatkin jokseenkin niiskuttaa yobussin ilmastoinnin ansiosta ja kurkkukarkeille on ollut kayttoa. Se ei kuitenkaan menoa paivalla haitannut, kun vihdoin paastiin kastelemaan itsemme meren aaltoihin! Siella tyrskyissa hypeltiin ja sukelleltiin, valilla rahautuu pohjahiekassa aallon painamana jos huonosti kay. Pojat innostui auringon laskiessa vuokraamaan lainelaudat ja makin sita hieman koitin. Hauskaa touhua liitaa aallon mukana laudan paalla maaten :). Mun kunto vaan ei viela salli iloitella ihan mahdottomia. Keuhkoihin sattuu. Mutta jotenkin tuntuu jo paremmalta. Palolem on jo pimeyden peitossa. Asken alkoi ropisemaan vetta. Ei taidetakkaan menna ravintolan kattoterassille syomaan barbeque kalaa kaikilla mausteilla, mutta siihen alakertaan kuitenkin ehka :). Ei malta odottaa... ottaisko sita tuoretta tonnikalaa vai haita vai Barracudaa vaiko sittenkin Chicken tikkaa? :) Meilla on kuusi paivaa aikaa nauttia Goan herkuista ja meren aalloista. Ilo.
keskiviikko 20. toukokuuta 2009
KURKKUKIPUINEN NUHANENA
Mumbai. Kuuma. Flunssainen olo ja kurkku kipia. Toissapaivainen meni vallan kipuillessa meidan molempien osalta. Raoul alkoi oksentelemaan ja vesiripuloimaan ja mulla voimaton olo ja kova kurkkukipu. Maattiin koko paiva hotskulla ja koitettiin toipua ja kerata voimia yohon, jolloin oli mentava Yltsaa vastaan lentokentalle. Ma jaksoin kayda syomassa jopa paivan aikana, mutta Raoulille ei ruokakaan oksujen valissa maistunut. Mutta muisti se juoda kuitenkin tarpeeksi. Paadyttiin huonojen kuntojemme vuoksi ottamaan taxi lentokentalle, vaikka oltiin niin suunniteltu etta aloitetaan Yltsan perehdyttaminen maahan heti autorikshakyydilla ja paikallisjunamatkalla, mutta saikin hikisen taximatkan.
Eilinen meni puolikuntoisena Mumbain nahtavyyksia kierrellessa. Olin miettinyt etta jos en jaksa niin hyppaan taxiin ja petiin, mutta yllattavan hyvin sita tuli sinniteltya kuitenkin niistaen ja yskien. ja hikoillen. ja huokaillen. ja pelaten tietenkin sairastavansa sikainfluenssaa. Poikien kanssa kaytiin ensin Yltsan haaveilemassa Merimaailmassa, joka osoittautui (ei mitenkaan yllatykseksi) suhteellisen kamaseksi paikaksi, jossa merikilpikonnat uivat aivan liian pienissa akvaarioissa :(. Sielta suuntasimme Mahatma Gandhin ennen asuttamaan taloon, joka nykypaivan hanen muistomuseonsa. Visiitti oli mielenkiintoinen ja mieleenpainuva. Saatiin odotettu puhelinsoitto, etta nimemme oli taasen Clubin listassa, oujee. Siita sitten relaamaan muurien sisalle kohden ainoaa bikini-luvallista aluetta Mumbaissa. Kolme hikista matkaajaa sukelsi kirkasvetisen altaan syvyyksiin ja hymyili. Rikas Intia-ystavamme Anu (joka siis meidat aina clubille kutsuu) tuli tervehtimaan juoksumatolla kuntoilunsa jalkeen ja viittoili altaan toiselle puolelle, jossa oli Mumbain Suomilaiset asukit Fidan lahetti-perhe, jonka kanssa sitten turistiin tunti ja melkein toinenkin. Oli oikein mukava kuulla elamasta, arjesta ja tyosta, Intiassa. Mika jollain tavalla erikoista, niin Bangladeshissa ollessani tormasin siella suomalaisiin Fidan lahetteihin ja he tunsivat nama lahetit. Ma oon niin haaveillut kehitystyosta ulkomailla, muttakun mun tie ei ole kristillinen lahetystyo. Ehkapa se oma juttu viela loytyy joku kaunis paiva?
Tanaan paiva valkeni taasen viela toipilaana, mutta jo hieman parempivointisena!! Silmaa painaa ja kuumuus ottaa koville. kurkkuun kutittaa ja nenu vuotaa, mutta ei auta. Jokunen tunti meilla aikaa kierrella viela sitten etsimaan yobussia johon ostimme liput. Huome aamusella olisi tarkoitus loytaa itsemme Goalta. Mumbain suomalaiset kertoivat kuulleensa, etta Goalla olisi jo havaittu aikaiset monsuunisateet. Monsuunisateiden pitaisi normaalisti alkaa vasta 6.-14.6. Katsotaan onko meita vastassa auringon sijasta rankkasateet, heh. Yobussin pitaisi olla ilmastoitu ja pedillinen tapaus, empa sellaisella koskaan ole Intiassa matkustanut. Uusia kokemuksia edessa.
Eilinen meni puolikuntoisena Mumbain nahtavyyksia kierrellessa. Olin miettinyt etta jos en jaksa niin hyppaan taxiin ja petiin, mutta yllattavan hyvin sita tuli sinniteltya kuitenkin niistaen ja yskien. ja hikoillen. ja huokaillen. ja pelaten tietenkin sairastavansa sikainfluenssaa. Poikien kanssa kaytiin ensin Yltsan haaveilemassa Merimaailmassa, joka osoittautui (ei mitenkaan yllatykseksi) suhteellisen kamaseksi paikaksi, jossa merikilpikonnat uivat aivan liian pienissa akvaarioissa :(. Sielta suuntasimme Mahatma Gandhin ennen asuttamaan taloon, joka nykypaivan hanen muistomuseonsa. Visiitti oli mielenkiintoinen ja mieleenpainuva. Saatiin odotettu puhelinsoitto, etta nimemme oli taasen Clubin listassa, oujee. Siita sitten relaamaan muurien sisalle kohden ainoaa bikini-luvallista aluetta Mumbaissa. Kolme hikista matkaajaa sukelsi kirkasvetisen altaan syvyyksiin ja hymyili. Rikas Intia-ystavamme Anu (joka siis meidat aina clubille kutsuu) tuli tervehtimaan juoksumatolla kuntoilunsa jalkeen ja viittoili altaan toiselle puolelle, jossa oli Mumbain Suomilaiset asukit Fidan lahetti-perhe, jonka kanssa sitten turistiin tunti ja melkein toinenkin. Oli oikein mukava kuulla elamasta, arjesta ja tyosta, Intiassa. Mika jollain tavalla erikoista, niin Bangladeshissa ollessani tormasin siella suomalaisiin Fidan lahetteihin ja he tunsivat nama lahetit. Ma oon niin haaveillut kehitystyosta ulkomailla, muttakun mun tie ei ole kristillinen lahetystyo. Ehkapa se oma juttu viela loytyy joku kaunis paiva?
Tanaan paiva valkeni taasen viela toipilaana, mutta jo hieman parempivointisena!! Silmaa painaa ja kuumuus ottaa koville. kurkkuun kutittaa ja nenu vuotaa, mutta ei auta. Jokunen tunti meilla aikaa kierrella viela sitten etsimaan yobussia johon ostimme liput. Huome aamusella olisi tarkoitus loytaa itsemme Goalta. Mumbain suomalaiset kertoivat kuulleensa, etta Goalla olisi jo havaittu aikaiset monsuunisateet. Monsuunisateiden pitaisi normaalisti alkaa vasta 6.-14.6. Katsotaan onko meita vastassa auringon sijasta rankkasateet, heh. Yobussin pitaisi olla ilmastoitu ja pedillinen tapaus, empa sellaisella koskaan ole Intiassa matkustanut. Uusia kokemuksia edessa.
sunnuntai 17. toukokuuta 2009
KAHDEN JUNAYON JALKEEN MUMBAISSA
Kuinka mukava olikaan palata Mumbaihin. Tutuille nurkille. Meidan hotellissa otettiin hymysuin vastaan, kuten myos aamupalaravintelissakin :). Kulmakunnan putiikkien sisaanheittajat tosin olivat meidat jo unohtaneet ja koettivat heti aamusta saada meita katselemaan pashmina-huiveja kauppoihinsa, no ei menty. Ilma on jollain tavalla taysin erilainen, ei niin kuuma missaan tapauksessa kuin Kolkatassa. Tultiinhan me tosin parituhatta kilometria junalla lanteen ja jonkin verran myos etelaan. Lauran innoittamana tassa teille Intian kartta.
Junamatka Kolkatasta alkoi ukkosen ja sateen piiskatessa. Matun oli jostain vuokrannut auton ja kuskin meita Howrahin juna-asemalle viemaan. Kuski oli arka alouttelevan kuskin tuntuinen nuori poika, joka ei millaan meinannut uskaltaa ajaa kaatosateessa saatika ohitella autoja. Vahan alkoi jo hermostuttamaan etta nainkohan ehditaan junaan, kun toinen parkkeeraa autoa tiensivuun saateen vuoksi... Juna-asemalla poika ajoi harhaan ja kun nain tapahtui toistamiseen samassa kohdassa, tuhahdin etta STOP! ja hyppasimme autosta kaatosateeseen ja eikun rinkat selkaan ja ihan ite juna-asemalle sisaan (ei kavelymatkaa ollut kuin parisataa metria). Jokseenkin hermostuneena tietoisena Howrahin juna-aseman suuruudesta etsimme valotaulua josta nakisi Mumbai Mail-junan lahtolaiturin. Ja tokihan se oli aivan viimoinen laituri, jonne paastaakseen piti kulkea tuulisia (ja kaatosateisia) ylikulkutunneleita ukkosen jyristessa ja alituiseen salamoidessa. Helpotukseksi laituri ja juna ja nimemme junamatkustajien listasta loytyi helposti ja viela oli edessa puoli tuntia junan lahtoon! huh!
Sateessa kakkosluokan vaunu oli ihanan vilpoinen ja matkaseurassakaan ei ollut valittamista. Suurehko intialaisperhe seka tiibetilaispariskunta. Mulla oli ylapeti, Raoulilla keskipeti ja alapedilla nukkui tiibetilaismies. Samanlainen setti matkustajia petiemme vastapaata seka kaytavan toisella puolella. Katossa kolme kattotuuletinta. Ikkunat auki. Ulkoa kuului junan jyske elavasti ja veturin alituinen toottaily. Asemilla myyjien CHAIII! CHAII!-huudot (eli TEETA TEETA!!) ja intialaisten alituinen holoholoholo. Juna keinutti meita pedillaan kuin kehdossa. Unta ei kuitenkaan tullut kummallekaan kuin pienia patkia. Auringon noustessa aamulla viiden maissa alkoivat intialaiset jo herailemaan, juna alkoi kerata myos niin paljon lampoa itseensa auringosta, ettei nukkumisesta pitkaan tullut mitaan, ainakaan ylapedilla. Paiva meni siina istuskellessa ja ihmetellessa junavaen elamaa ja sinnitellessa kuumassa junavaunussa kuumassa tuulessa tehden juurikaan eimitaan. Valilla ohi kulki ihmisia kasi ojossa rahaa kerjaten mita erinaisemmista syista. kuka oli vanha ja sokea, toinen taas kantoi polion halvauttamaa lasta sylissaan. Sitten tuli se pieni takkutukkainen ja likainen tyttolapsi lakaisten junan lattioita ja pyytaen rahaa. Ja myos eunukki (miesnainen) taputtelemaan kasiaan. Ja taasen joku myymaan teeta. tai vetta. tai kekseja. tai kurkkua. tai mita nyt ikina ihminen voi tarvita junassa, kuten puhallettavia tyynyja (jotka ostimme, mutta minun tyyny vuotaa, tietenkin kun Intiassa ollaan:)) Kuvittelimme helpotuksen saapuvan auringon laskettua, mutta metallinen (?) junavaunupa oli imenyt itseensa Intian auringon energiaa niin etta se hohkasi pitkalle yohon lampoaan... Uni oli taas hukassa, mutta pian se kello loi aamu puolikuusi ja saavuimme tuttuun Mumbain Victoria Terminus asemalle. Raoulilla oli hymy korvissa kun se oli niin innoissaan tanne tulosta. Sille taisi kayda niin, etta Mumbaista tuli sille SE City Intiassa, mullekun SE on KOlkata, siellakun olen ensimmaiset kuukaudet Intiasta viettanyt. Saapi nahda millasta kadenvaantoa tasta lahtien meidan Intianmatkat tulee olemaan..."lennetaan KOlkataan, eikun ma haluun Mumbaihin...eiku..." :).
Uni tuli tutun hotskun pedilla helposti virkistavan suihkun jalkeen. Oltiinhan me keratty kahden yon hiet pintaan junassa. Kello oli pakko laittaa soimaan jotta ehti viela tehda talle paivalle jotain. Iltapaivasta kaytiin aamupalalla - pitkasta aikaa keksien sijaan hedelmasalaattia jugurtilla, voih! Tuttuja hymyilevia kasvoja ja hyva olla taallakin kylla. Vaikka kaipaan kovasti Kalkutan ihmisia. Taytyy sanoa etta taalla Mumbaissa meilla oma luksuksensa, joka nain lansimaalaista ihmista viehattaa. Kaytimme taasen hyvaksemme Raoulin luomia suhteita, soitimme Anulle ja hanen kanssaan paasimme Clubille uima-altaalle pitkien keskustelujen jalkeen limesoodan aaressa. Oli ihana pulahtaa lampimaan veteen auringon laskiessa. Ylosnoustessa meri-ilma tuntui niin viilealta. Ei ollenkaan hullummin meilla mene taalla siis taaskaan.
Huomenna myohaan illalla tulee Raoulin ystava Yltsa tanne meidan kanssa ihmettelemaan maailmaa. Hanen ensimmainen ulkomaanmatkansa ikina - Intia ei hullumpi valinta! Suunitelmat viela auki seuraavimme viikoille, mutta ne tarkentunee lahipaivina. mutta Mumbai, hyva olla taalla(kin).
Junamatka Kolkatasta alkoi ukkosen ja sateen piiskatessa. Matun oli jostain vuokrannut auton ja kuskin meita Howrahin juna-asemalle viemaan. Kuski oli arka alouttelevan kuskin tuntuinen nuori poika, joka ei millaan meinannut uskaltaa ajaa kaatosateessa saatika ohitella autoja. Vahan alkoi jo hermostuttamaan etta nainkohan ehditaan junaan, kun toinen parkkeeraa autoa tiensivuun saateen vuoksi... Juna-asemalla poika ajoi harhaan ja kun nain tapahtui toistamiseen samassa kohdassa, tuhahdin etta STOP! ja hyppasimme autosta kaatosateeseen ja eikun rinkat selkaan ja ihan ite juna-asemalle sisaan (ei kavelymatkaa ollut kuin parisataa metria). Jokseenkin hermostuneena tietoisena Howrahin juna-aseman suuruudesta etsimme valotaulua josta nakisi Mumbai Mail-junan lahtolaiturin. Ja tokihan se oli aivan viimoinen laituri, jonne paastaakseen piti kulkea tuulisia (ja kaatosateisia) ylikulkutunneleita ukkosen jyristessa ja alituiseen salamoidessa. Helpotukseksi laituri ja juna ja nimemme junamatkustajien listasta loytyi helposti ja viela oli edessa puoli tuntia junan lahtoon! huh!
Sateessa kakkosluokan vaunu oli ihanan vilpoinen ja matkaseurassakaan ei ollut valittamista. Suurehko intialaisperhe seka tiibetilaispariskunta. Mulla oli ylapeti, Raoulilla keskipeti ja alapedilla nukkui tiibetilaismies. Samanlainen setti matkustajia petiemme vastapaata seka kaytavan toisella puolella. Katossa kolme kattotuuletinta. Ikkunat auki. Ulkoa kuului junan jyske elavasti ja veturin alituinen toottaily. Asemilla myyjien CHAIII! CHAII!-huudot (eli TEETA TEETA!!) ja intialaisten alituinen holoholoholo. Juna keinutti meita pedillaan kuin kehdossa. Unta ei kuitenkaan tullut kummallekaan kuin pienia patkia. Auringon noustessa aamulla viiden maissa alkoivat intialaiset jo herailemaan, juna alkoi kerata myos niin paljon lampoa itseensa auringosta, ettei nukkumisesta pitkaan tullut mitaan, ainakaan ylapedilla. Paiva meni siina istuskellessa ja ihmetellessa junavaen elamaa ja sinnitellessa kuumassa junavaunussa kuumassa tuulessa tehden juurikaan eimitaan. Valilla ohi kulki ihmisia kasi ojossa rahaa kerjaten mita erinaisemmista syista. kuka oli vanha ja sokea, toinen taas kantoi polion halvauttamaa lasta sylissaan. Sitten tuli se pieni takkutukkainen ja likainen tyttolapsi lakaisten junan lattioita ja pyytaen rahaa. Ja myos eunukki (miesnainen) taputtelemaan kasiaan. Ja taasen joku myymaan teeta. tai vetta. tai kekseja. tai kurkkua. tai mita nyt ikina ihminen voi tarvita junassa, kuten puhallettavia tyynyja (jotka ostimme, mutta minun tyyny vuotaa, tietenkin kun Intiassa ollaan:)) Kuvittelimme helpotuksen saapuvan auringon laskettua, mutta metallinen (?) junavaunupa oli imenyt itseensa Intian auringon energiaa niin etta se hohkasi pitkalle yohon lampoaan... Uni oli taas hukassa, mutta pian se kello loi aamu puolikuusi ja saavuimme tuttuun Mumbain Victoria Terminus asemalle. Raoulilla oli hymy korvissa kun se oli niin innoissaan tanne tulosta. Sille taisi kayda niin, etta Mumbaista tuli sille SE City Intiassa, mullekun SE on KOlkata, siellakun olen ensimmaiset kuukaudet Intiasta viettanyt. Saapi nahda millasta kadenvaantoa tasta lahtien meidan Intianmatkat tulee olemaan..."lennetaan KOlkataan, eikun ma haluun Mumbaihin...eiku..." :).
Uni tuli tutun hotskun pedilla helposti virkistavan suihkun jalkeen. Oltiinhan me keratty kahden yon hiet pintaan junassa. Kello oli pakko laittaa soimaan jotta ehti viela tehda talle paivalle jotain. Iltapaivasta kaytiin aamupalalla - pitkasta aikaa keksien sijaan hedelmasalaattia jugurtilla, voih! Tuttuja hymyilevia kasvoja ja hyva olla taallakin kylla. Vaikka kaipaan kovasti Kalkutan ihmisia. Taytyy sanoa etta taalla Mumbaissa meilla oma luksuksensa, joka nain lansimaalaista ihmista viehattaa. Kaytimme taasen hyvaksemme Raoulin luomia suhteita, soitimme Anulle ja hanen kanssaan paasimme Clubille uima-altaalle pitkien keskustelujen jalkeen limesoodan aaressa. Oli ihana pulahtaa lampimaan veteen auringon laskiessa. Ylosnoustessa meri-ilma tuntui niin viilealta. Ei ollenkaan hullummin meilla mene taalla siis taaskaan.
Huomenna myohaan illalla tulee Raoulin ystava Yltsa tanne meidan kanssa ihmettelemaan maailmaa. Hanen ensimmainen ulkomaanmatkansa ikina - Intia ei hullumpi valinta! Suunitelmat viela auki seuraavimme viikoille, mutta ne tarkentunee lahipaivina. mutta Mumbai, hyva olla taalla(kin).
perjantai 15. toukokuuta 2009
LAHTOTUNNELMIA CALCUTASTA
Kolkatassa viimeiset tunnit. Piti tulla teille viela raapustamaan. Raoulilla on tapansa mukaan kaikki tavarat viela pakkaamatta, vaikka viikonloppuna uhosi etta ne pakkaa jo alkuviikosta niin ei sitten tule kiire :). Kylla se silti kaiken saa aina mukaansa :). No ei mullakaan ole viela ihan kaikki rinkassa. Aamulla pestyt pyykit roikkuu narulla viela kuivumassa...Raoul lahti Matunin kanssa juuri juhlallisesti parturiin sheivauttamaan partansa matkakuntoon. Mama tekee meille parhaillaan Chicken Currya viimoseksi ateriaksi. Matun on tilannut meille taxin kohden juna-asemaa puoli kuudeksi.
Eileaamulla nukuttiin pitkaan. Oltiin ihan unenpopperoisia pitkalle paivaan. Mulle kavi yolla viela enempi unenpopperossa hullusti, kun liukastuin selalleni vessan rappusissa. Onneksi en lyonyt paatani vaan haavoitin vain ranteeni, nyyh. Kun paasimme vauhtiin, Raoul suhasi asiakaskaynneilla Matunin kanssa ja mina kirjoittelin maman ja Ramun avustuksella intialaisia ruokaohjeita ylos vihkooni. Lahdimme kohden iltaa etsimaan paikallislehdesta bongaamani valokuvanayttelya vahan heikoilla tiedoilla. Eihan me meinattu loytaa "galleriaa" Kolkatasta lainkaan. Ei kukaan tietanyt missa kyseinen paikka sijaitsi. Marginaali kalkutalaisista kayttaa tallaisia palveluita. No noin puolentoista tunnin etsimisen jalkeen (yhdessa avuliaisten kolkatalaisten) menimme kysymaan kulttuurikeskuksesta apua, ja siellahan naytely olikin! Upeita valokuvia intian koyhyydesta ja ongelmista. Palasimme samaa matkaa takaisin ja matkan paatteeksi otimme yhteen autorikshakuskin kanssa. Han oli vahan huonolla asenteella ja ei suostunut ottamaan rahaa matkasta koska minulla ei ollut tasarahaa, joten istui vain paikoillaan eika edes katsonut minuun. Mina siina aikani seisoin kasi ojossa ja kun ei kelvannut niin viitoin etta jos ei kelpaa niin mepa tasta sitten lahdetaankin. No siitahan se heppu raivostui ja nappasi rahan kadestani ja lahti ajamaan karkuun. Ehdin ottaa viisikymppiseni pois hanelta, marssin lahimpaan kiskaan ostamaan namia ja maksoin vaihtorahastani huutavalle kuskille. Aargh.
Viime yo oli sitten suht uneton. Stressaan aina lahtoja alitajuisesti nakojaan niin, ettei nukkumisesta tule mitaan. Tama aamu on sitten mennytkin hieman karttyillessa Raoulille. Ei kiva. Olen aamun suhannut Matunin pyoran takana istuen, kayty marketilla ostamassa nettikahvilaan roskista (me ollaan valistettu kaikkia rankalla kadella etta EI SAA HEITTAA ROSKIA KADUILLE JA OJIIN!!) ja seinakelloa. Vaaleanpunaiseen nettikahvilaan toki punainen kello ja roskis :). Matkaevaaksi ostettiin kilo mangoja, omppuja, viinirypaleita seka pullaleipaa.
Kysessa on jonkin sortin maitojuna, koska joudumme talla kertaa viettamaan kaksi yota junassa ennen Mumbaihin saapumista. Otimme halpisluokasta junaliput, joten edessa on vallanvarikas reissu varmasti :). Toivottavasti saa halinassa nukuttuakin. Raoul ystavallisesti soitti Mumbaihin hostelliin, jossa aiemmin punkkasimme, ja varasi huoneen meille sielta! Mutta ei mahda mitaan, on se vaan niin haikea fiilis lahtea taalta. Calcutta on Calcutta <3.
p.s. Laitoin Facebookiin pari kuvaa tulevan jarjestomme tulevasta koulusta, kaykaa katsomassa.
Eileaamulla nukuttiin pitkaan. Oltiin ihan unenpopperoisia pitkalle paivaan. Mulle kavi yolla viela enempi unenpopperossa hullusti, kun liukastuin selalleni vessan rappusissa. Onneksi en lyonyt paatani vaan haavoitin vain ranteeni, nyyh. Kun paasimme vauhtiin, Raoul suhasi asiakaskaynneilla Matunin kanssa ja mina kirjoittelin maman ja Ramun avustuksella intialaisia ruokaohjeita ylos vihkooni. Lahdimme kohden iltaa etsimaan paikallislehdesta bongaamani valokuvanayttelya vahan heikoilla tiedoilla. Eihan me meinattu loytaa "galleriaa" Kolkatasta lainkaan. Ei kukaan tietanyt missa kyseinen paikka sijaitsi. Marginaali kalkutalaisista kayttaa tallaisia palveluita. No noin puolentoista tunnin etsimisen jalkeen (yhdessa avuliaisten kolkatalaisten) menimme kysymaan kulttuurikeskuksesta apua, ja siellahan naytely olikin! Upeita valokuvia intian koyhyydesta ja ongelmista. Palasimme samaa matkaa takaisin ja matkan paatteeksi otimme yhteen autorikshakuskin kanssa. Han oli vahan huonolla asenteella ja ei suostunut ottamaan rahaa matkasta koska minulla ei ollut tasarahaa, joten istui vain paikoillaan eika edes katsonut minuun. Mina siina aikani seisoin kasi ojossa ja kun ei kelvannut niin viitoin etta jos ei kelpaa niin mepa tasta sitten lahdetaankin. No siitahan se heppu raivostui ja nappasi rahan kadestani ja lahti ajamaan karkuun. Ehdin ottaa viisikymppiseni pois hanelta, marssin lahimpaan kiskaan ostamaan namia ja maksoin vaihtorahastani huutavalle kuskille. Aargh.
Viime yo oli sitten suht uneton. Stressaan aina lahtoja alitajuisesti nakojaan niin, ettei nukkumisesta tule mitaan. Tama aamu on sitten mennytkin hieman karttyillessa Raoulille. Ei kiva. Olen aamun suhannut Matunin pyoran takana istuen, kayty marketilla ostamassa nettikahvilaan roskista (me ollaan valistettu kaikkia rankalla kadella etta EI SAA HEITTAA ROSKIA KADUILLE JA OJIIN!!) ja seinakelloa. Vaaleanpunaiseen nettikahvilaan toki punainen kello ja roskis :). Matkaevaaksi ostettiin kilo mangoja, omppuja, viinirypaleita seka pullaleipaa.
Kysessa on jonkin sortin maitojuna, koska joudumme talla kertaa viettamaan kaksi yota junassa ennen Mumbaihin saapumista. Otimme halpisluokasta junaliput, joten edessa on vallanvarikas reissu varmasti :). Toivottavasti saa halinassa nukuttuakin. Raoul ystavallisesti soitti Mumbaihin hostelliin, jossa aiemmin punkkasimme, ja varasi huoneen meille sielta! Mutta ei mahda mitaan, on se vaan niin haikea fiilis lahtea taalta. Calcutta on Calcutta <3.
p.s. Laitoin Facebookiin pari kuvaa tulevan jarjestomme tulevasta koulusta, kaykaa katsomassa.
keskiviikko 13. toukokuuta 2009
AURINKOINEN VAALIPAIVA CALCUTASSA
Vaalipaiva on sujunut meidan nakokulmasta vallan rauhallisesti. Aurinkoa on taas riittanyt. Kukin naapurustosta on kaynyt yksitellen aanestamassa ja ei sita kommunistipuoluetta vaan juurikin toista. Kalkutta on viimeisia aanestaneita alueita Intiassa n. kuukauden kestaneiden vaalien paatteeksi. Sunnuntaina kuulema julkaistaan koko maan vaalien tulokset. Me ollaan silloin junassa matkalla takaisin Mumbaihin. Ne kutka ovat aanestaneet, ovat saaneet vasemman etusormen kynteen punaista inkkia, joka kestaa siina kolmisen paivaa. Nain jokainen voi tarkkailla niita paheellisia, jotka eivat ole kayneet aanestamassa. Uutisista kuitenkin nahtiin kuvia piestyista ihmisista vaalipaikoilla. Huomisesta lehdestahan ne pahimmat jaljet nakee taas, ikava kylla. Sen verran meita on holhottu, ettei paastetty keskustaan hengailemaan eika kylille kavelemaan, ettei mitaan vaan satu. Red Alert.
Kaytiin tanaan valokuvaamassa vastasyntynytta pulunpoikasta eilisessa paikassa katolla. Meidan hieno Nikon D80 vaan reistailee pahasti...ei taida ihan hienot digikamerat kestaa tallaisia olosuhteita, vaikka pitais. Onneksi mulla on mun rinkan pohjalla uskollinen filmijarkkarikamera, joka otetaan kayttoon tarvittaessa. Muuten ollaan harjoiteltu internet-junalippujen ostamista erinaisten Matunin kavereiden avustuksella. Jos tuo homma toimii (niinkun kuulema pitaisi?) niin olen vinguttanut Visaani nyt vajaan 20 euron verran ja saanut (toivottavasti) meille liput aina kesakuun puoleenvaliin asti eteenpain, oujee!
Eli suunnitelmat ovat seuraavanlaiset: Ylihuomenna lahdemme Mumbaihin, jonne Raoulin ystava Yltsa tulee n.2viikoksi. Suunnitelmat ovat auki, mutta Goalle pyrimme. Katsotaan. Sitten kuun vaihteessa palaamme Kolkataan, Raoul suorittaa harjoittelunsa loppuun ja kaymme aivan-ihanassa Ateswartala-kylassa neuvottelemassa koulun korjauksesta ja koulutoiminnan aloittamisesta, opettajien hankkimisesta jne. Taalla ollaan jo pohdittu sopimusteksteja kylakomitealle ja tuleville opettajille. Nimea jarjestolle mietitty. No kaiken taman jalkeen sitten aikanaan Kolkatasta pikkuhiljaa kohden vuoristoa, Bodhgayan (ihastuttava buddhalainen kyla) ja Varanasin (pyha Ganges-joki) kautta. Aikaisemmista junalippuhassakoista oppineena nyt siis oltiin ajoissa liikkeella ja liput pohjoiseen Haridwarin kaupunkiin asti on takataskussa (e-mailissa). Siita eteenpain luotetaan hyvaan onneen :).
Vajaat kaksi paivaa Kolkata-elamaa talla eraa jaljella. 2,5 viikkoa on kulunut kylla niiin nopeasti! Minun ihana Intia-perhe. Onneksi ei tarvitse viela haikailla, kun on paluu jonkun viikon paasta edessa :).
Kaytiin tanaan valokuvaamassa vastasyntynytta pulunpoikasta eilisessa paikassa katolla. Meidan hieno Nikon D80 vaan reistailee pahasti...ei taida ihan hienot digikamerat kestaa tallaisia olosuhteita, vaikka pitais. Onneksi mulla on mun rinkan pohjalla uskollinen filmijarkkarikamera, joka otetaan kayttoon tarvittaessa. Muuten ollaan harjoiteltu internet-junalippujen ostamista erinaisten Matunin kavereiden avustuksella. Jos tuo homma toimii (niinkun kuulema pitaisi?) niin olen vinguttanut Visaani nyt vajaan 20 euron verran ja saanut (toivottavasti) meille liput aina kesakuun puoleenvaliin asti eteenpain, oujee!
Eli suunnitelmat ovat seuraavanlaiset: Ylihuomenna lahdemme Mumbaihin, jonne Raoulin ystava Yltsa tulee n.2viikoksi. Suunnitelmat ovat auki, mutta Goalle pyrimme. Katsotaan. Sitten kuun vaihteessa palaamme Kolkataan, Raoul suorittaa harjoittelunsa loppuun ja kaymme aivan-ihanassa Ateswartala-kylassa neuvottelemassa koulun korjauksesta ja koulutoiminnan aloittamisesta, opettajien hankkimisesta jne. Taalla ollaan jo pohdittu sopimusteksteja kylakomitealle ja tuleville opettajille. Nimea jarjestolle mietitty. No kaiken taman jalkeen sitten aikanaan Kolkatasta pikkuhiljaa kohden vuoristoa, Bodhgayan (ihastuttava buddhalainen kyla) ja Varanasin (pyha Ganges-joki) kautta. Aikaisemmista junalippuhassakoista oppineena nyt siis oltiin ajoissa liikkeella ja liput pohjoiseen Haridwarin kaupunkiin asti on takataskussa (e-mailissa). Siita eteenpain luotetaan hyvaan onneen :).
Vajaat kaksi paivaa Kolkata-elamaa talla eraa jaljella. 2,5 viikkoa on kulunut kylla niiin nopeasti! Minun ihana Intia-perhe. Onneksi ei tarvitse viela haikailla, kun on paluu jonkun viikon paasta edessa :).
tiistai 12. toukokuuta 2009
RED ALERT UKKOSMYRSKYSSA
Ilta Calcutassa. Taas on pari paivaa vierahtanyt nopeasti. Eilinen paiva valkeni taasen kovin kuumana ja aurinkoisena ja normaalein rutiinein eteenpain. Aamupalatarjoilu makeaa teeta ja kekseja kera tuoreiden mangojen. Siita siitten Raoul suorittamaan harjoitteluaan nettikahvilaan ja mina kaivolle pumppaamaan vetta ja pyykkaamaan edellisen paivan hikia pois vaatteistamme Aparnan kanssa (han toki oman perheensa vaatteita). Jossain vaiheessa paatin menna seuraksi tietokoneiden aareen, katseltiin ekaa kertaa tietokoneelta ottamiamme valokuvia ja lahetettiin Annille tulevasta koulustamme ja lapsista kuvia Suomeen (kiitos Raoul!). Loin profiilin Intian rautateiden nettisivuille ja koitin ostaa junalippuja matkamme etenemista varten, siina kuitenkaan onnistumatta. Ystavani Laura kirjoitteli, etta Helsingissa yllattaen alkoi ukkostamaan! Raoul kirjoitteli takaisin etta pliis Laura kun olet nauttinu tarpeeksi salamoinnista, laheta se sade ja ukkonen tanne helpottamaan tahan helleaaltoon.
Lahdettiin Matunin kanssa ostamaan Raoulille omaa Panjabi-paitaa. Taivaalle alkoi akisti keraantymaan tummia pilvia ja alkoi tuulla kovaa ja kylmasti. Pian satoi rankasti ja ukkonen jyrisi ja salamoi taukoamatta! Naurettiin, etta KIITOS LAURA kun lahetit helpotuksen meille!! Siina sitten shoppailtiin Panjabi-paitoja loppujen lopuksi niin Raoulille, mulle kuin Leollekin (mun pieni kummipoika) ja hienoja saatiinkin! Salamointi ja sade vain jatkuivat ja odotettiin pitka tovi autoriksaa pienen katoksen alla valuvan veden kastellessa varpaita :). Ihanaa vilvoitusta kaameiden helteiden jalkeen! Autoriksamatka oli tunnelmallinen veden piiskatessa sisaan, aivan ihastuttavaa! Marketilta sitten viela vielakin romanttisempi polkupyorarikshamatka takaisin Matunin kotiin. Perilla laitoimme tietenkin uudet vaatteet paalle jotta kaikki niita paasi ihailemaan. Tasta sitten alkoikin intialaisten into hullutella ja paattivat pukea meidat intialaiseksi haapariksi :) eikun siis minulle talosta loytyva paras sari paalle kaikkine haahumuun kuuluvine horheloineen, koruineen ja huulipunineen (kuvitelkaa mut pinkin hopeisessa sarissa ja punakultaisessa hunnussa vaaranvarinen huulipuna huulilla, heh) ja Raoul sai olla uudessa Punjabi-asussaan. Siina sitten kikatettiin kaikki ja otettiin valokuvia. Illalla juhla-ateria: Chicken Curry of course!!
Tanaan paiva on ollut pilvinen jo aamusta. Pari tuntia satoi putkeen ja ilma alkaa kayda vallan viilean oloiseksi :) Hassua vetaa farkut jalkaan ja olla hikoilematta lainkaan! Nautitaan! Ehka tosin vain taman paivan...huomenna se aurinko varmasti loytaa raon paistaa. Monsuunikausi kun ei viela ole alkamassa, kuukauden paivat viela. Paasin tanaan ekan kerran Matunin moottoripyoran kyytiin (Raoul on ollut jo monesti). Oli kivaa puikkelehtia liikenteessa pyoran takana istuen viileasta tuulesta nauttien. Kaytiin katsomassa josko junalippuluukku olisi ollut auki, mutta eihan se nyt tietenkaan ollut. Paluumatkalla kaytiin leipomossa ostamassa kaikille herkkuja jokapaivaiseen teehetkeen. Massut taynna pasteijoita ja leivoksia lahdimme kylailemaan Matunin ystavien luokse, joilla on kattoterassilla oma "lintutarha". Raoul jutteli erivarisille papukaijan nakoisille linnuille ruosteisiin hakkeihin ja katseltiin laumaa kyyhkysia ja puluja pomppimassa katolla. Perhe oli kovin ylpea bisneksestaan. He myyvat lintuja ja myos kisaavat kyyhkyilla kilpailuissa "kuka-pulu-lentaa-kauiten-ilmassa". Enkat on kuulema jotain 20 tuntia. Siella oli kaksi valkoisen kyyhkyn munaa, josta jo kuului nokan koputusta kuorta vasten. Huomenna pitaisi kuoriutua. Lupasivat soittaa kun poikaset alkavat kuoriutua, niin juostaan paikalle katsomaan :).
Huomenna on Kalkutassa parlamettivaalit. Tanaan on jo ollut monet koulut ja tyopaikat suljettuna. "Red Alert"-tila (=punainen varoitus, eli varautumistila) kaupungissa on julistettu alkavaksi jo tanaan. Monessa kaupungissa ja kylassa on ollut vaalien alla ja vaalipaivana mellakoita ja jopa aseita kaytetty niin etta viattomia kuollut. Taman vuoksi varotoimet on otettu kayttoon. Jannaa paasta kokemaan intian aanestyspaiva nain Kalkutan "lahioasuinalueella". Mumbaissahan oltiin paikalla myos aanestyspaivana, mutta ei kylla huomattu mitaan joka olisi tasta kielinyt. Edessa ihanan viilea yo!! Ehkei tarvitse eden kattotuuletinta laittaa?
Lahdettiin Matunin kanssa ostamaan Raoulille omaa Panjabi-paitaa. Taivaalle alkoi akisti keraantymaan tummia pilvia ja alkoi tuulla kovaa ja kylmasti. Pian satoi rankasti ja ukkonen jyrisi ja salamoi taukoamatta! Naurettiin, etta KIITOS LAURA kun lahetit helpotuksen meille!! Siina sitten shoppailtiin Panjabi-paitoja loppujen lopuksi niin Raoulille, mulle kuin Leollekin (mun pieni kummipoika) ja hienoja saatiinkin! Salamointi ja sade vain jatkuivat ja odotettiin pitka tovi autoriksaa pienen katoksen alla valuvan veden kastellessa varpaita :). Ihanaa vilvoitusta kaameiden helteiden jalkeen! Autoriksamatka oli tunnelmallinen veden piiskatessa sisaan, aivan ihastuttavaa! Marketilta sitten viela vielakin romanttisempi polkupyorarikshamatka takaisin Matunin kotiin. Perilla laitoimme tietenkin uudet vaatteet paalle jotta kaikki niita paasi ihailemaan. Tasta sitten alkoikin intialaisten into hullutella ja paattivat pukea meidat intialaiseksi haapariksi :) eikun siis minulle talosta loytyva paras sari paalle kaikkine haahumuun kuuluvine horheloineen, koruineen ja huulipunineen (kuvitelkaa mut pinkin hopeisessa sarissa ja punakultaisessa hunnussa vaaranvarinen huulipuna huulilla, heh) ja Raoul sai olla uudessa Punjabi-asussaan. Siina sitten kikatettiin kaikki ja otettiin valokuvia. Illalla juhla-ateria: Chicken Curry of course!!
Tanaan paiva on ollut pilvinen jo aamusta. Pari tuntia satoi putkeen ja ilma alkaa kayda vallan viilean oloiseksi :) Hassua vetaa farkut jalkaan ja olla hikoilematta lainkaan! Nautitaan! Ehka tosin vain taman paivan...huomenna se aurinko varmasti loytaa raon paistaa. Monsuunikausi kun ei viela ole alkamassa, kuukauden paivat viela. Paasin tanaan ekan kerran Matunin moottoripyoran kyytiin (Raoul on ollut jo monesti). Oli kivaa puikkelehtia liikenteessa pyoran takana istuen viileasta tuulesta nauttien. Kaytiin katsomassa josko junalippuluukku olisi ollut auki, mutta eihan se nyt tietenkaan ollut. Paluumatkalla kaytiin leipomossa ostamassa kaikille herkkuja jokapaivaiseen teehetkeen. Massut taynna pasteijoita ja leivoksia lahdimme kylailemaan Matunin ystavien luokse, joilla on kattoterassilla oma "lintutarha". Raoul jutteli erivarisille papukaijan nakoisille linnuille ruosteisiin hakkeihin ja katseltiin laumaa kyyhkysia ja puluja pomppimassa katolla. Perhe oli kovin ylpea bisneksestaan. He myyvat lintuja ja myos kisaavat kyyhkyilla kilpailuissa "kuka-pulu-lentaa-kauiten-ilmassa". Enkat on kuulema jotain 20 tuntia. Siella oli kaksi valkoisen kyyhkyn munaa, josta jo kuului nokan koputusta kuorta vasten. Huomenna pitaisi kuoriutua. Lupasivat soittaa kun poikaset alkavat kuoriutua, niin juostaan paikalle katsomaan :).
Huomenna on Kalkutassa parlamettivaalit. Tanaan on jo ollut monet koulut ja tyopaikat suljettuna. "Red Alert"-tila (=punainen varoitus, eli varautumistila) kaupungissa on julistettu alkavaksi jo tanaan. Monessa kaupungissa ja kylassa on ollut vaalien alla ja vaalipaivana mellakoita ja jopa aseita kaytetty niin etta viattomia kuollut. Taman vuoksi varotoimet on otettu kayttoon. Jannaa paasta kokemaan intian aanestyspaiva nain Kalkutan "lahioasuinalueella". Mumbaissahan oltiin paikalla myos aanestyspaivana, mutta ei kylla huomattu mitaan joka olisi tasta kielinyt. Edessa ihanan viilea yo!! Ehkei tarvitse eden kattotuuletinta laittaa?
sunnuntai 10. toukokuuta 2009
JAATELOA HELLEAALLOSSA
Keskipaiva. Lampoaalto runtelee naita seutuja pahasti. Eilen mitattiin vuoden kuumin lampotila Kolkatassa. 42,1 C. Kosteusprosentti 87%. Lehdesta luettiin, etta kaikki olosuhteet huomioon ottaen lampotila auringossa oli yli 60C. Tuuli on kuuma eika siita saa yhtaan helpotusta. En yhtaan ihmittele, etta lampohalvaukseen on kuollut taalla ihmisia.
Aamusella lahdettiin pariskunta matkailemaan, ma&Raoul seka Matun&Aparna. Otettiin autoriksha alle ja suhattiin Shiva temppelille, jossa hindu-ystavamme kavivat tekemassa palveluksena toiselle voiman jumalalle. Tasta jatkoimme matkaa halki kuumuvan tuulen joen rannalle, jossa hyppasimme paikallislauttaan (isoon puuveneeseen) ja kohden vastapaista rantaa. Kaikki varjopaikat olivat kannella taynna, joten istuimme soposti vierekkain sateenvarjojen alla pidellen aurinkoa. Vastapaisen rannan kylan asukit katselivat kummissaan vieralijoita. Pienen kavelylenkin jalkeen asetuimme rantaan puun alle varjoon istumaan penkille, jonka kylan mies meille siihen kantoi. Pikku hiljaa alkoi kylalaisia keraantymaan ymparillemme n.puolen metrin paahan. Siina he seisoivat ja tuijottivat meita puolen tunnin ajan. Valilla jostain juoksi lisaa ihmisia rinkiin. Me siina hymyiltiin ja tuijotettiin takasin. Kun lautta palasi rantaan, hyppasimme siihen ja palasimme samaa reittia Thakurpukuriin (Matunin kotiin) kuumuutta karkuun. Kattotuulettimet taysille, marat ratit ikkunoihin ja kaivovetta katolle viilentamaan huonetta - vahan huonolla menestyksella. Vetta paahan valilla, vaikka meita sita kiellettiin tekemastakin, koska kuulema tulee paa kipiaksi. Loppupaiva kului lohotessa, syodessa taasen chicken currya ja katsellessa hindielokuvaa. Noh, keksiyohon mennessa oli taas jotenkin siedettava olla ja saatiin nukuttua hyvin.
Aitienpaiva aamu valkeni taasen aurinkoisena ja paatettiin ottaa paiva rennosti sisatiloissa. Pesin kaivolla taasen pyykkia ja leikittiin pikkupupujen kanssa. Otettiin itseamme niskasta kiinni ja paatettiin ostaa lentoliput kotiin. Heh, ei nyt ihan viela olla tulossa, mutta 17.7. Mulle tuli jokunen paiva sitten tieto, etta mut on valittu eraaseen palokuntanuorten projektiin ja paasen Itavaltaan viikoksi heinakuun lopulta alkaen tutustumaan sikalaiseen palokuntanuorisotyohon, joten sita ennen on oltava Suomessa. Katseltiin lentoja ja tuolle paivalle saatiin halvemmat lennot kuin myohemmille paiville. Raoul oli iloinen koska nyt han saa viettaa kolmekymppisensa (19.7) Suomen kesassa kavereiden kanssa :)
Asken tuosta ohi kulki mies jaatelokarryn kanssa. Raoul tarjosi kaikille paikalla olijoille jatskit. Matun tuli just ja toi lisaa :) Eli heippodei ja hyvaa ja ihanaa aitien paivaa Mun rakas AiTi ja kaikki muutkin aidit! Lisaa jatskia syomaan siis!!
Aamusella lahdettiin pariskunta matkailemaan, ma&Raoul seka Matun&Aparna. Otettiin autoriksha alle ja suhattiin Shiva temppelille, jossa hindu-ystavamme kavivat tekemassa palveluksena toiselle voiman jumalalle. Tasta jatkoimme matkaa halki kuumuvan tuulen joen rannalle, jossa hyppasimme paikallislauttaan (isoon puuveneeseen) ja kohden vastapaista rantaa. Kaikki varjopaikat olivat kannella taynna, joten istuimme soposti vierekkain sateenvarjojen alla pidellen aurinkoa. Vastapaisen rannan kylan asukit katselivat kummissaan vieralijoita. Pienen kavelylenkin jalkeen asetuimme rantaan puun alle varjoon istumaan penkille, jonka kylan mies meille siihen kantoi. Pikku hiljaa alkoi kylalaisia keraantymaan ymparillemme n.puolen metrin paahan. Siina he seisoivat ja tuijottivat meita puolen tunnin ajan. Valilla jostain juoksi lisaa ihmisia rinkiin. Me siina hymyiltiin ja tuijotettiin takasin. Kun lautta palasi rantaan, hyppasimme siihen ja palasimme samaa reittia Thakurpukuriin (Matunin kotiin) kuumuutta karkuun. Kattotuulettimet taysille, marat ratit ikkunoihin ja kaivovetta katolle viilentamaan huonetta - vahan huonolla menestyksella. Vetta paahan valilla, vaikka meita sita kiellettiin tekemastakin, koska kuulema tulee paa kipiaksi. Loppupaiva kului lohotessa, syodessa taasen chicken currya ja katsellessa hindielokuvaa. Noh, keksiyohon mennessa oli taas jotenkin siedettava olla ja saatiin nukuttua hyvin.
Aitienpaiva aamu valkeni taasen aurinkoisena ja paatettiin ottaa paiva rennosti sisatiloissa. Pesin kaivolla taasen pyykkia ja leikittiin pikkupupujen kanssa. Otettiin itseamme niskasta kiinni ja paatettiin ostaa lentoliput kotiin. Heh, ei nyt ihan viela olla tulossa, mutta 17.7. Mulle tuli jokunen paiva sitten tieto, etta mut on valittu eraaseen palokuntanuorten projektiin ja paasen Itavaltaan viikoksi heinakuun lopulta alkaen tutustumaan sikalaiseen palokuntanuorisotyohon, joten sita ennen on oltava Suomessa. Katseltiin lentoja ja tuolle paivalle saatiin halvemmat lennot kuin myohemmille paiville. Raoul oli iloinen koska nyt han saa viettaa kolmekymppisensa (19.7) Suomen kesassa kavereiden kanssa :)
Asken tuosta ohi kulki mies jaatelokarryn kanssa. Raoul tarjosi kaikille paikalla olijoille jatskit. Matun tuli just ja toi lisaa :) Eli heippodei ja hyvaa ja ihanaa aitien paivaa Mun rakas AiTi ja kaikki muutkin aidit! Lisaa jatskia syomaan siis!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)