Viimeiset päivät Delhissä kului lähinnä kierrellessä ja kaarrellessa. Eva ja Jon tulivat koputtamaan hostellin ovea ja iloinen jälleennäkeminen sai meidät kaikki muistelemaan vasta äskettäin päättynyttä motskariretkeä. Kierreltiin Delhin fiineissä kahviloissa juomassa OIKEAN makuista kahvia. Heidän matka jatkui Mumbaihin ja meidän kohden monen tähden hotellia, jossa ystävämme Mari lentoemoasusti ja päästiin sinne lisävuoteen kera viettämään auvoista elämää kahdeksi päiväksi ja yöksi. Nautittiin ystävän seurasta, uima-altaasta ja saunaosastosta. Ja pehmeästä pedistä, joka oli tervetullutta vaihtelua hostellien jokseenkin patjattomiin peteihin.
Matka on takana. Oli haikeaa jättää Intia taakseen, se on aina niin. Sanotaan että Intiaa joko rakastaa tai vihaa. Meille Intia on maa, jossa kokeminen ei lopu millään. Siellä tapahtuu joka päivä ja hetki asioita, jotka saa minut ihmettelemään, hermostumaan, ihastelemaan, kummastelemaan tahi sitten vallan hiljaiseksi. Intia on maa jossa voit kokea ihan mitä haluat. Maailman korkeimmat vuoret, valtameri, autiomaa, köyhyyttä, rikkautta, leveimpiä hymyjä ja kurjinta kurjuutta. Pienellä budjetilla pääsee pitkälle. Niin pitkälle ei kuitenkaan, etteikö Intiaan voisi mennä aina uudelleen ja uudelleen. Minun ilokseni meitä sitoo Intiaan Ateswartalan kylä ja aloittamamme kouluprojekti siellä, toivottavasti koko loppuelämämme ajan.
Ostimme Delhistä Intian tiekartan, joka tarkoittaa siis sitä, että moottoripyöräpöpö ja vuoret jäi meihin asumaan. Uusi matka jo mielessä siis. Ei etteikö kotonakin olisi hyvä olla. Se vaan antaa niin paljon lähteä välillä pois ihmettelemään. Menkää kokemaan.
Kiitos kaikille lukijoille, jotka ovat jakaneet matkaa meidän kanssa. Se ilo on ollut suuri ilo. Kiitos. Palataan taasen asiaan, kunhan seuraava päämäärä selviää.
Rakkaudella, Katja
lauantai 18. heinäkuuta 2009
lauantai 11. heinäkuuta 2009
KOKONAISENA
Palattiin jokunen paiva sitten kokonaisina Himalayalta. Kaksi viikkoa meni vauhdilla. Ei voinut muuta kuin hymyilla kun paastiin ehjana Rishikeshiin takaisin. Niin voittajaolo kun tehtiin se! Pyoratkin sailyi ehjana loppuun asti, vaikka kovalle koetukselle ne joutuivatkin kylmasta kuumaan ja marasta kuivimpaan ikina. Ja ne vuoristotiet kivia ja kuoppia taynna. Manalista lahdettiin ajelemaan hiljalleen alaspain kohden Rishikeshia. Kaikki oli yhta mielta siita ettei samaa reittia ajettaisi takaisin mita oli tultu. Ja se oli hyva paatos. Tiet tosin oli haastavia, mutta meidan kuskit oli jo ihan sinut pyorien kanssa ja pro-tasolla ajamisessa, joten haasteellisuus oli vaan plussaa. Takamukset tosin huusi ja kovaa aika-ajoin etta AU AU AU tahtoo tauon!
Me ajeltiin pienia teita pitkin ja ohitettiin lukuisia pienia vuoristokylia. Joissain pysahdyttiin juomaan tai syomaan ja meitahan ihmeteltiin. JOssain kyllissa kuulema ei ollut vieraillut ulkomaalaisia kun viimeksi viime vuonna. Ja me oltiin erikoisvieraita, sanottiin :). Milloin tuli kylakoulun opettaja meita kadesta pitaen opastamaan intian kulttuurin kanssa ja sitten taas joku toinen joka oli englannin kielen taidon opetellut. Oikea suunta tiella loytyi kysymalla sita joka tienhaaran kohdalla, kertaakaan ei eksytty!! :) vaikka kerran luultiin olevamme pois kartalta. Kerran ajettiin yhtakkia yllattaen tunneliin, joka jatkui ja jatkui ja kesti kolme kilometria. Eipa siina mitaan jos meilla olisi pyorassa toiminut etuvalo, muttapa ei se toiminut. Taristiin koko matka Raoulin kanssa silla tunnelissa oli pilkkopimeaa. Eika voinut oikein hidastaa tahtia kun olisi jaanyt takana tulevien rekkojen jalkoihin. Kamalin kokemus ikina koko reissulla. MUtta koska selvittiin hengissa niin kasvatti vaan.
Viimeisina paivina alkoi taivaalle ja vuorten valiin keraantya pilvia jotka viimeisena aamuna tiivistyi sateeksi. pikkukylan asukit olivat iloissaan ensimmaisesta mnsuunisadepaivasta, me taasen mietittiin etta jaahas nainkos me selvitaan pois taalta vuorilta tassa sateessa. MUtta selvittiin! Meidan pro-kuskit saivat kunnon haastetta liukastella sadeurissa ja valilla niin pilvessa vuoristossa ettei eteensa nahnyt kuin joitain hassuja metreja. Kun paastiin vuorilta alas, alkoi aurinko taas patamaan ja edessa oli viimoset sata kilsaa jotka meni aika tykityksena ajaessa kuskiemme kokeillessa mihin pyorat pystyvatkaan. :)
Jo heti ensimmaisina paivina alettiin haaveilemaan oman moootirpyoran ostosta taalla Intiassa. Talla saa niin halvalla ihania pyoria kuten Royal Enfieldeja. Olisi aikaa ja lahdettaisiin tonne todelliseen extremevuoristoon ajelemaan. Joku paiva se toteutuu viela, onko innokkaita mukaanlahtijoita? Tosin pitaa sita ennen viela ajaa ne pratkakortit niin ei tuu onkelmia polliisien kanssa.
Rishikeshissa rentouduttiin huolella. Syotiin hyvin. Kylla pizzat maistui hyvalle monen paivan riisin ja papukastikkeiden jalkeen :). Kaytiin taasen hieronnassa murjouttamassa kipeita lihaksia. Ja uimassa Gangesjoessa. MEidan suruksi rafting-kausi oli jo ohi eika suunnitelmista tullut totta kayda viela kerran raftaamassa. Pojat kylla yritti lahjoa raftingin jarjestajia, muttei siina onnistuneet. Tormattiin kolmeen suomalaiseen ensikertalais-intianmatkaajaan, joista yksi oli jo kolmatta kertaa vatsataudissa kuukauden sisaan. Ai niin, ja Raoulkin oksenteli ja vesikakkasi viimosina motskaripaivina. Intia ei paasta ihan helpolla ketaan. EIlen lahdettiin Rishikeshista illalla haikein mielin. Lintukoto jai taakse ja samoin uudet ystavat Eva ja Jon. Mentiin mutkan kautta taxilla Haridwariin yoksi kun ei loydetty etsimisesta huolimatta bussia sinne mistaan. Tana aamuna aikaisin hypattiin junaan monsuunisateiden raivotessa yllamme. Puolenpaivan jalkeen saavuttiin kuumaan Delhiin, josta kovan etsimisen jalkeen loydettiin mielestamme liian kallis luukku. Oltiin paatetty suoda itsellemme ilmastointi viimesten paivien kunniaksi ja se saatiin :). Tanaan ollaan ihmetelty hieman jo ymparillemme univajeessa ja aloitettu viimehetken shoppailuhullutus. Huomeaamulla Jon ja Eva tulevat hengaamaan paivaa kanssamme tanne Delhiin, kunnes illalla taasen jatkavat matkaansa eteenpain. Kommimpa tasta nyt sitten tuonne Paharganjin ylapuolelle huoneeseemme kolmanteen kerrokseen.
Me ajeltiin pienia teita pitkin ja ohitettiin lukuisia pienia vuoristokylia. Joissain pysahdyttiin juomaan tai syomaan ja meitahan ihmeteltiin. JOssain kyllissa kuulema ei ollut vieraillut ulkomaalaisia kun viimeksi viime vuonna. Ja me oltiin erikoisvieraita, sanottiin :). Milloin tuli kylakoulun opettaja meita kadesta pitaen opastamaan intian kulttuurin kanssa ja sitten taas joku toinen joka oli englannin kielen taidon opetellut. Oikea suunta tiella loytyi kysymalla sita joka tienhaaran kohdalla, kertaakaan ei eksytty!! :) vaikka kerran luultiin olevamme pois kartalta. Kerran ajettiin yhtakkia yllattaen tunneliin, joka jatkui ja jatkui ja kesti kolme kilometria. Eipa siina mitaan jos meilla olisi pyorassa toiminut etuvalo, muttapa ei se toiminut. Taristiin koko matka Raoulin kanssa silla tunnelissa oli pilkkopimeaa. Eika voinut oikein hidastaa tahtia kun olisi jaanyt takana tulevien rekkojen jalkoihin. Kamalin kokemus ikina koko reissulla. MUtta koska selvittiin hengissa niin kasvatti vaan.
Viimeisina paivina alkoi taivaalle ja vuorten valiin keraantya pilvia jotka viimeisena aamuna tiivistyi sateeksi. pikkukylan asukit olivat iloissaan ensimmaisesta mnsuunisadepaivasta, me taasen mietittiin etta jaahas nainkos me selvitaan pois taalta vuorilta tassa sateessa. MUtta selvittiin! Meidan pro-kuskit saivat kunnon haastetta liukastella sadeurissa ja valilla niin pilvessa vuoristossa ettei eteensa nahnyt kuin joitain hassuja metreja. Kun paastiin vuorilta alas, alkoi aurinko taas patamaan ja edessa oli viimoset sata kilsaa jotka meni aika tykityksena ajaessa kuskiemme kokeillessa mihin pyorat pystyvatkaan. :)
Jo heti ensimmaisina paivina alettiin haaveilemaan oman moootirpyoran ostosta taalla Intiassa. Talla saa niin halvalla ihania pyoria kuten Royal Enfieldeja. Olisi aikaa ja lahdettaisiin tonne todelliseen extremevuoristoon ajelemaan. Joku paiva se toteutuu viela, onko innokkaita mukaanlahtijoita? Tosin pitaa sita ennen viela ajaa ne pratkakortit niin ei tuu onkelmia polliisien kanssa.
Rishikeshissa rentouduttiin huolella. Syotiin hyvin. Kylla pizzat maistui hyvalle monen paivan riisin ja papukastikkeiden jalkeen :). Kaytiin taasen hieronnassa murjouttamassa kipeita lihaksia. Ja uimassa Gangesjoessa. MEidan suruksi rafting-kausi oli jo ohi eika suunnitelmista tullut totta kayda viela kerran raftaamassa. Pojat kylla yritti lahjoa raftingin jarjestajia, muttei siina onnistuneet. Tormattiin kolmeen suomalaiseen ensikertalais-intianmatkaajaan, joista yksi oli jo kolmatta kertaa vatsataudissa kuukauden sisaan. Ai niin, ja Raoulkin oksenteli ja vesikakkasi viimosina motskaripaivina. Intia ei paasta ihan helpolla ketaan. EIlen lahdettiin Rishikeshista illalla haikein mielin. Lintukoto jai taakse ja samoin uudet ystavat Eva ja Jon. Mentiin mutkan kautta taxilla Haridwariin yoksi kun ei loydetty etsimisesta huolimatta bussia sinne mistaan. Tana aamuna aikaisin hypattiin junaan monsuunisateiden raivotessa yllamme. Puolenpaivan jalkeen saavuttiin kuumaan Delhiin, josta kovan etsimisen jalkeen loydettiin mielestamme liian kallis luukku. Oltiin paatetty suoda itsellemme ilmastointi viimesten paivien kunniaksi ja se saatiin :). Tanaan ollaan ihmetelty hieman jo ymparillemme univajeessa ja aloitettu viimehetken shoppailuhullutus. Huomeaamulla Jon ja Eva tulevat hengaamaan paivaa kanssamme tanne Delhiin, kunnes illalla taasen jatkavat matkaansa eteenpain. Kommimpa tasta nyt sitten tuonne Paharganjin ylapuolelle huoneeseemme kolmanteen kerrokseen.
sunnuntai 5. heinäkuuta 2009
KOHTAAMINEN POLIISISEDAN KANSSA
Pojat lahtivat kalastamaan taimenia joelle. Ma lahdin yksin palloilemaan tanne Manalin kujille ja eksyin teille kirjoittelemaan. Toissapaivana saavuttiin tanne Manaliin huoltamaan pyoramme kuntoon, se oli sovittu motskarinvuokraajan kanssa etukateen. Jonin ja Evan pyorassa ei ollut mitaan vikaa, mutta meidan pyorassa oli etujarru jumahtanut paikoilleen niin etta se koko ajan jarrutti ja ketjukin oli ihan loysalla. siispa ne kuntoon. TYo oli hieman haastavampi kuin oli ajatus ja siina menikin sitten koko paiva. Jaatiin MAnaliin yoksi. Tama on siis niin paisunut turistiseksi tama intian kaupunki, ihan kuin kanarian saarilla olisi. Eile aamulla lahdettiin jo seitseman iakaa liikkeelle kohden Rohtang La:ta joka on 3978metrinen vuori ja siita yli. Tie oli haastava ja liikenne kova, sinnekun kaikki nama Manalin turistit haluavat ihailemaan upeita maisemia. Jonkun tunnin matkan jalkeen ylitettiin lumiraja. Maisemat oli siis niin uskomattoman ihania. No voi vaan kuvitella kun neljan kilometrin korkuisia vuoria ymparilla... Olin kaynyt Rohtang La:lla SAnna kanssa kuutisen vuotta sitten. mUistan silloin katsoneeni vuoria huipulta eteenpain ja miettineeni etta tuonne viela joskus haluan. Ja kun ylitettiin se piste niin hymy oli korvissa :). voih, niiin kaunista ja taalla mina olin! MEidan oli tarkoitus jatkaa motskareissa matkaa lehiin vievaa tieta ja kaantya sitten kohden Dharamsalaa kiertotieta niin etta paastaisiin ylittamaan yli 5 km korkuisia huippuja. mutta...
Kuuden tunnin Manalista ajamisen jalkeen saavuttiin pieneen kylaan, jossa poliisit pysaytti meidat. Se on ihan normaalia, silla tama oli piste jossa kaikkien ulkomaalaisten piti rekisteroitya kun mentiin yli ns. extremerajan taalla Himalayalla. Noh, meidan huoli tietenkin oli etta kysyyko ne Raoulilta ajokorttia, ei kysynyt mutta muita ongelmia tuli vastaan. Nimittain Jon oli jattanyt passinsa pyoriemme pantiksi ja poliisisetahan sai passittomana olosta aiheen ruveta hiostamaan. No siina sitten vaati nahda moottoripyorien paperit, jotka meilla tietty oli mukana, mutta eihan me oltu niita katottu, eika siis tiedetty etta pyorien vakuutukset oli menny umpeen ennenkuin poliisiseta sen meille kertoi. Haa - kaksi hyvaa aihetta poliisisedalle tarttua... mehan ei voitu sanoa etta pyorat oli vuokrattu, sille se on kuulema laitonta kaikkialla muualla Intiassa paitsi Goalla. Siispa sanoimme pyorien olevan lainassa ystavaltamme ja Jon sanoi passinsa unohtuneen hotelliin laukkuunsa, kopia passista hanella oli mukana. Siina vajaan tunnin mina ja Jon oltiin poliisisedan hiostuksessa, onneksi Eva ja Raoul sai rauhassa olla pyorien luona sillavalin kun me hoidettiin naita asioita. Olisi viela seta tajunnut kysya ajokorttia Raoulita niin siinahan sita oltas oltu. Valilla poliisiseta sivulauseessa uhkaili pidattaa Jonin ja sitten taas 2000 rupian sakoilla per pyora taikka takavarikoida pyorat. Pysyttiin kuitenkin hyvassa hengessa ja ma otin kayttoon niukat nayttelijan lahjani nayttamalla surkealta ja katuvaiselta ja pienelta ja suloiselta. tassa vaiheessa oltiin paasty vaihtoehtoon etta joku pitaa saada Rishikeshista kiinni jolla on Jonin passi ja varmistus siita etta se on siella oikeasti ja sakot paalle vakuutuksetta ajamisesta ja saataisiin jatkaa matkaa. Tai sitten sakot ja kaannytys takaisin ilman lupaa jatkaa matkaa. Tiedettiin, etta edessa olisi naita samaisia tarkastuspisteita, etta vaikka tasta selvittaisiin sakoilla niin lisaa olisi edessa selityksia. Ja hitto pyorat ilman vakuutuksia! aaargh olisihan meidan pitanyt tarkistaa...muttakun oltiin niin innoissaan lahdossa matkaan. No ei voi mitaan. Paadyttiin siis kaantymaan takaisin. Ja edessa oli viela sakkosumman neuvottelu. Tamakin poliisiseta oli kuten ne joista oli kuultu tarinoita, eli lahjottava tappaus. itse han sita ehdotti - joko saisimme 2000 rupian (30 euron) sakot per pyora laskulle, tai maksaisimme 1000 rupiaa (15 euroa) per pyora hanelle suoraan kateen. Siina rapsyttelin silmia ja naytiin surkealle ja ei meilla ole NIIIN paljon rahaa ei ole. Olen sairaanhoitaja ja muut on opiskelijoita. No summa laski sitten 500 rupiaan ja anoin 400 rupiaa ja kun ladoin rahaa poytaan niin 200 rupian(3 euron) kohdalla poliisiseta sanoi etta tama on ok. Siina sitten sisallamme hihitys kavi mutta naama pysyi pokkana ja kiiteltiin ja pahoiteltiin ja eikun pyoran selkaan ja lujaa takavasemmalle :). Poliiseista selvitty! ja nekin koettu.
Meidan urheat kuskit ajoivat sitten taasen toiset 6 tuntia takaisin Manaliin. Matkalla meidan pyora alkoi pitaa outoa aanta ja oltiin jokseenkin huolissaan. tarkasteltiin ja ihmeteltiin, ihankuin joku hankaisi pyorankumia koko ajan. ei kuitenkaan loydetty mitaan. Mutta kuitenkin oltiin ikavakylla matkalla takaisin Manaliin joten huoltamo olisi lahella. ilta viidelta pysahdyttiin syomaan ja kaikki meista oli ihan pyortymispisteessa ja heikkona ehka korkeuseroista ja sitten myos energian puutteesta. RUoka kuitenkin helpotti jonkin verran ja paastiin jatkamaan matkaa vaikka kuskien kadet ei enaa toiminutkaan ja oli ihan rakoilla ja joka paikka reistaili. mutta sisulla eteenpain ja alas. heh. oltiin ihan itkuvasyneita illalla kun auringon laskettua saavuttiin Manaliin. Loydettiin rauhaisia kartano asua, mutta joka tuntui kumitustalolta. Nukuttiin kuitenkin kuin pienet possut koko yo. Raoul vei pyoran tanaan korjaamolle aamusta ja tulos oli etta ketju oli ihan loysalla taas ja joku ketjun hammasratas kulunut joten se meni vaihtoon ja pyora kulkee taas.
Raoul ja Jon tosiaan lahti koskelle kalastamaan norjalaisia taimenia ja rentoutumaan. iltasella meidan olisi tarkoitus aloittaa paluumatka rauhallisesti toivottavasti jotain kiertotieta pitkin. Kaikki hyvin taalla siis.
Kuuden tunnin Manalista ajamisen jalkeen saavuttiin pieneen kylaan, jossa poliisit pysaytti meidat. Se on ihan normaalia, silla tama oli piste jossa kaikkien ulkomaalaisten piti rekisteroitya kun mentiin yli ns. extremerajan taalla Himalayalla. Noh, meidan huoli tietenkin oli etta kysyyko ne Raoulilta ajokorttia, ei kysynyt mutta muita ongelmia tuli vastaan. Nimittain Jon oli jattanyt passinsa pyoriemme pantiksi ja poliisisetahan sai passittomana olosta aiheen ruveta hiostamaan. No siina sitten vaati nahda moottoripyorien paperit, jotka meilla tietty oli mukana, mutta eihan me oltu niita katottu, eika siis tiedetty etta pyorien vakuutukset oli menny umpeen ennenkuin poliisiseta sen meille kertoi. Haa - kaksi hyvaa aihetta poliisisedalle tarttua... mehan ei voitu sanoa etta pyorat oli vuokrattu, sille se on kuulema laitonta kaikkialla muualla Intiassa paitsi Goalla. Siispa sanoimme pyorien olevan lainassa ystavaltamme ja Jon sanoi passinsa unohtuneen hotelliin laukkuunsa, kopia passista hanella oli mukana. Siina vajaan tunnin mina ja Jon oltiin poliisisedan hiostuksessa, onneksi Eva ja Raoul sai rauhassa olla pyorien luona sillavalin kun me hoidettiin naita asioita. Olisi viela seta tajunnut kysya ajokorttia Raoulita niin siinahan sita oltas oltu. Valilla poliisiseta sivulauseessa uhkaili pidattaa Jonin ja sitten taas 2000 rupian sakoilla per pyora taikka takavarikoida pyorat. Pysyttiin kuitenkin hyvassa hengessa ja ma otin kayttoon niukat nayttelijan lahjani nayttamalla surkealta ja katuvaiselta ja pienelta ja suloiselta. tassa vaiheessa oltiin paasty vaihtoehtoon etta joku pitaa saada Rishikeshista kiinni jolla on Jonin passi ja varmistus siita etta se on siella oikeasti ja sakot paalle vakuutuksetta ajamisesta ja saataisiin jatkaa matkaa. Tai sitten sakot ja kaannytys takaisin ilman lupaa jatkaa matkaa. Tiedettiin, etta edessa olisi naita samaisia tarkastuspisteita, etta vaikka tasta selvittaisiin sakoilla niin lisaa olisi edessa selityksia. Ja hitto pyorat ilman vakuutuksia! aaargh olisihan meidan pitanyt tarkistaa...muttakun oltiin niin innoissaan lahdossa matkaan. No ei voi mitaan. Paadyttiin siis kaantymaan takaisin. Ja edessa oli viela sakkosumman neuvottelu. Tamakin poliisiseta oli kuten ne joista oli kuultu tarinoita, eli lahjottava tappaus. itse han sita ehdotti - joko saisimme 2000 rupian (30 euron) sakot per pyora laskulle, tai maksaisimme 1000 rupiaa (15 euroa) per pyora hanelle suoraan kateen. Siina rapsyttelin silmia ja naytiin surkealle ja ei meilla ole NIIIN paljon rahaa ei ole. Olen sairaanhoitaja ja muut on opiskelijoita. No summa laski sitten 500 rupiaan ja anoin 400 rupiaa ja kun ladoin rahaa poytaan niin 200 rupian(3 euron) kohdalla poliisiseta sanoi etta tama on ok. Siina sitten sisallamme hihitys kavi mutta naama pysyi pokkana ja kiiteltiin ja pahoiteltiin ja eikun pyoran selkaan ja lujaa takavasemmalle :). Poliiseista selvitty! ja nekin koettu.
Meidan urheat kuskit ajoivat sitten taasen toiset 6 tuntia takaisin Manaliin. Matkalla meidan pyora alkoi pitaa outoa aanta ja oltiin jokseenkin huolissaan. tarkasteltiin ja ihmeteltiin, ihankuin joku hankaisi pyorankumia koko ajan. ei kuitenkaan loydetty mitaan. Mutta kuitenkin oltiin ikavakylla matkalla takaisin Manaliin joten huoltamo olisi lahella. ilta viidelta pysahdyttiin syomaan ja kaikki meista oli ihan pyortymispisteessa ja heikkona ehka korkeuseroista ja sitten myos energian puutteesta. RUoka kuitenkin helpotti jonkin verran ja paastiin jatkamaan matkaa vaikka kuskien kadet ei enaa toiminutkaan ja oli ihan rakoilla ja joka paikka reistaili. mutta sisulla eteenpain ja alas. heh. oltiin ihan itkuvasyneita illalla kun auringon laskettua saavuttiin Manaliin. Loydettiin rauhaisia kartano asua, mutta joka tuntui kumitustalolta. Nukuttiin kuitenkin kuin pienet possut koko yo. Raoul vei pyoran tanaan korjaamolle aamusta ja tulos oli etta ketju oli ihan loysalla taas ja joku ketjun hammasratas kulunut joten se meni vaihtoon ja pyora kulkee taas.
Raoul ja Jon tosiaan lahti koskelle kalastamaan norjalaisia taimenia ja rentoutumaan. iltasella meidan olisi tarkoitus aloittaa paluumatka rauhallisesti toivottavasti jotain kiertotieta pitkin. Kaikki hyvin taalla siis.
torstai 2. heinäkuuta 2009
VARPAITA PALELEE VUOREN HUIPULLA
Vilpoinen aamu Himalayalla. Talla hetkella 1760 metrissa vuoristomaisemissa. Bongattiin opaskirjasta linna ja suunnattiin tanne, mutta eihan tuo mikaan linna ole! Kaunis kivi-puu rakennus kyllakin 1460-luvulta, mutta me odotettiin linnantorneja ja kivimuureja. Paastiin paikallista matkailua edistavaan mainokseen poseeraamaan. Meita pyydettiin istumaan linnan sisapihalla nauttimassa ihanaa Chaita (intialaista teeta) ja olemaan upeat omat itsemme ja kamerat rapsi ymparilla. Raoul paasi poseeraamaan kuuma kuppi kadessa moottoripyorailijapaita paalla revittyine hihoineen lumivuoret taustalla, heh. Illalla loydettiin Naggarin puulammitteinen kiviuuni ja Italialaista pizzaa?? ja paikallista vuoristo siideria, joka oli kylla enemmankin omenaviinia. Ompahan maisteltu.
Viikko takana motopyorailya vuoristossa ja kaikki hyvin. Matka etenee hitaammin kuin ajattelimme, reissaaminen Himalayalla on ihan just niin vaikea milta se kuulostaa. Tiet on haastavia ja liikenne kaoottinen. Vahan valia isoja rekkoja tai busseja hengittaa niskaan kurvisessa alamaessa ajaen suunnilleen taysia perassa. Valilla pitaa ajaa niiden valissa ja sitten niita onkin jo jono ja ne pitais saada ohitettua. Vahan liian monta laheltapiti-tilannetta on ollut. JOutunut ajamaan ulostielta kun rekka tahi auto tullut meidan kaistalla vastaan. Kerran bussi hipas meidan sivulaukkua ja kerran ollaan pienen joen ylityksen jalkeen kaaduttu keveasti maahan ilman naarmuja. Pakoputkeen en viela kertaakaan oo polttanut itseani :). Pyora on simahtanut keskelle kaupungin kiireisinta liikenneympyraa kolme kertaa. Vuoristoteiden kurvien takaa ei koskaan tieda mita tulee. Varotustorventoitptukset annetaan ennen mutkaa ja toivoa parasta. Mutta kaikesta on selvitty. Raoul on huolellinen ja hyva kuski. Maltilla ja rauhallisuudella selvinnyt kaikista haastavista tilanteista.
Eilen oltiin yota Kullussa. Kaytiin raftaamassa, eli laskemassa koskea taas. Oli kylla haastava 14 kilometria, mutta hauskaa taas. Ilma taalla vaan on aika viilea ja joen vesi aivan jaatavan kylmaa. Raoul oli ainut meista joka uskaltautui jokeen uimaan. Kananlihalla hytistiin ja kikatettiin koskien kuohuissa. Mutta meilla oli jo takana jokseenkin kylmempia kokemuksia, joten jaatava vesi ei ihan niin paljoa hetkauttanut. Nimittain tytot kun saivat paahansa etta lahdetaan katsomaan 2760 metrissa olevaa pyhaa jarvea niin mehan lahdettiin. tehtiin 24 km matkaa ylos hiekkakivista vuorenrinnetta kaksi tuntia. Maisemat muuttuivat matkan aikana metsaiseksi ja ilma viileni niin etta t-paidoissa paleltiin. Pimea painoi niskaan. Oltiin mietitty, etta tultaisiin sielta viela alas ennen pimeaa johonkin majataloon nukkumaan yo. Kun paastiin vuoren huipulle, alkoi sadepilvet keraantymaan. Siita ainoasta kioskista, joka vuorella oli, kaytiin kysymaan josko olisis joku nukkumapaikka. Mies osotti punaista harjakattoista telttaa tuulessa ja me oltiin iloisia. Nelja vasynytta matkaajaa kompi telttaan pitamaan sadetta kylki kyljessa hytisemaan vilttien alle. Alkoi satamaan ja ukkostamaan. Syotiin puukioskissa riisia ja papuja illan pimetessa ja sateen raivotessa. Ruoka maistui niin hyvalle, massussa kun vaan aamupalaleivat. Koko yon satoi. Aamulla herattiin pilven sisalla. Pakattiin resut ja koitettiin aloittaa matka alas vuorelta. Kun rinkat oli sidottu pyoriin kiinni, alkoi ripottelemaan vetta. Eva koitti miten pyora etenee ja meinasi samantien liukua alas tielta rinteeseen. Pyorat takaisin parkkiin ja sateen ranketessa hipsimme takaisin kiskamiehen luo anelemaan nukkumapaikkaa toiseksikin yoksi. Saatiin sija varastorakennuksesta. Illalla alkoi selkenemaan ja nahtiin ymparillemme - lumihuippuisia vuoria joihin paistoi aurinko! Istuttiin ja ihasteltiin. Sisuskalut jaassa viltit ymparille kaarittyina. Tehtiin illalla notski. Jarvi oli ihana. Paikka oli ihana. Ihana. Prashar Lake.
Seuraavana aamuna herattiin taysin pilven sisalta ja epatoivo alkoi vallata. Nainkos kauankos me taalla nyt sitten odotellaan aurinkoa ja teiden kuivumista? Iltapaivasta Raoul lahti tutkimusmatkalle ja tuli ilmoittamaan etta tiessa oli vain joitakin haastavia kohtia, joihin meidan pitaisi rakentaa tieta. Niipa lahdimme uhmalla kohti pyoria ja mutamossotieta. Selvittiin yllattavan vahalla tienrakentamisella (kivien kantamisella) ja joitakin tunteja myohemmin oltiin takaisin maan pinnalla :). Hjyva meidan upeat kuskit!! Vuoristomaisemat on upeita! Ihan istua pyoran takana ja kulkea eteenpain. Valilla pitaa toppuutella Raoulia jarruttelemaan, mutta aika vahan. Ollaan nahty Isojen kotkien liitelevan. Kuolleita lehmaruhoja. Murskaantuneita autoja ja moottoripyoria. Intialaiset ajaa aivan liian lujaa ja huolimattomasti. AUrikoa ja pilvia. Kamalan kuumaa ja jarkyttavan kylmaa. Ylos ja alas. Evan ja Jonin kanssa tullaan hyvin toimeen. Ne on aikasta ihania. Paljon ollaan koettu. Viikko viela edessa moottoripyorailya ennen Rishikeshiin paluuta. Tanaan tasta viela Manaliin ja siitakin eteenpain.
Viikko takana motopyorailya vuoristossa ja kaikki hyvin. Matka etenee hitaammin kuin ajattelimme, reissaaminen Himalayalla on ihan just niin vaikea milta se kuulostaa. Tiet on haastavia ja liikenne kaoottinen. Vahan valia isoja rekkoja tai busseja hengittaa niskaan kurvisessa alamaessa ajaen suunnilleen taysia perassa. Valilla pitaa ajaa niiden valissa ja sitten niita onkin jo jono ja ne pitais saada ohitettua. Vahan liian monta laheltapiti-tilannetta on ollut. JOutunut ajamaan ulostielta kun rekka tahi auto tullut meidan kaistalla vastaan. Kerran bussi hipas meidan sivulaukkua ja kerran ollaan pienen joen ylityksen jalkeen kaaduttu keveasti maahan ilman naarmuja. Pakoputkeen en viela kertaakaan oo polttanut itseani :). Pyora on simahtanut keskelle kaupungin kiireisinta liikenneympyraa kolme kertaa. Vuoristoteiden kurvien takaa ei koskaan tieda mita tulee. Varotustorventoitptukset annetaan ennen mutkaa ja toivoa parasta. Mutta kaikesta on selvitty. Raoul on huolellinen ja hyva kuski. Maltilla ja rauhallisuudella selvinnyt kaikista haastavista tilanteista.
Eilen oltiin yota Kullussa. Kaytiin raftaamassa, eli laskemassa koskea taas. Oli kylla haastava 14 kilometria, mutta hauskaa taas. Ilma taalla vaan on aika viilea ja joen vesi aivan jaatavan kylmaa. Raoul oli ainut meista joka uskaltautui jokeen uimaan. Kananlihalla hytistiin ja kikatettiin koskien kuohuissa. Mutta meilla oli jo takana jokseenkin kylmempia kokemuksia, joten jaatava vesi ei ihan niin paljoa hetkauttanut. Nimittain tytot kun saivat paahansa etta lahdetaan katsomaan 2760 metrissa olevaa pyhaa jarvea niin mehan lahdettiin. tehtiin 24 km matkaa ylos hiekkakivista vuorenrinnetta kaksi tuntia. Maisemat muuttuivat matkan aikana metsaiseksi ja ilma viileni niin etta t-paidoissa paleltiin. Pimea painoi niskaan. Oltiin mietitty, etta tultaisiin sielta viela alas ennen pimeaa johonkin majataloon nukkumaan yo. Kun paastiin vuoren huipulle, alkoi sadepilvet keraantymaan. Siita ainoasta kioskista, joka vuorella oli, kaytiin kysymaan josko olisis joku nukkumapaikka. Mies osotti punaista harjakattoista telttaa tuulessa ja me oltiin iloisia. Nelja vasynytta matkaajaa kompi telttaan pitamaan sadetta kylki kyljessa hytisemaan vilttien alle. Alkoi satamaan ja ukkostamaan. Syotiin puukioskissa riisia ja papuja illan pimetessa ja sateen raivotessa. Ruoka maistui niin hyvalle, massussa kun vaan aamupalaleivat. Koko yon satoi. Aamulla herattiin pilven sisalla. Pakattiin resut ja koitettiin aloittaa matka alas vuorelta. Kun rinkat oli sidottu pyoriin kiinni, alkoi ripottelemaan vetta. Eva koitti miten pyora etenee ja meinasi samantien liukua alas tielta rinteeseen. Pyorat takaisin parkkiin ja sateen ranketessa hipsimme takaisin kiskamiehen luo anelemaan nukkumapaikkaa toiseksikin yoksi. Saatiin sija varastorakennuksesta. Illalla alkoi selkenemaan ja nahtiin ymparillemme - lumihuippuisia vuoria joihin paistoi aurinko! Istuttiin ja ihasteltiin. Sisuskalut jaassa viltit ymparille kaarittyina. Tehtiin illalla notski. Jarvi oli ihana. Paikka oli ihana. Ihana. Prashar Lake.
Seuraavana aamuna herattiin taysin pilven sisalta ja epatoivo alkoi vallata. Nainkos kauankos me taalla nyt sitten odotellaan aurinkoa ja teiden kuivumista? Iltapaivasta Raoul lahti tutkimusmatkalle ja tuli ilmoittamaan etta tiessa oli vain joitakin haastavia kohtia, joihin meidan pitaisi rakentaa tieta. Niipa lahdimme uhmalla kohti pyoria ja mutamossotieta. Selvittiin yllattavan vahalla tienrakentamisella (kivien kantamisella) ja joitakin tunteja myohemmin oltiin takaisin maan pinnalla :). Hjyva meidan upeat kuskit!! Vuoristomaisemat on upeita! Ihan istua pyoran takana ja kulkea eteenpain. Valilla pitaa toppuutella Raoulia jarruttelemaan, mutta aika vahan. Ollaan nahty Isojen kotkien liitelevan. Kuolleita lehmaruhoja. Murskaantuneita autoja ja moottoripyoria. Intialaiset ajaa aivan liian lujaa ja huolimattomasti. AUrikoa ja pilvia. Kamalan kuumaa ja jarkyttavan kylmaa. Ylos ja alas. Evan ja Jonin kanssa tullaan hyvin toimeen. Ne on aikasta ihania. Paljon ollaan koettu. Viikko viela edessa moottoripyorailya ennen Rishikeshiin paluuta. Tanaan tasta viela Manaliin ja siitakin eteenpain.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)