VARPAITA PALELEE VUOREN HUIPULLA

Vilpoinen aamu Himalayalla. Talla hetkella 1760 metrissa vuoristomaisemissa. Bongattiin opaskirjasta linna ja suunnattiin tanne, mutta eihan tuo mikaan linna ole! Kaunis kivi-puu rakennus kyllakin 1460-luvulta, mutta me odotettiin linnantorneja ja kivimuureja. Paastiin paikallista matkailua edistavaan mainokseen poseeraamaan. Meita pyydettiin istumaan linnan sisapihalla nauttimassa ihanaa Chaita (intialaista teeta) ja olemaan upeat omat itsemme ja kamerat rapsi ymparilla. Raoul paasi poseeraamaan kuuma kuppi kadessa moottoripyorailijapaita paalla revittyine hihoineen lumivuoret taustalla, heh. Illalla loydettiin Naggarin puulammitteinen kiviuuni ja Italialaista pizzaa?? ja paikallista vuoristo siideria, joka oli kylla enemmankin omenaviinia. Ompahan maisteltu.

Viikko takana motopyorailya vuoristossa ja kaikki hyvin. Matka etenee hitaammin kuin ajattelimme, reissaaminen Himalayalla on ihan just niin vaikea milta se kuulostaa. Tiet on haastavia ja liikenne kaoottinen. Vahan valia isoja rekkoja tai busseja hengittaa niskaan kurvisessa alamaessa ajaen suunnilleen taysia perassa. Valilla pitaa ajaa niiden valissa ja sitten niita onkin jo jono ja ne pitais saada ohitettua. Vahan liian monta laheltapiti-tilannetta on ollut. JOutunut ajamaan ulostielta kun rekka tahi auto tullut meidan kaistalla vastaan. Kerran bussi hipas meidan sivulaukkua ja kerran ollaan pienen joen ylityksen jalkeen kaaduttu keveasti maahan ilman naarmuja. Pakoputkeen en viela kertaakaan oo polttanut itseani :). Pyora on simahtanut keskelle kaupungin kiireisinta liikenneympyraa kolme kertaa. Vuoristoteiden kurvien takaa ei koskaan tieda mita tulee. Varotustorventoitptukset annetaan ennen mutkaa ja toivoa parasta. Mutta kaikesta on selvitty. Raoul on huolellinen ja hyva kuski. Maltilla ja rauhallisuudella selvinnyt kaikista haastavista tilanteista.

Eilen oltiin yota Kullussa. Kaytiin raftaamassa, eli laskemassa koskea taas. Oli kylla haastava 14 kilometria, mutta hauskaa taas. Ilma taalla vaan on aika viilea ja joen vesi aivan jaatavan kylmaa. Raoul oli ainut meista joka uskaltautui jokeen uimaan. Kananlihalla hytistiin ja kikatettiin koskien kuohuissa. Mutta meilla oli jo takana jokseenkin kylmempia kokemuksia, joten jaatava vesi ei ihan niin paljoa hetkauttanut. Nimittain tytot kun saivat paahansa etta lahdetaan katsomaan 2760 metrissa olevaa pyhaa jarvea niin mehan lahdettiin. tehtiin 24 km matkaa ylos hiekkakivista vuorenrinnetta kaksi tuntia. Maisemat muuttuivat matkan aikana metsaiseksi ja ilma viileni niin etta t-paidoissa paleltiin. Pimea painoi niskaan. Oltiin mietitty, etta tultaisiin sielta viela alas ennen pimeaa johonkin majataloon nukkumaan yo. Kun paastiin vuoren huipulle, alkoi sadepilvet keraantymaan. Siita ainoasta kioskista, joka vuorella oli, kaytiin kysymaan josko olisis joku nukkumapaikka. Mies osotti punaista harjakattoista telttaa tuulessa ja me oltiin iloisia. Nelja vasynytta matkaajaa kompi telttaan pitamaan sadetta kylki kyljessa hytisemaan vilttien alle. Alkoi satamaan ja ukkostamaan. Syotiin puukioskissa riisia ja papuja illan pimetessa ja sateen raivotessa. Ruoka maistui niin hyvalle, massussa kun vaan aamupalaleivat. Koko yon satoi. Aamulla herattiin pilven sisalla. Pakattiin resut ja koitettiin aloittaa matka alas vuorelta. Kun rinkat oli sidottu pyoriin kiinni, alkoi ripottelemaan vetta. Eva koitti miten pyora etenee ja meinasi samantien liukua alas tielta rinteeseen. Pyorat takaisin parkkiin ja sateen ranketessa hipsimme takaisin kiskamiehen luo anelemaan nukkumapaikkaa toiseksikin yoksi. Saatiin sija varastorakennuksesta. Illalla alkoi selkenemaan ja nahtiin ymparillemme - lumihuippuisia vuoria joihin paistoi aurinko! Istuttiin ja ihasteltiin. Sisuskalut jaassa viltit ymparille kaarittyina. Tehtiin illalla notski. Jarvi oli ihana. Paikka oli ihana. Ihana. Prashar Lake.

Seuraavana aamuna herattiin taysin pilven sisalta ja epatoivo alkoi vallata. Nainkos kauankos me taalla nyt sitten odotellaan aurinkoa ja teiden kuivumista? Iltapaivasta Raoul lahti tutkimusmatkalle ja tuli ilmoittamaan etta tiessa oli vain joitakin haastavia kohtia, joihin meidan pitaisi rakentaa tieta. Niipa lahdimme uhmalla kohti pyoria ja mutamossotieta. Selvittiin yllattavan vahalla tienrakentamisella (kivien kantamisella) ja joitakin tunteja myohemmin oltiin takaisin maan pinnalla :). Hjyva meidan upeat kuskit!! Vuoristomaisemat on upeita! Ihan istua pyoran takana ja kulkea eteenpain. Valilla pitaa toppuutella Raoulia jarruttelemaan, mutta aika vahan. Ollaan nahty Isojen kotkien liitelevan. Kuolleita lehmaruhoja. Murskaantuneita autoja ja moottoripyoria. Intialaiset ajaa aivan liian lujaa ja huolimattomasti. AUrikoa ja pilvia. Kamalan kuumaa ja jarkyttavan kylmaa. Ylos ja alas. Evan ja Jonin kanssa tullaan hyvin toimeen. Ne on aikasta ihania. Paljon ollaan koettu. Viikko viela edessa moottoripyorailya ennen Rishikeshiin paluuta. Tanaan tasta viela Manaliin ja siitakin eteenpain.