PALUU SUOMEEN

Ivalo. Jotenkin eksoottista matkustaa venäjän lapista Suomen lappiin :) Venäläinen minibussi oli ylibuukattu ja yksi matkusta istui lattialla. Venäläinen poppi soi ja suuntana Suomenmaa. Takanamme istuva lapsi alkoi oksentamaan ja bussikuski vihainen siitä. Välillä pysähdeltiin pahoinvoivan takia. Oli jollain tavalla haikeaa saapua Suomen puolelle. Taas kaikki oli niin helppoa. ja tuttua. Matkalla olossa yksi tärkeimmistä ja hauskimmista puolista, mulle henkilökohtasesti, on se selviytyminen vieraassa ympäristössä, jännitys kun ei tiedä mitä on edessä. Nyt se kaikki jäi rajan taakse.

Halauksien ja Ivalon pirtin pitsojen jälkeen Raoul hyppäsi bussi-juna-yhdistelmään kohden Mikkeliä (tämä matka maksoi puolet koko Venäjän matkan budjetista) ja minä Ivaloon vastaan tulleen Lauran kanssa suuntasin kohden pohjoista rajaa. Meillä oli tarkoitus mennä vaeltamaan Kevon luonnonpuiston reitti. Metsään siis. Tämän reissun raportointi päättyy tähän. Kiitos ja kumarrus. Ja hyvinhän tämä reissailu kaksinkin näyttää luonnistuvan, ennen lähtöä kun vähän jännitti ensikertalaisen kanssa lähteä matkaan ;).

VENÄJÄN LAPISSA - MURMANSK

Minibussi ajeli vileä viitisen tuntia pohjoisemmaksi. Maisemat olivat todella vaikuttavat, oltiinhan jo yli Sodankylän korkeudessa. Hih - Venäjän Lappi! Murmaskihan oli odotetusti iso kaupunki. Ja voi että, hostelli johon olimme suunnitelleet menevämme, oli täynnä! Vaihtoehtoina oli edessä koko päivän mittainen halpisyöpymispaikan metsästys, taikka iso lovi lompakossa...päädyimme jälkimmäiseen viimeisten lomapäiviemme kunniaksi. Visa vinkui 80euron edestä, auts. Nukuimme hienostopedeillä päikkärit, jotta jaksaisimme tallata Murmanskin katuja. Kyllä blinikiskalla ihmeteltiin, että mitä ihmettä suomalaiset tekevät Murmanskissa :). Kummasteltiin sosialistista arkkitehtuuria. Yritettiin tähystellä suljettuun satamaan niitä salaisia sukellusveneitä, hih. Eksyttiin vähän shoppailemaankin, sain mieheltä iihanat nahkakipkopkengät, hihii! Mies osti matkaansa uusia ihastuksiaan - 1 litran Baltica oluttölkkejä sekä 3 litran olutpullon. Viimosen kerran vielä bussiasemalle jonottelemaan lippuja, nyt Suomen puolelle Ivaloon.

HYLÄTTY LASKETTELUKESKUS JA YÖLLISIÄ KAUHUNHETKIÄ

Aamu, odotellaan bussin lähtemistä kohti pohjoisinta etappiamme - Murmanskia. Ompa yö takana, mutta ennen sitä eiliseen päivään.

NUkuttiin eile aamuna pitkään, keräiltiin märkä teltta kuivumasta, joka oli taas jos jonninmoiseen naulan ja kulmaan hirtettynä kiinnitetty kuivumaan. Teltta oli muuten lainateltta, Raoulin ystävältä Janilta lainattu. Päätettiin, että seuraava matkaa varten hankitaan ihan ikioma. Samoilla vauhdeilla pestiin trangiasta pinttynyt lika pois Umban jäljiltä. Trangia pikkureppuun ja evästä ostamaan ruokakaupasta. Suuntana oli se Kirovskin korkein vuorenhuippu :) Aurinko paistoi hieman ja vuorenrinne raskas. Mutta miellä oli taistelutahtoa mennä huipulle asti - 2h40min kapuamista. Ylhäällä meitä odotti upeat näkymät alaspäin, myös hylätty laskettelukeskus, joka kaikessa kurjuudessaan oli kaunis näky. Nautittiin onnistumisesta ja tuulesta. Trangia esiin repusta ja kokkaamaan linssikeittoa avaruuskuviopastalla - maistui ruoka kyllä hyvälle kauniissa vuoristomaisemissa! Noh, edessähän oli sitten matka takaisin alhaalla siintävään kaupunkiin. palkittiin itsemme illalla vielä ravintolaillallisella, harvinaista herkkua budjettimatkaajille :).

Sitten viimeyöhön, painajaismaiseen yöhön. pohjustuksena tähän: meidän huone oli toisessa kerroksessa. Meistä ei ensinnäkään kumpainenkaan saanut oikein unen päästä kiinni ja kun vihdoin vaivuttiin uneen, havahduin jotenkin outoon tunteeseen. Avasin silmät ja hypäsin kauhuissani ylös sängystä - ikkunaa pitkin meni kämmenet kohti meijän avonaista tuuletusikkunaa!! Ryhtäsin kohti avonaista ikkunaa ja ehdin siihen just ennenkun tunkeilija ehti. Se työnsi ulkoapäin ja mä sisääpäin, mun kiroiluun heräs Raoulkin ja tuli apuun. raoul jäi taistelemaan ikkunan kanssa ja mä ryntäsin hakemaan hotskun tätiä apuun. Onneksi täti löytyi respan sohvalta nukkumasta ja tuli selvittelemään tilannetta. Tällä välin tunkeilija oli perääntynyt ikkunalautaa pitkin viereiselle katolle ja horjui siellä humaisen näköisenä pelottavasti, etti tippuisi! Tähän asti olin katsonyt että tunkeilija olisi ollut n.15-vuotias kundi, mutta nyt tarkemmin katsottuna se näyttikin yli 20vee, täysin kujalla olevalta naiselta....Hotskun täti huusi sille ja se kipusi takasin maahan. Kielimuurien takia meille jäi TÄYSIN epäselväksi hiippailijan tarkoitusperät. Mutta jokseenkin karmaiseva herätys... laitettiin ikkuna kiinni ja saatiin nukuttua vielä pari tuntia. Aamulla jo vähän nauratti. ei-voi-olla-todellista.

KAUKAA KORKEALLE

Aamusella herättin sateen ropinaan. Keitettiin rusinapuurot teltan "eteisessä", koska ulkomaailmassa oli taas niin ******** itikoita. Pakattiin, sadevaatteet niskaan ja märän metsikön läpi takasin kohden Umban kylän bussipysäkkiä. Kuvailtiin hiljaisia kyläraitteja. Pikku bussi kyyditsi matkaajat takaisin Kandalakshaan, jossa jonottamaan lippuluukulle Apatityyn menopasseja. Nelisen tuntia nautittiin auringosta, joka ilahdutti tallaajia. Herkuteltiin kioskin hekuille ja syötettiin paikallisia pulujakin. Raoul kuvaili junaraiteita, miliisi tuli huitomaan että "njet-njet". Mutta Raoul oli reippaana poikana ehtinyt ottamaan jo kuvia, joka jäi miliisille mainitsematta. Juna oli myöhässä ja me jo huolestuttiin, että oltiin se se missattu, mutta 70min myöhässä juna Apatityyn saaapui. Matkalla tuntureiden huiput muuttuivat korkeammiksi.

Vajaan kahden tunnin matkalla päätimme samoilla vauhdeilla jatkaa Kirovskiin asti. Apatityn tunturimaisemat eivät oikein sopineet tehdaskaupungin luonteeseen. Ystävällinen Apatityläinen rouva, suuntaa kysyessämme, saattoi meidät oikealle bussipysäkille. Kirovskin vuoret siinsi edessämme. Päätettiin siinä samassa valloittaa korkein huippu heti huomenna. Pieni kodikas hotelli. oma suihku. kullan kainaloon käperryn väsyneenä. onnellisena.

TELTTAILUA VALKOISEN MEREN RANNALLA

Yöjuna. Kiskojen jytkettä. Kuin kehtona juna heiluu. Napapiirin ylitys. aamun sarastaessa pysähdys Kandalaksissa. Olimme Kuolan niemimaalla. vilu. nälkäiset matkalaiset saivat leipää ja jugurttia, ja uuden ystävän kuolaavan koiran himoitsemaan eväitämme. Tiedustellessamme bussia Umbaan vihjattiin ostamaan liput etukäteen. Venäjänkielen taitoni oli jo kehittynyt siihen pisteeseen, että osasin tehdä tämän kovin lyhytsanaisesti. hyvä että ostettiin liput, eipä olisi muuten mahduttu minibussiin. Jouduttiin istumaan bussissa ERIKSEEN, mikä vallan tuntui oudolta symbioottisen alkumatkan jälkeen, mutta selvittiin.Maisemat alkoivat olla aikasta vaikuttavia - White Sea ja aamu usva - voih!

Umbassa oltiin hieman eksyksissä, kun ei karttaa paikasta ollut. yhteistuumin päätettiin mennä ruokaostoksille magasiiniin - metsään haluttiin päästä. Magasiinin babushkoille piirrettiin kuusia ja näytettiin telttaa ja koitettiin saada suunta kohden hyvää telttailupaikkaa. Käden osoittamaan suuntaan lähdimme reput täytettynä ruualla tallaamaan, halki kylän, metsän reunaan ja siitä pientä metsäpolkua pitkin Valkoisen meren rantakalliota. Hyttysparven saattamana, metsän siimeksessä, kallion kielekkeellä meri alhaalla loiskuen, pystytimme teltan. Trangiaruokaa ja Tabermanin runoja. Hyttysten laulua. Hyttysiä korvissa. Hyttysiä suussa. Hyttysiä sopassa. Venäläinen hyttysmyrkky oli aivan potaskaa. Onneksi meillä oli sadeasut, joilla pahin hyökkäys estettiin. Ilta-aurinko. Hiljaisuus. Uni.

Seuraava aamu valkeni lintujen laulussa. Yöllä oli sadellut. Trangialla venäläistä ei-mustikka vaan RUSINApuuroa, joka kaikessa kauheudessaan kuitenkin luonnon helmassa maistui meille EI-rusinaisille-ihmisille. Päätettiin siirtää hieman telttapaikkaa. Laskuvesi ja rakkolevä esti uima-aikeet hyvän sään aikaan. mutta Raoul räbäsi kalliolla auringon paisteessa. levättiin. ladattiin.

TELTTAYÖ KALLIOLLA JA PESULLA KEMIJOESSA

Mini-Van koukkasi meidät hotellin edestä aamun pikkutunteina, torkuttiin matkalla Petroskoihin ja kun aamu valkeni, olimme suurkaupungin sykkeessä...Rinkat selässä asfaltikatuja etsien majapaikkaa, jota ei löytynyt meidän budjetille. Mikäs siinä sitten. Käytiin syömässä mexicolaisessa ravintelissa, kierreltiin joen rantaa ja kaupungin katuja, päätettiin kapunkin olevan liian suuri pienille sieluille ja suuntasimme juna-asemalle toiveena makuupaikat pois täältä.

Keskiyön jälkeen saavuttiin Vienan Kemiin. kaupungista meillä ei sen kummempaa tietoa ollut, pimeässä lähdimme asenteella etsimään teltan pystytys paikkaa. tunnin etsimisen jälkeen, suolla jalat kasteltuamme, päädyimme asutuksen lähelle (100m) semi-suo-kalliolle. Hyttysiä oli miljoona, mutta saatiin ainakin kiukulla ja huumorilla teltta nopiasti pystyyn. Uni tuli molemmille nopeasti kaupungin melusta huolimatta, eikä kukaan tullut meitä häätämään poiskaan yön aikana :) Aurinko herätti meidät aamulla, trangiapuurot kalliolla lasinsirujen seassa, naureskelimme päivänvalossa nukkumapaikan valintaa...rinkka selässä kohti Kemin ydintä ja majapaikkaa etsimään. Ei sitten millään löytynyt yhtä ainotta avonaista hotellia, vaikka neuvoja sateli...onneksi paistoi aurinko ja reissulaisilla seikkailumieli. Oltiin sitä paitsi suihkun tarpeessa, muttei sellaistakaam ollut tarjolla. Päätettiin käydä kaupasta ostamassa sapuskaa - puiston nurmelle sitten trangiaan tulet ja pata kuumaksi. massu täynnä ylisuolaista venäläistä pussiruokaa oli hyvä käydä kemi-joen raikkaassa vedessä pesulla! Kävimme kuvaamassa Kemin ikivanhan koristeellisen puisen kirkon ja päädyttiin jälleen lähteä jatkamaan etiäpäin - juna-asemalle siis. yöjunamatka edessä, kohti pohjoista. Käytiin tuossa pivoilla terassilla odotellessamme. Siihen sitten paikallisia nuoria, kännissä vittuilemaan. Katottiin parhaaksi poistua paikalta.

VALAMOVISIITTI JA OLEMATTOMIA YÖJUNIA

Aamulla huone oli täynnä telttaa, kun sisä- ja pääliteltta olivat kuivumassa pitkin poikin ovenkarmeja ja verhotankoja. Keitettiin aamupuurot trangialla ikkunalaudalla. Vietiin rinkat hotskun respaan säilöön ja suunnattiin kohti lauttarantaa. Illalla oli tarkotus lähteä jatkamaan matkaa yöjunalla. Mutta ennen sitä me haluttiin Valamon luostarin saarelle. Aurinko paistoi! Katamaraanin edessä oli VALTAVA jono, ja meidän vuoroa laivaan nousemiseen ei tullut lain - purkki oli täynnä. Ehdittiin jo heittää haaveet Valamosta, kunnes paikalle putputti paikallinen kalastaja-alus joka keräsi kannelleen rannalle jääneitä turisteja :) Kannella nautittiin aluksi Laatokan raikkaasta tuulesta ja auringonpaisteesta sateisten päivien jälkeen. Kun laiva saapui avovedelle, alkoi tuuli ja aallot yltymään. Vesi alkoi roiskua keulasta ihmisten päälle ensin vähän, niin että se nauratti, sitten vähän enemmän ja lopuksi eniten, niin että kaikki kannella olijat olivat aivan litimärkiä ja kylmissään. Matka kesti tuskaisen kauan, loppujen lopuksi 2h40min (kun katamaraanilla olisi päässyt 45min). Valamossa ensitöiksemme juotiin lämmittävät ja aurinko yhdessä juoman kanssa sai hymyn taas huulille.

Kävelimme Valamon saarta muiden turistien seassa ja totesimme että jaha. Mukava käydä muttei mitään ihmeellistä täällä. Kaunein hetki oli Laatokan rantakalliolla picknic. Bongailimme myös munkkeja valokuvausmielessä. Takaisin tulomatka hoitui samaisella kalastajapurkilla..., onneksi myötätuulessa tällä kertaa. Sortavalan satamasta juoksimme juna-asemalle, jotta olisimme ehtineet lippuluukulle ennen sen sulkeutumista, mutta se oli jo kiinni. Ystävälliset asemalla hengailijat kuitenkin kertoivat, ettei mitään yöjunaa Petroskoihin olisi. Jaha. Eikun bussiasemalle aikataulujen kimppuun... bussiasema kiinni... käytiin katselemassa joen ja puistojen varrelta telttapaikkaa, muttei Sortavalan kaupunki meille sellaista oikein tarjonnut. Niimpä päätimme viettää toisen yön Ladoka-hotellissa. Iloksemme respassa oli italialais-venäläinen nelikko, joiden kanssa sovittiin ottaa 6-hengen huone - kustannustehookasta! Venäläinen tyttö oli ystävällinen - kun kuuli Petroskoihin meno-ongelmamme, hän soitti bussifirmaan, selvisi ettei huomennakaan menisi kuin klo 04.30 minibussi päämääräämme, teki meille paikkavaraukset tuohon. Aamuyöllä matka siis jatkuu :) Nyt trangiamuusia tekemään tuonne huoneeseen...pienellä budjetilla kun ollaan...

Sateinen päivä Sortavalassa

Kello herätti meijät klo 7, takana oli eka (uneton) yö teltassa. alkuyöstä alkoi satamaan. ja satoi koko yön. Mietittiin, että lähdetäänkö tosiaan Kurkijoelle n.15km kävelemään tihkusateessa vai lähdettäiskö sittenkin jo junalla kohti Sortavalaa? Päädyttiin trabgia-aamupuuron jälkeen suuntaamaan nenumme kohti Hiitolan juna-asemaa odottelemaan saapuvaa Sortavalan junaa. Kierreltiin vielä Hiitola-townia, kovin hiljaiselta, autiolta ja ränsistyneeltä siinä tihkusateessa se tuntui. Kauniilta tosin. rauhalliselta.

Junamatka oli kiva ja lyhyt. Päädyttiin etsimään hostelli, koska edelleen tihkutti ja telttamme oli litilätimärkä. Kierreltiin hotelleja, jotka osoittautui monet turhan kalliiksi. Oltiin ihan märkiä. Kysyttiin yhdestä kalliimmasta hotskusta josko voitaisiin saunoa ja rahaa vastaan se onnistui. teki NIIN hyvää käydä lämmittelemässä prameasti. jaksoi taas jatkaa etsimistä sateessa :) Hotel Laatokkaan päädyttiin. Raukeina nukuttiin päiväunet. Käytiin syömässä venäläistä. Jalat vei meidät ortodoksikirkolle ja vanhalle suomalaiselle hautausmaalle, joka oli surullinen visiitti. Hautakiviä ei ruohikon seasta juuri näkynyt, liian monet taas oli potkittu kumoon. tai töhritty tusseilla. tai oli roskien ja kaljapullojen peitossa. tai oli poltettu notskia...suomalaisten nimien ja muistokirjoitusten päällä 1900-luvun alusta. ruohikossa kulki polkuja, jota pitkin paikalliset ulkoilutti koiriaan, jotka kusi ja pasko kaikkialle. Raoulilla pisti vihaksi. mä olin lähinnä surullinen. Alakuloisina lähdettiin tallaamaan Sortavalan surullisen kauniiden halki kohden Kuhavuorta - viimeisillä voimillamme kipusimme ylös. Kaunista. Koko Sortavalan kaupunki alhaalla. Tuuli. Hiljaisuus. Ei kaduttanut.

junamatkamen rajalle ja sitten Hiitolaan

Aamulla nukkuttiin pitkään. Yöllä sato vettä, oltiin ilosia ettei sitten menty heti telttaan, sitä ois ollu kurja raahata märkänä. Hyttikään tosin ei ollu ehkä sen 30 euron arvonen...yöllä häiritsi vahvan kitkerä haju - vanha virtsa yhdistettynä tupakan käryyn. Lähdettiin kiertämään vanhaa kaupunkia. Kiivettiin Viipurin linnan torniin, tuuli kovaa. Jatkettiin tallailua kujilla ja valokuvattiin. Raoul halusi käydä Viipurikeskuksessa. Siellä joku setä halusi ottaa meistä valokuvan siltä varalta että "häviäisimme matkan varrella", niinkun hän asian ilmaisi.

Reput selässä juna-asemalle, oltiin katsottu että juna Hiitolaan lähtee kohta. Lippuja ostaessamme jouduimme juna-aseman Tulli?virkailijoiden tarkastamiksi ja tentattavaksi, jonka jälkeen lipputäti sai meille myydä junaliput. Hypättiin junaan ja nautittiin hitaasta junan rytkeestä. Jonkun tunnin päästä tajutiin olevamme vikaraiteilla. Kartasta kanssamatkustajien kanssa viitottuamme tajusimme olevamme Svetagorskissa, Enson kaupungissa - kivenheiton päässä Suomesta ja imatran kaupungista! Onneksemme mukava babushka kertoi junan lähtevän takaisinpäin piakkoin. Meidän olisi pitänyt tajuta vaihtaa junaa Kamennogorskissa...yksi vanha pariskunta viittoili olevansa menossa Hiitolaan, joten heidän jalanjälkiään seurattiin ja junanvaihtokin onnistui näin :) Klo 20 jälkeen olimme onnellisesti Hiitolassa. Vastassa oli sotamies ja halusi nähdä passimme kysyen "Finski?". Tuntui kun hän olisi osannut odottaa tuloamme...? Siinä aikamme ihmeteltyään hän sanoi "harashoo" ja lähdimme kauppaan ostamaan ilta pivoa. tienhaarasta käännyimme reput selässä kohti Kurkijokea, jonne meidän olis huomenna tarkotus tallata. Teltta paikan oltiin suunniteltu löytyvän joen rannasta, mutta se oli niin pusikkoista ettei sinne mitään telttaa voitu pystyttää. Päädyttiin sitten 100m rannasta keskelle heinikkoa, johon tallaattiin alue teltalle. Trangialla lämmitettiin vettä ja sekotettiin siihen pussikeitot, oli meillä kans leipää ja juustoa. Sirkat siritti ulkona ja oltiin aika onnellisia kun eka telttayö edessä. Eikä edes näyttäny että satais.

MATKA ALKAA: VIIPURI - VYBORG

Aamulla kello herätti klo 06. "Paskapaniikissa" aamutouhut, liikaa oli jääny reissuaamulle tehtäväksi...ei vielä pakattu kokonaan, ei tiskattu, ei siivottu, en ollu vielä ostanu vatsansuojalääkettä mukaan ...ja Raoul oli äreä kun huomasi saaneensa über pienen palkan ja meinas ettei rahat riitä mihinkään reissussa. Joka tapauksessa saatiin pakattua (raoul pariin otteeseen ja hissukseen ja sitä sai käskeä) ja suuntasimme apteekin ja automaatin kautta Kamppiin. Sinne päästyämme meitä odotti iloinen yllätys: Vjenäläinen nainen:"Sant Petersburg?" Me:"Njet.Vyborg." Nainen:"Njet problem." Joten saimme tosi helposti paikat bussiin, vaikka vähän oli jännitetty että miten se tällä kerralla menee. (Mä olin kerran aiemmin menny näillä venäläisillä busseilla Pietariin.)

Pari tuntia aikaa tapettavana ennen bussin lähtöä: Anttilasta pitkikset kylmien öiden varalle, iltis, matkapäiväkirja. Makuunista namia mukaan!! Bussi starttasi klo 12. Edessämme kaukana häämötti suuri Venäjänmaa. Raoulin edessä istui sen saksalaisen tädin näköinen nainen, joka taitto penkin raouli-paran syliin. Mutta rajalle päästiin vihdoin kalakaupan, LIDL:n ja raja-Marketin jälkeen. Rajalla hypättiin pois bussista, täytettiin maahantulokortit ja saatiin leimat passeihin!! Ilo hyytyi kuitenkin hetkeksi kun bussimme joutui tehotarkastuksen kohteeksi, kukaan ei kuitenkaan jäänyt kiinni salakuljetuksesta. Matka jatkui kohti Viipuria, jonne rajalta oli enää 40km.

Viipuriin päästyämme päädyimme telttayön sijaan kelluvaan asuntolaivaan nimeltä Korolenko, josta löytyi räkänen hytti meille 30eurolla, me koitettiin kyllä tinkiä. Samalla kuitenkin hoitui rekisteröityminen venäjänmaalle. Nyt ei (kai) tarvitse siitä enää huolehtia? Jätettiin tavarat hyttiin ja kaupunkia katselemaan. Viipuri on parin vuoden takaisesta visiitistä saanut komiamman lookin, ränsistyneitä taloja ei enää niin paljon ollut yleisilmeessä. Patterimäellä ihmeteltiin raunioita ja sadetta. ja syötiin blinit ja juotiin pivot.

Suunnitelmissa ensimmäinen yhteinen matka

Kauhea polte päästä taas johonkin. OOn saanu Raoulinkin matkakuumeeseen ja itse asiassa viisumitkin on jo vetämässä - nimittäin Venäjän maalle!! Tarkoitus olis lähteä teltan kanssa kiertämään Venäjän puolen Karjalan seutuja sen verran kun nyt 12 päivässä ehtii. Sen verran on mahdollisuus pitää (palkatonta) kesälomaa. Raoul opiskeli joskus pienenä poikana venäjää koulussa ja vähän siitä on vissiin muistissakin. Mun venäjän kielen taito rajottuu edelleen siihen "sattuu" ja "hyvä" ja kiitos ja näkemiin, jotka viime reissulta opin. Mutta eiköhän me pärjätä, aina ennenkin on pärjätty. Nyt kiukulla töitä takomaan niin on sitten millä ihmetellä rajan toisella puolella. Palaillaan lähempänä astialle.

JA KUINKAS SITTEN KAVIKAAN...

Ihan aina ei asiat mene niinkuin tahtoisi tai oli suunnitellut. Koskaan ei tieda mita tulee eteen, sattuu kohdalle. Se kai tasta elamasta tekee elamisen arvoista, loppujen lopuksi. Kaiken nakoiset kokemukset, niin iloiset ja kauniit kuin haastavat ja kivuliaat kuuluu taalla tallaamiseen, elamaan. Ne kasvattaa. Juuri ne ovat tehneet sinusta sellaisen kuin nyt olet. Kaikella on ollut tarkoituksensa. Niinkuin taas tallakin kokemuksella, mika lieneekaan, valkenee varmasti myohemmin.

Moskovassa Sergei ei ollut vastassa, mutta loysimme toisemme noin tunnin sisalla. Hypattiin metroon ja paadyttiin mukavaan etnohenkiseen asuntoon mukavien ihmisten luo. Olin vasynyt flunssan ja unettomien oiden takia ja illan vaan loikoilin asunnolla kun muut lahtivat elokuvia katselemaan. Yo meni tas vahilla unilla. Aamulla koin tahanastisen elamani hirveimman kokemuksen - sain jonkun kaamean sairaskohtauksen, minulle soitettiin ambulanssi ja paadyin sairaalatutkimuksiin Moskovan valtion sairaalan paivystyspolille. Sergei lahti tulkiksi. Tunteja tutkimuksia tehtiin ja jonotettiin kylmalla polilla ja lopulta minut otettiin sisaan polin vuodeosastolle seurantaan ja jatkotutkimuksia varten. Vietin sairaalassa 2,5 vuorokautta.

Kaunein kiitos kaikille rakkaille, jotka Suomesta kasin hoiteli asioita eteeni. Olen kovin kovin kovin kiitollinen teille, Sergeille ja Anjalle, Moskovan Suomen suurlahetyston Jyrkille ja Suomen laakarihatapaivystyksen laakari Mikalle. Helpotti kummasti oloa olla teihin kipeana ja peloissaan yhteydessa ja saada apua ja tukea niin etta joku ymmartaa, toisin kuin neuvostoliitonaikaisen sairaalarakennuksen hoitava henkilokunta, joka ei puhunut siis englantia.

Vakuutusyhtiolle en ole kiitollinen. Pohjolasta ilmoitettiin, etta he eivat korvaa mitaan hoitojani liittyen vatsaani, koska ensioireiden alkamisesta on kulunut enempi kuin 120 paivaa, eli tanaan 125 paivaa. Ja minakun olen juurikinn sita varten lykannyt Suomeen asti tutkimuksiin menoa ettei ole vakuutusyhtion tarvinnut maksaa kalliita tutkimuksia Bangkokin tai Shanghain kalliissa klinikoissa. Mutta ei olisi pitanyt ajatella niin. Nyt siis vaan kiltisti Suomessa terveyskeskusjonoon. Kiitos Pohjola. Hyva etta maksoin kalliit vakuutukset. Ja "for sure" otan ensikin kerralla teilta vakuutuksen. AAARGH! no, jalleen kerran, elama on.

Matka talla eraa lopuillaan. Ei ihan niin mennyt loppuun asti kuin olin suunitellut. Clubikeikat ja nahtavyydet vaihtuivat ambulanssaikyydiksi ja sairaalapaiviksi ja junatka kotiin asti Finnairin lennoksi. Mutta hengissa ollaan. Uusia , ihania, haastavia, vaikeitakin, mutta niin antoisia kokemuksia takana. paljon. lahes kuusi kuukautta.

kiitos talla eraa.
om.
...ja illaksi kotin. by Finnair.
p.s. ja huomenna saa tulla synttariteelle.

JUNAMATKA VLADIVOSTOKISTA MOSKOVAAN

Junamatka alkaa olla lopuillaan, parin tunnin paasta Moskovassa. Onkohan Sergei vastassa? Toivottavasti, muuten olen vahan hukassa kun ei ole edes karttaa saatika tietoa muusta majoituspaikasta. Noh, asioilla on ollut tapana jarjestya tavalla tai toisella. Mutta junamatkaan.

Minun hyttikavereina oli ihastuttava Natasha 35v ja hanen suloinen perhoskoirankokoinen terrierinsa, jolla oli vaatteet ja joka oli saanut nimensa Vladimir Putinin mukaan, Putin, kaverille Puza, seka aluksi vakava babushka, mutta jonka neuru kauniisti helisi muutaman paivan matkanteon jalkeen. Muutenkin vaunussa oli vain venalaisia. Esim. Naapurihytissa jehovantodistajia, jotka toivat meille aina valilla sanaa luettavaksi. Sitten oli vahan "limasia" miehia, jotka aina ohikulkiessa pyysi suukkoa. Hytti isanta oli Srgei, vallan hauska ja ihana mies. Natasha oli ainut joka puhui yhtaan englantia, hankin n.20 sanan verran. Matka oli rauhaisaa menoa kaikin puolin. Maisemat lumiset. 8paivan aikana kuroimme kiinni 7 tunnin aikaeron Vladicostokin ja Moskovan valilla. Mutta aika junassa todella menetti merkityksensa. Oleilua, makoilua, ohikiitavia maisemia, ruoka-aikojen odottelua ja pysahdysten myos, jolloin sain menna jaloittelemaan ja ostelemaan leivonnaisia mummoilta laitureilla. Pakkasta oli paivasta riippuen -8 ja -27 valilla. Hrrr... Katselimme Natashan ystavan haaviedeota, minun valokuviani. Yhtena iltana juoiin yhdet pivot ja kikatettiin. Puza oli myos vallan mainio viihdyke. No sitten viidentena paivana (kun vihdoin sain aloitettua opinnaytetyoni tekemista) alkoi Siperian kylmyys tuntua taman tyton luissa ja ytimissa - tulin, yllatysyllatys ja vaihteeksi kipeaksi. Sattui joka paikkaan, yska, nuha, lampoa. Jeih! Natasha minua hoivasi ja tuli siihen jokainen muukin antamaan omat vinkkinsa. Yksi neuvoi hieromaan korvanlehtia, toinen toi jotain imeskelytabletteja ja kanglasnenaliinan jossaoli laventelituoksua haisteltavaksi. Paasin vihdoin myos kokeilemaan venalaista parantavaa vodkavoitelua, kun naapurihytin alkoonmeneva mamma sita kaivoi katkoistaann ja ystavallisesti sairastelijalle antoi. Sita siveltiin pumpulilla paljon kipiaisiin kohtiin ja lampimaan vallyn alle makaamaan. En tieda oliko siita mitaan apua, mutta ihmisten hoiva ja huolenpito oli vallan kaunista ja lammitti mielta. Jollain pysahdyspaikalla sitten tuli laakarit junaan minua tutkimaan ja katsomaan. Minusta se oli turhaa, koska vilustusvirushan minulla kai vaan oli, mutta kaipa se oli vaan yleinen kaytanto. No ne minua siina mittaili aikansa ja lahti pois. Sairastelua jatkunut nyt siis jo neljatta paivaa, mutta olo vahan parempi jo. Aamun unettomina tunteina pohdin josko otan seuraavan junan kotia kohden, koska mita jarkea olisi jaada sairastamaan Moskovaan, mutta kuten sanottu, olo nyt parempi. Rauhallisesti Moskovaa katselen pari paivaa. Jos kavisi kuuntelemassa jonkun paikallisen bandin keikan ja katsastamassa talvisen punaisen torin. Ja tekisi vikat ostokset.

KIINASTA VENAJALLE JA VLADIVOSTOK

Juna-asemalla odottelen Trans-Siberian junamatkaani alkavaksi kaikkine kasseineni (4kpl). Yojunamatka Haerbinista Vecajan rajalle oli uneton, vatsaan poltti jalleen koko yon. Rajalla oli vastassa lumisadeja se hymyilytti tata tallaajaa - ensimmainen lumisade sitten viime talven. Kiinan rajakaupungista minun oli maara sitten ottaa juna tai bussi Vladivostokiin. Junassa tapaamani venalainen Lena neuvoi minua ottamaan bussin, koska se olisi nopeampi. Niimpa unisena lampsin bussiasemalle lippua ostamaan. Se oli vallan haastavaa kun ei sanaakaan englantia puhuttu, kiinaa ja venajaa vaan. Lippukassan neiti minuun vallan hermostui kun en ymmartanyt hanen kiinaansa ja huusi ja huitoi pois. No sain siihen pitkapinnaisempia apuja ja lipun ostettua. Kun sitten taas kerran viela tarkensin etta Vladivostok lippuani osoittaen, oli vastaus njet! Uzuliskaja. Jaha. Mina etta, njet Vladivostok osoittaen itseani. Ne-"Uzuliskaja Vladivostok avtobus daa". Vai niin, no toivottavasti niin! Seuraava haaste olikin sitten se, ettei mulla ollut ruplia lain ja mietin etta mitenhan saisin Uzuliskajasta (missa lienikaan) ostettua lipun Vladivostokiin (jossa tiesin olevan raha-automaatteja). No loysin helposti mustat markkinat rahanvaihdolle ja paasin eroon viimeisista yaneistani. No sitten ennen bussiin nousua ne paattivat punnita matkatavarat ja selvisi, etta rahastavat joka kilosta... Minun painoi 39kg ja vaativat 20 euroa (yaneina). Olin siina ihan hadissani (vahan tekoilin, olisi mulla ollut rahaa vaihtaa) etta ei ole yaneja enaan ja ruplat tarvitsen etta paasen Vladivostokiin, njet njet ja koitin nayttaa surkeelta. No ne sittenotti multa vahan alle puolet niiden vaatimasta summasta. Arsyttavaa rahastusta. Ja minakun luulin ettei laukkujen ja kilojen kanssa enaan olisi AirAsialla lentamisen jalkeen ongelmia, ne kun oli tarkkoja 18kg rajoituksestaan ja jouduin lennoilla aina ottamaan rinkastani pois tavaraa (matkustamoon menevaan kassiini, haloo!) 18kg asti. No matka taittui lumisissa maisemissa. Kiinan puolen raja-asemalla vartijapojat oli etta "OO, Finlandia, you are beautiful." ja olivat mukavia. Venajan puolen asemalla leiman saaminen passiin kesti "hetken" kauemmin. Maahantulokortti oli venajankielinen, enka osannut sita tayttaa. Rajatati sitten teki sen puolestani loppujen lopuksi. Sitten se tutkaili passiani pitkan tovin, laskeskeli moneen otteeseen monellako langalla se on nifottu yhteen eri sivujen valista. Soitteli siihen apujakin ja kolmen hengen voimin siina ihmeteltiin. Sitten minua haastateltiin matkareitistani ja kerroin kuluneet 5kk:tta. Lopulta sain leiman ja eikun bussiin. Uzuliskaja oli 3h ajomatkan paassa halki lumisen tunturimaiseman. ja helpotuksekseni bussi Vladivostokiin loytyi helposti, 2h matka.

Vladivostokin bussiaseman yleisen vessan rahastajatadeille naytin Sashan kirjoittamaa "tiedatteko-ei-kovin-kallista-yopymispaikkaa-selviytymisfraasin NO1, kun netista loytamani halvimmat hotellit oli luokkaa 80eyo. No ne oli etta daa. tekivat puhelun ja osoittivat odottelemaan. Hetken paasta pyyhalti mummeli paikalle ja kysyin etta hotel. Se vaan viittoi peraansa. paadyimmme siihen lahelle vanhaan kerrostaloasuntoon, jossa vastassa oli tomera mummeli ja pitkakarvainen kisu. Mama ja Ljuba nayttivat petini. Sain pyykkini pestya kylpyammeessa Maman tukevalla opastuksella ja itsekkin kylvettya. Mama ja Ljuba ristivat minut katjushaksi. Kun en ymmartanyt venajaa, niin sita alettiin puhumaan minulle hieman hittaammin, selkeemmin ja kovempoo, josko se sitten tajuaisi . No sen verran minulta (venajan kielen) ymmarrysta loytyi illmeisesti, etta sain selville ohjeet seuraavan paivan bussimatkalle keskustaan, joka osoittautui olevan 40min ajomatkan paassa asunnosta.Sain Ljuban nahkasaappaat jalkaani, ulkona tuli lunta vaakatasossa ja keli oli nollassa. Mahoton myrakka. Ei ehka ihan paras keli kaupunkia katsella, mutta juuri niinkuin olin helmikuisen Vladivostokin kuvitellutkin olevan (paitsi ehka ainakin 10 astetta enempi pakkasta), Sain ihanan helposti junalipun seuraavalle paivalle, kiitos mukavien venalaisten ja Sashan apufraasien. Tallasin lumimyrskyssa jokusen tunnin katuja, piipahdin katsastamassa vastaantulleen taidegallerian, kavin kanakeitolla, apteekissa taydentamassa mahalaakevarastoani ja kauniin ortodoksikirkon lumisessa puistossa. Vahan jannasin loydanko takaisin Maman&Ljuban luo, mutta loysin. Ljuba lahti kanssani ruokakauppaan, josta ostin seuraavalle 8 paivalle evasta. Vladivostokin lahion ruokakaupasta loytyi suomalaisia hapankorppuja ja Geisha suklaata . Ostin kaksi levya, toisen itselleni ja toisen tuliaisiksi Moskovaan. Seuraavan haaste oli loytaa lahiosta puhelin, kun internettia ei tuntunut olevan, kysyin monesta paikasta. Piti saada infota Sashan ystavaa Sergeita tulostani. Kyselin aikani "telefon Moskva" ja lopulta loysin paikan josta soittaa. Sergei kuulosti mukavalta, sanoi yrittavansa tulla junalle vastaan. Illalla pakkaus ja Maman perunamuusin ja kalan, sen mita mummi teki aina Enonkoskella, josta aiti ja isi tykkaa, mita en ole koskaan suostunut edes maistamaan, koska se on minusta raakaa kalaa, "valmistettu" jotenkin suolaamalla vaan (kai). Mutta soin kiltisti mita eteen tuotiin. Sanna olis ollut ylpea minusta.

Tana aamuna siis sanoin babushkoille "paka", raahauduin laukkuineni bussipysakille ja nyt siis juna-asemalla odottelen ja kirjoittelen teille, vaikka vasta Moskovassa taman teille julki saankin. Noin 9300km junan jysketta edessa. 8 paivaa. 7 yota. En malta odottaa .

SUURI JA MAHTAVA VENAJANMAA KUTSUU

parisen tuntia tassa aikaa junan lahtoon. mietiskelen tassa etta onkohan junassa kylma. ja etta mitenkohan mahdan saada nostettua laukkuni ylimmalle pedille (kolme kerrosta), kun en ollenkaan nyt taas ajatellut kun lippua ostin etta laukut on valtavat ja painavat. ja etta mahdunko sitten sinne lainkaan itse. no se selviaa piakkoin.

En yhtaan tieda Vladivostokin internet mahdollisuuksista, varmasti loytynee sielta, mutta jos ei niin sitten en yllattaen kirjoittele tanne mitaan vahaan aikaan. Havian nimittain 7-9 paivaksi, roikkuu milloin ja minka junan saan napattua kohti Moskovaa. Olisi kiva tehda pysahdyksia matkan varrella, muttei talla kertaa. Liian kylma ja ihan liian paljon kantamuksia. Moskovasta sitten viimeistaan annan kuulua itsestani. Venalaisen Sashan kaverit on lupautuneet majoittamaan mut luokseen jos ovat kaupungissa kun sinne saavun. Se on kiva se, silla Moskovassa hostellissa asuminen on kallista. Sasha itse reissailee talla hetkella jossain Kasmirin tai Pakistanin seuduilla.

eile illalla taalla oli -15 pakkasta ja viima. aivan liian kylma ihmisen olla. Katsoin etta Vladivostokissa olisi -9. Hyva ettei kylmempi.

HAERBIN, VENALAISVAIKUTTEINEN JA TALVINEN KIINALAINEN KAUPUNKI

tERVEHDYS, voisin sanoa, ankeasta pohjoisesta kiinalaisesta kaupungista. Yobussimatka tanne oli sukkahien hajun taytteinen ja yllattaen uneton. Meita oli 17 tuntista matkaa tekemassa 40 petisessa bussissa 53 ihmista. Ma unohdin ottaa korvatulpat, eika unentuloa ainakaan avittanut joku bussin halytysaani, joka jossain vaiheessa yota alkoi parin sekunnin valein piippaamaan, eika myoskaan vieressani kaytavan lattialla nukkunut kiinalainen nainen, joka loppumatkasta alkoi voimaan pahoin ja oksentelemaan. Bussissa ei myoskaan ollut wc:ta, joten piti vahdata kaikkia pysahtymispaikkoja. Etta niin rattoisaa oli .

No viimeinen paiva Beijingissa oli mukava. Lahdimme yhdessa sopon singaporelaisen tyton kanssa aamukavelylle tiibetin buddhalaiseen temppeliin (joka kylla minulle esittaytyi aika kolkkona ja kiinalaishenkisena temppelina), mutta oli mukava jutella Shantelin (singaporelaisen) kanssa. Siita saldosta haluan teille jakaa meidan keskustelun miehista. Se alkoi siita, kun kavimme leipomossa ostamassa evasta ja minusta myyjapoika kayttaytyi vahan neitimaisesti ja tokaisin Shantelille etta tuo poika on varmaan homo. Han ihmetteli maidan lansimaalaisten miesten luokittelua homoiksi ja miehiksi, sanoi viime paivina monesti kuulleensa lankkareiden niin puhuvan. Han sanoi, etta itamaiset tytot nykyaan haluavat rinnalleen herkan, kauniin ja tuntevan miehen, kun taas meilla lansimaissa miehen pitaa olla MIES, eika mikaan kiiltokuvapoika (noin nyt karrikoidusti). Nuoret pojat taalla laittautuvat tosi kauniiksi, taytyy sanoa - tukka leikattu viimesimman muodin mukaisesti, varjatty monella, koruja, muotivaatteet, joillain jopa meikkia. Shantel sanoi, etta monet pariskunnat menevat yhdessa esim kasvohoitoon tms. Nyky ita-Aasialainen tytto ei mitaan tosi miesta, joka ei puhu eika pussaa, vierelleen halua.

No sitten takaisin Haerbiniin. Taalla on pakkasta, n. -7. Viima kay kaduilla. Lunta vahan siella taalla, mutta sekin varjaytynyt harmaaksi hiilipolysta, teollisuuskaupunki kun on. Ihmiset kulkevat karvahatut paassaan. Pahkinan myyjat kaduilla hytisee toppapalttoissaan. Hassujen kolmipyoraisten taksiautojen katolta tupruttaa savua, kun niiden pakoputket on katolla (?). Uuden vuoden pommeja jo rajahtelee alituiseen siella taalla. Jotenkin harmaata ja ankeeta on. Sanotaan, etta tama on hyvin venalaisvaikutteinen kaupunki, joskus aikoinaan Venalaiset tanne mm. junaradan rakentaneet. Sen peruilta taalla on paljon venalaisvaikutteisia rakennuksia. Viela en ole tuolla ytimessa kuitenkaan kaynyt katselemassa niita, iltasella se edessa. Kun bussiasemalla hyppasin (jarkyttavan) painavien laukkujeni kanssa taksiin, huomasin sivusilmalla, etta yksi mies (laumasta joka oli bussiasemalla vastassa matkustajia ja yrittivat ilmeisesti johonkin hotelliin ihmisia saada tulemaan) otta laukustani jotain taskuunsa. Olin ihan etta mita tama on! Laitoin kaden miehen taskuun ja omenan se oli multa pollinyt. Mies nauro ja ma katoin sita pahasti. ei hyva. Samoin olen vajaan kahden paivan aikana nahnyt koko reissuni kaksi ensimmaista tappelua. Yhdessa bussiin noussut asiakas matti nyrkilla kuskia ja toisessa aiti teini-ikaista poikaansa.

Tanaan kavin aamusella paikallisbusseilemassa "muistomuseossa", jossa oli esiteltiin Japanilaisten toisen maailmansodan aikasia metodeja saada selville pahimmat mahdolliset biologiset pommit. Ja kuinkas muuten niita nyt saataisiin selville kuin testaamalla hyvinvoivilla ihmisilla, etta kun niihin iskee eri bakteereita, niin mitka saa pahinta tuhoa aikaan. Tata sarjaa "viisas ihminen" ja - Auzwitz, Kamputsean Polpotin ideologia, Vietnamin napalpamipommit...kipeeta.

Nain varikkaissa tunnelmissa taalla. No joo. Mutta hostellin henkilokunta oli ihana ja hankkivat minulle JUNALIPUN (vihdoinin juna!) Kiina-Venaja rajalle, Sufienhe nimiseen kaupunkiin, maanantai yojunaan. Jihaa! Hyvalla tuurilla olen siis jo tiistai iltasella Vladivostokissa...katsotaan.

Taman ja huomisen paivan ohjelmassa on kayda ihmettelemassa niita jaaveistoksia ja sitten kayda kavelemassa joenranta puistossa, joka on nimetty herra Stalinin mukaan. Vahan pitaa kayda jo totuttautumassa Venalaiseen tunnelmaan Pitanee kaivaa myos "selviytymisfraasit", joita tapaamani venalainen Sasha minulle kirjoitteli, esiin ja alkaa tavaamaan niita. Sbasibah jne.

HARMAA JA KYLMA BEIJING

pipo paassa ja villapaitaa toisen paalla. Eilen saavuin Beijingiin (=Peking) 17 tunnin yobussimatkan jalkeen. Oli taas pedillinen bussi, joten ei ollenkaan hullumpi matka. Taalla on vallan harmaata ja kylmaa. Lampotila -1. Latakot, lammikot ja joet jaassa. Viimeyoksi luvattiin lumisadetta, muttei sita tullut. ehka ensi yona. Eilinen meni lahestulkoon koko paiva etsiessa lippua pohjoisempaan. Kiina;lainen uusi vuosi vaan lahestyy ja vaikeaa nayttaa olevan kiinalaisillekaan saada kyyteja kotikaupunkeihinsa, kun kaikki, ainakin junat ovat viikoksi eteenpain tayteenbuukattuja. Tassa jo pohdin vaihtoehtoisia reitteja. Noh, kerron. Jonotin siis tunnin eilen juna-aseman jonossa, jonka jalkeen lahdin matkaoppaastani arpomalleni bussiasemalle, joita tassa kaupungissa on 12, ja joka asemalta lahtee eri maaranpaihin bussit. No tietty tein matkaa paikallisbusseilla seikkailumielessa ja ei siina mitaan, otti vain aikaa Beijigin ruuhkissa ajella. Kysyin ainakin viidelta eri ihmiselta suuntaa bussiasemalle ja viela bussiasemalla etta onko tama nyt tama ja nyokyttelya vaan. No siina sitten jonotin tunnin taas ja lippuja ei haluaamaani kaupunkiin ollut, joten otin vaihtoehtoisen reitin 3tunnin matkan paahan siita minne oplisin halunnut ja sain lipun vain 11.2...mietin etta kivat oon jumissa taalla Beijingissa, mutta eipa mahda mitaan. No sitten kun aloin tankkaamaan etta mista bussi lahtee, niin ystavallinen tyttonen joka mua oli tullut auttamaan, oli etta no juna asemalta. Ja mina etta voitkos kirjoittaa ylos aseman kiinaksi niin loydan perille bussiasemalle. Ja tytto katsoi minua ihan holmona etta juna lahtee juna-asemalta...siinas itten selvisi, etta olin ostanut junalipun maitojunaan johki sinnepain mihin olin halunnut, ja aivan liian pitkan ajan paasta lahto ja puupenkki ja yojuna...no nauroin taas kippurassa ittelleni etta jepjep. niin sita tytto taas osti turhan lipun. No talla kertaa en havinnyt kuin 7euroa. No sitten lahdin taas pitkan matkan takaisin hostellilleni ja sielta kysymaan neuvoa ja selvisi etta bussilipun saa ostettua sielta samalta piippiippiiip asemalta, jonne aamulla saavuin ja se oli toisella puolella tata pienta Kiinan paakaupunkia. Mutta meika tytto on reissatessaan saanut harjoitella paljonkin karsivallisyytta ja reippaana ja hyvin vasyneena tyttona lahdin paikallisbussilla korottelemaan asemalle ja sain helposti lipun yobussiin (30e) pohjoiseen, Haerbiniin, joka tulee olemaan viimeinen etappini Kiinan puolella. SIelta sitten Vladivostokiin.

Haerbinissa ajatus on viettaa pari paivaa. Siella on 10 astetta pakkasta, lunta ja maailman kuulut joka vuotiset lumiveistos festivaalit kaynnissa, joten niita ehdottomasti katsomaan. Paleltaa tosin ajatuskin, mutta lamminta on yritetty ostaa. Katsotaan miten tyton kay. Tapasin yhden ruotsalaisen tyton joka oli juuri ollut siella ja sanoi etta jos jaat paikallesi seisomaan, kuolet kylmyyteen. rohkaisevaa. vahan ehka pelottaa, mut yritan olla rohkee.

Eilen sitten sen noin 6 tunnin lipunmetsastysrumban paatteeksi kavin syomassa kalleimman ateriani koko reissun aikana (vahan kirpasi) 7 euroa Pekingin ankkaa ja jasmine teeta, mutta hyvaa oli! Sen jalkeen kavelin kampaamon ohi ja extemporee menin leikkauttamaan tukkani ja se oli hauska kokemus. Ne pesi hiuksia ainakin 20 minuttia, pyoritteli shampoovaahtoa siina ja mua nauratti. Sitten joku nuori poika leikkasi mun tukan kiinalaiseen muottiin, onneksi joutuu pitamaan pipoa paassa koko ajan kun on niin kylma (no ei se niin paha ole). Kampaamoreissu maksoi 2 euroa... Kavin viela illalla ennen nukkumaan menoa moikkaamassa taas Mao-setaa Tiananmen aukiolla ja siellahan se hymyili edelleen. Tanaan sitten kavellyt ympariinsa ja kavin myos ihastuttavassa jalkahieronnassa, voih se teki NIIIN hyvaa. Vein valokuvat kehitettavaksi ja huomenna ne pitaisi saada vahan ennen bussin lahtoa.

Taalla on muuten paljon suomalaisia. Eilen kuulin monesti puhuttavan suomea kun tuolla kuljin. Voitteko kuvitella etta kauppiaatkin joissain tavarataloissa kun kysyy etta mista olet ja kuulevat etta SUomesta, niin sanovat etta mita kuuluu suomeksi, kuin jossain espanjan aurinkorannalla konsanaan... sita kai ne finnairin suorat ja halvat lennot tanne on teettanyt? Mutta anyhow, Beijing on minusta kivempi kaupunki kuin Shanghai, taalla on jotenkin lepposempi tunnelma.

KASVUKIPUJA SOPEUTUMISESSA TAAS NS. LANSIMAALAISUUTEEN

Tanaan on tullut tehtya kaikkea todella turhanpaivaista, kuten ajeltua edestakas lentokentalle 430km/h kiitavalla magneettijunalla ja katseltua auringonlaskua ja Shanghain valoja 340m korkeasta pilvenpiirtajasta. kavellyt vanhassa kaupungissa pikku kujilla ja sitten pahimmalla turistirysakadulla ikina (satoja matkamuistomyymaloita vierivieressa ja jokaisessa innokas mutta toykea myyja). Tanaan sitten vihdoin purkautui ensimmaisen kerran kulttuurisen sopeutumisen tunteet. Tama kaikki - kiire, kauppakeskukset, kulutushysteria, toniminen, asfalttikadut, hienot autot, pilvenpiirtajat, 430km/h kiitavat magneettijunat, viimeisimpaan muotiin tallatyneet ihmiset, 10-vuotiaat kuuntelemassa musiikkia i-podeista, kalleimmat kannykat ihmisilla... - viisi kuukautta olen ollut taysin toisenlaisessa maailmassa, erilaisten arvojen ymparoimana, tuntuu suoraan sanoen pahalta olla taalla, tai siis pois tuolta lampimasta ja ystavallisesta ilmapiirista, jossa lahimmaista kohdellaan niinkuin itseaan haluaisi kohdeltavan... kulttuurin vaihdokseen kuuluu toki tama olo ja pian olen taas (ikava kylla) sinut taman lansimaalaisuuden kanssa, tiedetaan. Silti en voi kasittaa tata menttaliteettia. Multa paasi tanaan kunnon itku, kaikki tama oli jo muutaman paivan ahdistanut ja sitten tanaan kun aikani olen etsiskellyt wc:ta (todella tarvitsi paasta) ja kun yritin kysella ihmisilta sitten loppujen lopuksi etta voivatko nayttaa missa pain on, todella moni ei vaivautunut edes vastaamaan. Kun vihdoin loysin wc:n, oli naisten puolella jono, olin menossa miesten puolelle kun oli kiire paasta ja siella ei ketaan. Sitten sielta joku nainen huutaa kaameen rumasti etta sinne et mene ja ma laitoin kadet yhteen ja sanoin etta pitaa paasta ja kun nain sen ilkeat kasvot tuli kyyneleet. se oli piste talle kaikelle, sille lahinna etta tajuan mita kaikkea kaunista jai taakse.

Ihmiset olkaa ystavallisia toisille ja auttakaa. miksi ihmeessa ei antaisi hymya vastaantulijalle, siita tulee niin hyva olo. molemmille.

SHANGHAI

Ni Hao jalleen! Yobussimatka olikin vain 15 tuntia ja ei niin kamala kun pelkasin, vaikken unta saanutkaan. kukaan ei bussissa suostunut uskaltamaan puhua englantia, vaikka kuin yritin, joten tuli aivan yllatyksena kun aamu 8 oltiinkin jo Shanghaissa, olin varautunut viettamaan 10 tuntia pidempaan bussissa kun junamatka olisis sen verran kestanyt eika kukaan osannut siis vastata minulle kysymykseen milloin oltaisiin Shanghaissa :) No tasta 13,5 miljoonan kiinalaisen kaupungista loytyi vallan ihastuttava hieno vanha hotelli, jolla on yksi makuuhuone reppureissaajilelle kohtuuhintaan (8euroa/yo), kun muuten huone siella maksaa yli 100 euroa/yo. Meita on tyttojen makkarissa 5 - ma, ranskalainen, Pekingilainen ja kaksi australialaista talla hetkella. Telkku ja mukavat sangyt, ja mika parasta kylpyamme ja KUUMAA vetta, mita en ole kokenut vahaan aikaan. Olen siis aivan taivaissa moisesta! Eilen otin kaksi kuumaa kylpya ja tana aamuna samoin, se on myos illan ohjelmassa :)

No muuten Shanghai, mielettomia pilvenpiirtajia, kiireisia ihmisia kaduilla, enemman kauppakeskuksia taynna mita hienoimpia putiikkeja mita olen nahnyt koko matkani aikana yhteensa...ihmisia kulutushysteriassa, laittautuneena hienoiksi, ja niinkun vahan arvelinkin, se kaunis henki joka niin Bangladeshissa, Intiassa ja Myanmarissa leijui, ei taalla enaa tunnu. Ihmiset jotkut on tosi inhottavia, tiuskii tai tuhahtaa. Olen toki mukaviakin ihmisia tavannut, mutta se jokin taalta puuttuu, mista niin pidan. Taalla ei ole niin kylma kuin Xiamenissa, lampotila yolla alle +10, paivalla vahan yli. Ehdin vallan vilustua Xiamenissa, joten kovasti taalla niiskutetaan.Nyt olen vihdoin saanut shoppailtua jo (ihan liikaakin) lampimia vaatteita, joita varmastikkin tulen tarvitsemaan piakkoin. Loysin myos vihdoin kengat, mika on hyva, silla mun sandaalit ei tod ole kaytannolliset enaa, eika myoskaan mun "trekkikengat", jotka on siis kiinan armeijan kengat, joita olen joutunut nyt pitamaan. Olen ehka jokusen katseen kerannyt ja toiset pyorittelee paataan, toiset nauraa ja toiset nostaa peukkua. Katsovat varmaan etta mika kommari-intoilija... mutta nyt ei tarvitse enaa niita katseita ihmetella. Olen kavellyt ja kavellyt, vahan koitin Shanghain metroa ja paikallisbussiakin ja tallakertaa en lainkaan eksynyt. Kiinalainen ruoka on ihanaa, musta on hauskaa kun taalla on sellaisia "shoppaa oma keittosi"-keittioita, joissa pikku ostoskoriin keraat hyllysta mita haluat keittoosi ja sitten se sulle siina kadulla keitetaan ja syot sen siina. Nam.

HUomenna sitten unohdan tyystin shoppailun ja on nahtavyyksien vuoro. en edes yrittanyt nyt viikonloppuna niita lahtea katselemaan kun jokunen miljoona kiinalaista niita viikonloppuisin kiertelee katselemassa. pieni suomineito olisi jaanyt jalkoihin. Tiistai iltana on edessa yobussimatka Pekingiin ja sen pitaisi olla jotain 20 tuntia. sellaista tanne tallakertaa.

HI HAO KIINASTA!

Hyvinhan tuo airasia minut tanne asti lennatti Bangkokin lentokentalla oli vallan ihanaa juoda cafe lattea ja syoda herkkuja! Taas lahetettiin auttava enkeli matkaseurakseni, vanhempi amerikkalainen herra, jonka kanssa sitten yhdessa yolla loydettiin ok hintainen hostelli Xiamenin lahisaarelta. Han puhuu kiinaa ja on kylla kullanarvoinen ollut, taalla ei siis yhtaan juurikaan englantia puhuta. Taalla on kylma! Yolla kun tultiin, istuttiin tunti varmaan juoden teeta. kaikki on taas niin erilaista kun Myanmarissa. Lentokentan vessa osasi ihan itse huuhdella itsensa kun nousin, huuu ja puistossa aamulla kun olin aurinkoa vastaanottamassa, niin pensaiden takaa kaijuttimista kuului klassista musiikkia, huuu. Neonvaloilla koristeltuja pilvenpiirtajia, huuu. Roskiksia kaduilla, vierekkain kierratettavalle jatteelle ja muulle roskalle erikseen, huuu. Meika on ollut ihan ihmeissaan mutta siis kylma on! yolla en osannut nukkua, kun hostelli huoneen lampotila oli sama kun ulkona, n.+10, kun oli vaikea hengittaa niin kylmaa ilmaa...ei moista kokenut piiitkaan aikaan. Aamulla aurinko ei alkanutkaan lammittaa sen noustessa, vaan viimainen tuuli ulvoo kaduilla...hrrr...ja mulla edelleen lapparit jalassa, yopoksyt kylla jai pitkiksi kalsareiksi alle pitaa pian ostaa lisaa vaatetta.

Niin, empa ollut tietoinen, etta 17.2 vietetaan kiinalaista uutta vuotta ja siis koko kiinan suuri kansa alkaa juurikin nyt sitten uuden vuoden lomalleen siirtya. etta on sitten vahan hankalaa tama reissaaminen taalla. aamulla menimme junalippua minulle shanghaihin buukkaamaan, jonot kamalat ja tilaa junissa ei ole moneen paivaan, joten olin "onnekas" ja sain kuitenkin talle illalle viela bussilipun kohden Shanghaita...junalla matka olisi kestanyt 25 tuntia, bussista en tieda... kuulette perasta. vahan ehka en odota innolla matkaa mutta tatahan tama reppureissailu ja kokeminen on. massu on pysyny aisoissa pari viime paivaa. kiitos oskulle konsultoinnista, nostin hieman laakitystani.

Taristen siis eteenpain mennaan, kotia kohden koko ajan tullaan. koitan aikani kuluksi laskeskella bussissa kuinka monta tuhatta kilometria kotiin.

HYVASTIT MYANMARILLE

Nelja viikkoa on kulunut todella vauhdilla. Niin paljon on ollut ihasteltavaa ja ihmeteltavaa. En varmasti ole kaikkea osannut tanne teille jakaa, mutta toivottavasti valokuvat ja laadukkaat videopatkat kertovat teille lisaa tasta mystisesta buddhalaishenkisesta maasta.

Minua valaistiin noin viikon matkustamisen jalkeen siita, mita Finland tarkoittaa burmaksi. Olinkin vahan ihmetellyt, kun ihmiset tirskuivat kun on kysytty (noin 5-10 krt/pv) “where are you from?”. “Fin” nimittain tarkoittaa burmaksi takapuolta ja “land” paljastaa/nayttaa...etta sellainen kaunis merkitys maamme nimella tassa maassa. Sanna muuten tarkoittaa kuuta. Opin sen eilen kun olin toissapaivana bussimatkalla tutustumani burmalaisen englannin opettajan yksityistunnilla mukana keskustelemassa harjoitusmielessa hanen oppilaansa kanssa ja kerroin perheestani ja ystavistani. Tytto opiskeli lakia. Oli kiva vierailla hanen kotonaan, juoda teeta (vaihteeksi) ja jutella.

Yangon on ihastuttava 7 miljoonan ihmisen kaupunki. Taalla on edustettuna nakyvasti kaiken mailman suuret uskonnot – kaduilla sovussa kavelee niin huntu/lakkipaiset muslimit, kuin hindut sareissaan, buddhalaiset munkit ja nunnat kaavuissaan ja eri etnisyyksia niin burmalaista, kiinalaista kuin intialaista alkuperaa olevia. Moskeijat, katolliset kirkot ja suuret kultaiset buddhalaiset stupat reunustaa katuja ja vierivieressa niista kuuluu aika ajoin kustakin omat jollotuksensa. Valissa marketteja ja tee kuppiloita, joista kauppiaat huutavat kilpaa paitsi toistensa, myos bussien lipunmyyjien kanssa houkutellakseen asiakkaita liikenteen melun saattamana. Tassa kaupungissa on varmasti tuhansia puluja. Aamulla on kaunista katsella kun ihmiset heittavat satapaiseen pululaumaan maissinjyvia. Linnuista pidetaan taalla yhta hyvaa huolta kuin kenesta tahansa. Se on kaunista. BUddhalaisen hengen mukaan kerataan tassa elamassa hyvaa karmaa taalla – ihmiset on todella ystavallisia ja rakastavaisia toisiaan kohtaan. Hymyja vaihdetaan. Apua annetaan. Almuja jaetaan ihan kaikille niita tarvitseville. Toisaalta ymmarran miksi valtion johto haluaa suojella maata ja kulttuuria ulkomaisilta vaikutteilta. Ehka metodit eivat ole ihan oikeat vaan… Paljon tanne on Kiinasta ja Koreasta vaikutteita tullut, mm. elokuvat ja vaatetusmuoti. Internetsivustojen rajoitetun katselun lisaksi mm. ulkomaille soittaminen on tehty niin kalliiksi, ettei se kaytannossa ole kovinkaan mahdollista, 5 dollaria/min. Kannykoita olen neljan viikon aikana nahnyt neljalla ihmisella. Kannykat on ihan normihintaisia taalla, mutta kuulema jotta puhelinliittyman saa auki, on alkumaksu 2000 dollaria, joten kovinkaan monella ei siihen ole varaa. Laakarin kuukausipalkka (ekat kolme vuotta valmistumsen jalkeen) on n. 53 euroa, sairaanhoitajien n. 27 euroa (samaa tasoa kuin Bangladeshissa ja varmasti myos kaikissa naissa Aasian maissa). Kuitenkin joissain paikoissa jo on kaytossa tietokoneohjelmia, joilla paasee ohittamaan valtion estot ja nain ollen maailma avoinna. Kovin kiinnostunut normi burmalainen toki on ulkomaailmasta. Ja rakastaa kovin omaa Myanmariaan.

Mina kuittaan kiitos kaunis Myanmar ja sen ihastuttava kansa. Paljon koin ja nain, paljon jai viela nakematta (eika siihen edes vaikuttanut se, etta valtio on rajannut ulkomaalaisten matkustamista, todella paljon on alueita johon ei ulkomaalaisia tassa maassa lasketa). Voin suositella lampimasti kaikille vierailua Myanmariin. Minun matkani jatkuu kohden Kiinaa (Bangkokin lentokentan kautta) Vahan on taas torakoita massussa, etta onkohan ne lentoliput nyt ihan ok. Tuntuu hullulta kun ei ole kateisella mitaan maksanut, eika ole edes lentolippua kadessa (kun en ole printteria loytanyt), vaan 6 numeroinen koodi, jolla pitaisi pasta Kiinaan asti…mutta nain se sitten kai nykyaan menee.

Jatskibaarin kautta pakkaamaan, ja nukkumaan. Kiinasta sitten…

MA NAITA POLKUJA TALLAAN...

Do diih. Saavuin kaupunkiin jossa internet J ja reissaajilta kuulemani valtion sivujenblokkausohitussivustokin toimii taalla, mita se ei ole tehnyt piitkaan aikaan. En tieda mista aloittaa taas kaiken kokemani jakaminen, kun on niin paljon tapahtunut… Mandalayasta Baganiin matka (tuolloin mihin viimeksi jain) oli viehattava. Bussiin tuli extremematkailija venajalta, joka oli niin pitka etta sen oli tuskaa istua 8 tuntia pienilla penkeilla bussin sisalla, joten liityin seuraan taittamaan matkaa bussin katolle J olenkin aina halunnut tehda niin ja nyt sain senkin kokemuksen. Siella me hytkyttiin ja katseltiin ohikiitavia maisemia burmalaisten seassa. Bagan oli kyla taynna antiikinaikaisia stupia tuhansia siella taalla. Katseltiin sita venalaisen sashan kanssa pyorilla polkien paiva, se lahti jatkamaan omaa matkaansa telttayo edessa, ma jain viela yhdeksi yoksi baganiin, mutta paatin myos jatkaa matkaani seuraavana aamuna, kun turistitulva alkoi hieman ahdistamaan, olin tullut katselemaan tahan maahan jotain muuta kuin sita. Hyppasin siis aamusella lavataksin katolle burmalaisten miesten seuraan ja kolmisen tuntia korottelin siella, vaihdoin bussiin ja matka jatkuin melkein auringon laskuun saakka talla kertaa Michael jaksonin parhaimpien musaviedoiden saattelemana. Paadyin Magway nimiseen Aerrawadyjoenranta pikkukaupunkiin, jossa ilokseni ja odotusteni mukaan olin ainut lankkari. Menin rantaravintolaan syomaan ja siella oli livemusaa ja englantia ei puhuttu, vaikka yritys oli kova. Kun olin lahdossa pois, tuli sootti poika viittomaan etta voisi heitta mopollaan minut guesthouselleni. Jotenkin saatiin siina sovittua (vaikkei oikein yhteista kielta ollut) etta han seuraavana paivana lahtee nayttamaan lahiymparistoa minulle. Paiva ajeltiin joenrantakylien ihmeita katsellen ja illalla mentiin sen kavereiden luo, jotka ilokseni puhuivat englantia. Poikapoppoo oli viimeisen vuoden laaketieteen opiskelijoita ja meilla oli siis paljon puhuttavaa kun samaa alaa opiskellaan J. Ilta meni kuunnellessa poikien upeaa kitaransoitrtoa ja laulua kuunnellessa seka kysymyksiin Suomesta vastaillessa/, oli todella kiva ilta. Aamulla pojat tuli heittamaan mut mopoilla bussiasemalle ja taas meni koko paiva bussissa matkatessa, mutta taalla olen, Pyay on kylan nimi ja minulle viimeinen etappi ennen takaisn paakaupunkiin Yangoniin palaamista.

Baganissa tapasin itavaltalaisen naislaakarin, jolle kerroin massuvaivoistani, han epaili helikobakteeria. Omeprazapolien ansioista kuitenkin taas parisen paivaa ollut ihan ok olo. Ehkapa pystyn laakariin menoa odottelemaan SUomeen asti.

Tassa tiivistetysti taas. On siis ollut avian mahottoma ihanaa. Palataan pian.

P.S. niin en siis ole mitenkaan saanut eruttua sita ylimaaraista lentolippua. laitoin s-postia airasialle, muttein sielta (yllatys) ole mitaan kuulunut... etta jos joku tarvitsee 1.2 lentoa bkk-Yangon niin taalta lahtee halvalla

JALLEEN MANDALAYASSA

Hei vaan Myanmarista! Takana taas paljon kokemuksia, mm. ehka elamani kamalin junamatka. Ai etta miten, noh, tuolloin kun 5pm piti yojunani lahtea, ei junaa nakynyt missaan. Paan pyorittelyiden ja "no train" jalkeen sain selville, etta juna lahtee ehka 9pm ja naurut paalle "Myanmar train". No siina sitten aseman penkilla istuin ja katselin aikani kuluksi Real Madridin matsia telkusta. Kun rupesi tikkimaan tunnin jalkeen, siirryin ylakerran ravintolaan teelle ja tarjoilija kyseli suuntaani, kun kuuli maaranpaani, hataili han etta junani on juuri lahdossa ja eikun kiireella laiturille - ystavallinen vanha munkkiherra otti tehtavakseen opastaa minut oikeaan vaunuun. Juuri ennen junan lahtoa loysin perille, vahan ihmettelin etta maksamani kalliin turistihintaisen lipun mukavasta taaksetaittuvasta penkista hinnalla olin saanut 90 asteisen puupenkin nahkapaallysteilla. Junavaunun kaikki lamput olivat rikki, vaunussa oli pilkko pimeaa, juna lahti 18.20. Parin tunnin matkaamisen jalkeen pysakilta nousi junaan pari miesta, jotka tulivat penkkini viereen ihmettelemaan. Jokunen hetki siita eteenpain tuli englantia puhuva konduktoori luokseni ja totesi lippuni nahtya, etta olen vaarassa junassa, suunta tosin sama. Antoi kuitenkin jaada junaan - jaoimme kahden istuttavan penkin 2 miesta ja mina, hieman epamukava tapa viettaa yo. Jossain vaiheessa yota aloin voimaan pahoin ja siirryin puulattialle poydan alle nukkumaan. Yo meni vilusta taristessa pimeassa, oksennellessa riisia junvaunujen valista raiteille ja huolehtiessa josko osaisin jaada oikealla asemalla pimeydessa pois, kun ei tietenkaan mitaan kuulutuksia pysakilla ollut. Aamu 6 Nabassa vihdoin. Odotin 2,5 tuntia suhteelisen kuittina karjavaunun (=paikallisjunan) lahtoa Kathaan, jonne sitten paasinkin. Vatsaan sattui kamalasti ja menin nukkumaan guesthouseen paastyani, nukuin 15 tuntia, tuli uni jokseenkin tarpeeseen. Aamulla maha edelleen kovin kipea (kouristaa, vatsahapot nousee ylos) ja olo voimaton. Ei inspannut lahtea nahtavyyksia kiertelemaan sitten lainkaan. Kavin kysymassa milloin seuraava jokilautta Mandalayaan lahtisi ja sen oli maara tulla aamun aikana ja olla seuraavana paivana Mandalayassa. Lahdin ostamaan lisavilttia ja bambumattoa, koska matkabudjettini ei antanut periksi ottaa hyttia (40e), vaan ulkokansipaikan (5e). Torilta lahti mukaan myos pullaleipaa (riisiin en meinannut koskea jostain syysta johonkin aikaan..) ja happolaaketta (omeprazole), jota ajattelin seuraavan kuukauden syoda, kun ei tama vaiva nyt ota parantuakseen.

Laivamatka oli elamys! Vallan kaunis sellainen. 24 tunnin sijasta matka kesti 53 tuntia...ai miksiko? No, Aerrawady joen vesi malallja kerran jos toisenkin jos ei meidan rautalaatikkolautta jaanyt kiinni hiekkasarkkaan niin joku toinen laiva sen oli tehnyt ja sen pois paasya odoteltiin tunti jos toinenkin.tai aamusumu yllatti aika ollut nakyvyytta ajella. 4 paidalla, 2 housuilla, pipolla ja vilteilla yot ei olleet kuin semikylmia. Olin ainut valkonen ulkokannella paikallisten kanssa majottumassa. Hyteissa oli vanhemmat pariskunnat saksasta ja ranskasta seka minun ilokseni kaksi tanskalaista kundia, jotka oli muusikoita bandista Jazz Kamikatze/ Olivat juuri olleet Bangkokissa promoamassa Aasian MTV:lla. Pojat oli mukavia, juotiin illalla rommia lampimiksemme ja ne lauloi kauniisti, meita komppas myos yksi burmalainen laaketieteen opiskelija, joka varoitteli mulle etta rommi lisaa vatsahappojeni maaraa. No seuraavana paivana pojat totesivat ettei heilla todellakaan ole enaa aikaa ajelehtia joella (vene oli TODELLA HIDAS), koska heilla lahtisi lento kotia kohden 3 paivan paasta bangkokista eika viela edes lentoa Myanmarista sinne... joten hyppasivat pois paatista pienessa kylassa, toivottavasti loysivat tiensa ajoissa bangkokiin. Mina vietin toisen paivan paatissa leikkien lasten ja niiden aitien kanssa saippuakuplilla ja piirrellen 10 vuotiaan nunnanoviisin kanssa kuvia. Inostuihan siihen mukaan hetkeksi burmalainen poliisikin, jonka vieressa nukuin kannella yoni (oikestaan niita oli 4 poliisia) . Tanaan, eli kolmantena paivana sitten odottelimme saapuvamme perille jo aamusta, mutta matka kesti ja kesti, paivaan mittaan syveni ystavyytemme 10vee nunnan kanssa ja kiertelimme ja touhusimme yhdessa koko paivan, lautta saapui klo 18 auringon laskiessa vuorten taa ja varjatessa taivaan ja joen vaaleanpunaiseksi. Oli haikea jattaa mukavat ihmiset jalleen taakseen. Sain ilmaisen mopokyydin mukavalta paikalliselta pojalta melkein hostellille, melkein siksi etta bensa loppui kesken, siinas itten kyparat paassa ja rinkka mun selassa taluteltiin mopoa liikenteen seassa ja naurettiin hullulle tilanteelle loppumatka hotskulle, poika ei puhunu englantia, mutta ymmarrys loytyi. Majoituin lahelle jatskibaaria joten tasta kun lahden kayn siella iltapalalla kun ei riisi vielakaan maistu vaikka massu vahan parempana. Huomenna koitan aamusella menna paivystymaan bussiasemalle bussia Baganiin...siita enemman myohemmin.

Tulipahan taas vuodatettua. Antakaahan kuulua teista ihmiset! voimia ja valoa!

KOHTI NABAA MATKA JATKUU, YOJUNA ODOTTAA

NO niin. Nyt loytyi sitten sellainen nettinurkkaus jossa on ohjelma ohittamaan valtion yritykset saadella ihmisten nettikayttaytymista. Olen jokseenkin toipunut eilisesta lentolippusekoilustani ja sain aamusella hankittua lipun yojunaan ja voin rauhallisin mielin lahtea jatkamaan matkaani tietaen etta todella minullaon lennot eteenpain taalta. Katsoin sitten muuten tarkemmin etta missas se Xiaman sijaitsee ja yllatyksekseni se onkin aivan toisella puolella Kiinaa johon olin suunitellut lentavani, mutta tuleepahan nyt sitten taas nahtya jotain sellaista mita en ehka ikina olisi muuten mennyt katsomaan ,kuten Kiinan suurimpia kaupunkeja...perasta kuuluu mihin jouduinkaan. No mutta eilen unohdin kertoa tohkeissani kun olin kaikista niista pienistaihanista asioista joita tama maa matkaajalle viljelee ja saa hymyilemaan. Ensinnakin 9 tunnin jeeppimatka Namsanista pois, voih meita oli 17 ihmista pienessa jeepissa, osa katolla laukkujen kera. kolme lankkaria meita oli, mina, sveitsilainen Karen ja italiano Juliano, joiden kanssa oltiin pari paivaa yhdessa maata jo ihmetelty. Polvet suussa ja kylki kyljessa siina hytkyttiin, tunnit vierivat ja aina valilla noustiin pois jeepista kun tie tai silta oli niin huonossa kunnossa ettei voinut koko lastin kanssa lapi siita ajaa. jossain vaiheessa matkaa kyydin isokokoisin nainen alkoi voimaan pahoin ja oksenteli pitkin autoa. Juliano sai osansa takamuksiinsa, minakin voin voin vahan pahoin vatsahappojeni johdosta, mutten ylenantanut kuitenkaan. Mukana matkaseurueessa oli myos mm. vanha hennanpunapartainen muslimimies, joka oli vallan otettu kun osasin vastata hanen "assalam awalekum" muslimitervehdykseensa "awalekum assalam". Siita riitti iloa pitkaksi aikaa. koko jeeppimatka oli vallan tragikoominen. Samoin ilta kun hyppasime jeepista ulos ihan tuntemattomaan kaupunkiin, tuntemattomaan guesthouseen jonka omistaja oli pukeutunut poolopaitaan, valkoiseen jakkutakkiin ja poltti isoa lehtisikaria raidalliset sormikkaat kadessa ja puhui huonoa englantia hyvin hauskalla tavalla ja oli vallan suloinen, voi ettakun me kikatettiin kolme matkalaista kun illalla juteltiin jalkapallosta ja sveitsilaisista kelloista herran kanssa teeta juoden ja kylmasta taristen. Tata ennen olimme kayneet torilla kiertelemassa ja loydettiin ritsat jotka ostettiin ja harjoiteltiin ampumaan niilla lasten opastuksella. Maisteltiin myos lirut riisiyrttiviinaa ja riisosoodaa, joka maistui lonkerolta. massut ei kuitenkaan antanut periksi muuta kuin maistella. Eksyttiin vahingossa leipomoon, josta loytyi herkullisia kakkuja, ostettin ja eksyttiin kotileffateatteriin, jossa paikalliset katselivat lapsineen "silent hill" kauhuleffaa, jota jaimme katsomaan (en tod voi suositella kellekaan). Telkusta tuli myohemmin myos jalkapallo ottelu Myanmar vastaan Filippiinit ja mika oli tosi outoa ei katsomossa ollut yhta ainutta katsojaa vaikka asia cup oli kyseessa. Ihmettelimme sita aikamme ja tulime tulokseen, etta koska kyseessa kansainvalinen lahetys ja peli Myanmarissa, niin valtio ei ole sallinut katsojia etteivat voisi protesteja esittaa katsomosta julkisuuteen...nain sen on oltava. hurjaa. tanaan tosiaan loysin nettinurkkauksen, jossa on ohjelma ohittaa valtion yritykset estaa tietyille nettisivustoille paasyn, ihanaa paasin lukemaan sahkopostini, kiitos maileista ihana kuulla teista!

No mitas muuta. No mansikoitaloytyi vuoristosta, ne oli NIIN hyvia. Ja samoin ihana "jaatelobaari" tastakaupungista ja miusta tuli heti vakipaivittainen asiakas. On vahan haikea olo, kun Karen ja Juliano lahtivat tanaan jatkamaan eri suuntaan kuin mihin itse olen menossa. Inhottavinta, ja samalla toki ihanaa, reissaamisessa on tavata ihania ihmisia ja sitten sanoa hyvastit. ei kiva. mutta osa matkaamista. osa elamaa. Aamulla mentiin Karenin kanssa herattamaan Juliano kakun ja kynttiloiden kera laulaen suomeksi ja saksaksi onnentoivotukset, kun hanen 33 vuotis synttarit. kakku oli aika pahaa. mutta ajatus kaunis. Kavin ennen tanne tuloa ostamassa viltin yojunan varalle. 200 km pohjoseen pain menssa, junamatka kestaa kuulema 17 tuntia. Naba on kohde, sielta Kathaan ja ehkapa jokilaivalla Mandalayaa kohti. katsotaan. Eli havian taas joksikin aikaa internetin ulottuvuuden ulkopuolelle. Pitakaa huolta ja antakaahan kuulua itsestanne. voimia ja valoa pimeaan.

BACK IN MANDALAYA

Mengalabaa kaikki! Takaisin Mandalayassa. Upeat 9 paivaa takana. ensin 11h junamatka Mandalayasta Hsipawiin halki, yli ja ympari vuorien ja rotkojen ystavallisten burmalasiten ymparoimana hyvin keinuvassa junassa. Sitten pari voimien kerays paivaa rauhallisessa Hsipawissa kuunnellen kasittamattoman huonosti laulettuja karaokevideoita, joita joka paikassa soi, kavin myos katsomassa leffateatterissa kasittamattoman huonon burmalaisen elokuvan, ehka huonoin elokuva ikina, ja sitten jarjestelin vaellusreissua - tuloksena 3 paivan todella rankka vaellus kauniissa vuoristossa rinteita ylos ja alas, lapi pienien kylien, 15kg rinkka selassa seurana sveitsilainen sairaanhoitajanainen ja paikallisopas mr. Bean, joka myy papuja vaimonsa kanssa Hsipawin torilla. Trekin pituus on kaikkea valilta 60-80 km *kukaan ei oikein tieda* ja oli siis todella rankka painava rinkka selassa, mutta mitaan en vaihtais pois, varsinkaan kun mr. Bean lainasi mulle ekan vaelluspaivan jalkeen kiinan armeijan kenkiaan, koska mun thaimaasta ostamat tossut oli kaikkea muuta kuin vuorikiipeilykengat...tuloksena tasta oli jalat pahasti rakoilla, mm. pikkuvarvas oli yksi iso vesikello...Kaunein kiitos Oskulle antamastasi tekoihosta en todellakaan tieda mita olisin tehnyt ilman sita. Nukuttiin yot burmalasissa vuoristokulissa paikallisten kotona. Yhdessa kylassa mentiin illalla kunnantalolle kuuntelemaan heidan jokailtaista bandin soittoa ja karaokelaulantaa ja tanssia. Oli elamys. toisena iltana kavelin seuraavan kylan munkkiluostarille katsomaan auringonlaskua ja minut kutsuttiin sisalle teelle, kahville ja banaanille. jain kuuntelemaan iltaseremoniaa. kaunista. Trekin paatoskyla oli kaunein. eniten tahtia taivaalla missaan ikina. ihmiset mahdottoman suloisia, ystavallisia, aitoja, hymyilevia - kuinkahan moneen hymyyn olen vastannut hymylla? ja tervehdykseen tervehdyksella? syonyt rakennustyomaalla riisia tyolaisten kanssa kutsuttuna? juonut teeta talon portailla samasta syysta? ja meilla suomessa ulkomaalaisia kohhdellaan miten...? havettaa.

tanaan on ollut taas kaikkien aikojen katjasaatopaiva. mietin etta kehtaanko edes kertoa, mutta kerrompa kuitenkin. en siis ollut buukannut lentoa pois taalta viella kun en saapuessani tiennyt miten kauan haluan tassa maassa olla, mutta nyt tiedan etta viisumin umpeutumiseen asti haluan olla. noh, reippaana tyttona tanaan marssin sitten matkatoimistoon asiaa jarjestamaan, mutta yllatyksekseni sain kuulla ettei lentolippuja tassa maassa voida kirjoittaa kun siina kaupungissa mista tahtoo lentaa...ja talla hetkella olen noin 700 km yangonista, josta haluan lentaa pois koska passini ja kamppeni ovat siela...no olin etta mitas nyt sitten..eikun nettiin ja airasian sivuille ja toive ylos etta luottokortilla on viela kredittia...vasyneena, nalkasena ja tohkeissani ja kauhuissani luottokortin kaytosta sitten huokasin helpotuksesta ensin kun ruudulle tuli ilmoitus etta *dear ms harapainen, you flight from Bangkok to Yangoon has confirmed...* sydan hyppas kurkkuun siis mita!? olin ostanut aivan vaaran lipun...niin naurakaa vaan, mua ei naurattanu. panikoin hetken ja yritin sitten loytaa miten nettilentoyhtioiden lippuja perutaanvaihdetaan siina onnistumatta. sitten lahetin uuden toiveen maailmankaikkeudelle etta luottoraja ei vielakaan olisis ummessa ja eikun uuta lentoa varaamaan. parin jannitysmomentin jalkeen sain kai onistuneesti varattua ja maksettua lennon yangonista bangkokiin ja sielta kiinaan Xianiin, en edes tieda missa se kiinassa on, mutta se oli ainut kaupunki kiinassa johon airasia lentaa... nyt minulla siis on lippuja vaikka muille jakaa... tallaista tanne...

no se siita. tassa maassa ei sitten muuten ole kai muissa kaupungeissa oikein nettiyhteyksia kuin paakaupungissa ja tassa cityssa, etta elekaahan huolestuko jos ja kun minusta ei taas kuulu. kunhan tokenen tasta lentolippujarkytyksesta niin suuntaan pohjoiseen Katha nimisen kaupunkiin ja sielta sitten pikkuhiljaa kohden Yangonia, josta siis 1.2 lennan Bkkn kautta Kiinaan. Sahkopostiani en saa luettua koska Myanmarin valtio estaa tietyille sivustoille paasyn, mm. hotmail ja jostain kumman syysta myos jippiin ovat katsoneet vaaralliseksi...etta jos jotain tarkeaa pitaa saada mun tietoon niin laittakaa tuohon viereen viesti joohan. on vahan orpo olo kun ei paase spostille. toivottavasti siella kaikki hyvin.

taalla on kylma ollut, palellut vallan kovasti. tanaankin kun aamun tunteina vuoristosta palailtiin tanne mandalayaan celin dionin musiikkivideoiden viihdyttaessa meita, oli paallani kaksi pitkahihaista, villapaita tuulitakki ja pipo ja tarisin. mitenhan sita parjaa suomessa? nyt taidan lopetella ja lahtea katsomaan mitaa kivaa Myanmar talle illalle tarjoaa. tama on vallan ihastuttava kansa ei voi muuta sanoa. aivan ihana. on saanut aidosti nauraa ja hymyilla ja ihastella vallan kovasti alituiseen. by the way, mun mahahappovaiva alkanut taas. taytynee menna ihka oikeaan laakariin kun suomeen palaa. mutta muuten kaikki siis paremmin kuin hyvin. hengissa ollaan.

MANDALAYA IHMETYTTAA...

mistahan sita aloittaa...no ensinnakin maapahkinat on ihan parhaita taalla mita koskaan oon syonyt! Toiseksi junamatka oli uskomattoman kaunis ja kesti tasan luvatut 15 tuntia halki Burman kylien ja peltojen. Kaunista koskematonta luontoa ja kulttuuria, voih. Olen myyty. Mandalaya on toiseksi suurin kaupunki Myanmarissa (Myanmar on siis sama kuin Burma, nykyisin Myanmaria kutsutaan Myanmariksi, britit kun hallitsivat taalla 1900-luvun alussa nimesit maan Burmaksi, mutta nama vaihtoivat sen takaisin Myanmariksi, joka on taman maan alkuperainen nimi). Todella tama maa on aidoin ja autenttisin missa tahan mennessa olen matkustanut voin sanoa, huomaa ettei lansimaiden vaikutus ole juurikaan tanne paassyt maan ollessa suljettu ulkomaailmalta niin pitkaan, ja on edelleen. Ihmiset on hyvin kauniita ja lahes joka toisella on jotain ihme vaaleankeltaista varia naamassa, joka kuuluu siis burmalaiseen kulttuuriin. Ihmiset on hymyilee ja on hyvantahtoisia. Kaikki on toosi erilaista kun esim Thaimaassa, meteli, sotkua, buddhalaisia munkkeja parppurakaavuissaan enemman kuin missaan aiemmin, niita kultaisia stupia ihan joka paikassa, valkosia (ihmisia) ei juuri missaan, todella hassua ja kaunista kirjoitusta, pahaa ruokaa... Tanaan kiipesin amerikkalaisen kanssa kukkulan paalla sijaitsevalle temppelille ja sitten vaan kaveltiin ympari kaupunkia joka oli aivan mahtavaa, tuntui kuin olisi hypannyt aikakoneeseen ja sata vuota taakse pain ajassa kun kaveli paikallisella ruokamarkkinoilla. Ja kun eksyttiin johonkin ihme burmalaiseen torimuotishowhun, jossa mallit kaveli popmusiikin tahdissa lavalla kantaen ensin tupakka-askeja keikistellen kadessaan heittaen ne sitten tuhatpaiselle yleisolle (burmalaisia naisia, miehia, munkkeja, lapsia) jonka jalkeen tulivat kantaen ja keikistellen kannettavaa tietokonetta ja dvd-soitinta...se oli jotenkin NIIIN surrealisista ettei voi olla... mahtava tapa vaikuttaa ja mainostaa taalla kylla...

kavin ostamassa huomenna 10 tuntisen junamatkalipun vuorille paikkaan nimelta Hsipaw. Sielta mahdollisesti teen trekin (vaelluksen) Namsoniin, joka saattaa kestaa useita paivia, jopa viikon.Taman takia jatin paitsi passini Yangonin Kiinan suurlahetystoon, myos n. 15 kiloisen laukkuni hostelliin sailoon, ettei vallan tarvitse kaikkea kantaa selassaan. En tieda onko Hsipawissa internetia, mutta jos ei ole niin ei tarvitse huolestua jos ei kuulu viikkoon mitaan. Ilmoittelen sitten kylla. Tanne on internet paastetty vasta koko maahan 2001, voitteko kuvitella!

Taa nautiskelee Myanmarista

MYANMARIN LUMOSTA

Tanaan herattiin ennen auringon nausua klo 05 katsomaan (kuulema) koko Aasian suurinta buddhalaista stupaa (eli kirkonkellon nakoista tempeelia), joka on kultaa ja 94 metria korkea ja aarettoman kaunis. Ja olihan se, ihan kauneimpia paikkoja missa olen vieraillut ja mika parasta, ihan kourallinen lansimaalaisia turisteja, ja paljon paikallisia buddhalaisia ja ihanan suloisia munkkeja (6 vuotiaasta ylospain) kaavuissaan siella buddhalle kunniaa osoittamassa. Kellojen kilinaa ja kolinaa, suitsukkeiden tuoksua. Kaunista. Todella. Olin ja olen aika myyty. Sitten on vaan tultu kaveltya kaupungilla ja ihmeteltya kaupungin menoa joka on kylla mielenkiintoista. Ihmiset mukavia ja kauniita. Koetan antaa pienen selostuksen maasta lahiaikoina, kunhan itse saan ensin perehdyttya tahan...

Nyt pakkaamaan ja nukkumaan, silla juna lahtee huomenna klo 05 am. Mandalaya on kaupungin nimi johon suuntaan.

MYANMARISSA, YANGONISSA :)

Mengalabaa (tai jotain sinne pain)! Yolla ei juurikaan tullut (taas) nukuttua kun piti vahtia kelloa ettei nuku pommiin kun pelkasin ettei kello herata 03.50, mutta herattihan se. Aamutuimaan metsastamaan taksia lentokentalle ja se loytyi helposti. Kentalla piti jannittaa, etta onhan se mun luottokorttiostos nyt varmasti menny perille asti, mutta olihan sekin. Airasia ei ollut kuin 20 minuuttia myohassa ja turvallisesti laskeuduimme Myanmarin kamaralle 1h15min myohemmin. Guesthousekin loytyi helposti ja myos ihan hauskaa matkaseuraa, koneessa viereeni istui ihka aito amerikkalainen mies, jonka kanssa jutustelimme ja olemme yhdessa kiertaneet vahan kaupunkia, lahinna veimme mun passin sailoon Kiinan suurlahetystoon (vaihteeksi) viisumia varten, haen sen sitten kun tasta maasta poistun (aprox 3 viikon paasta). Kavimme myos metsastamassa junaliput pohjoiseen ja kalliilla hinnalla ne saimmekin sunnuntaille, 14 tuntia paivajuna. Huominen siis aikaa nahda tata paakaupunkia, joka tuntuu ihan vallan mielettoman mielenkiintoiselta, niinkuin koko tama maakin, ensivaikutelmaltaan. Ihan uskomatonta, miten maat voi olla erilaisia ihan vaan yhden rajan perusteella. Nakyma, fiilis ja ihmiset todella erilaisia kuin Thaimaassa. Tama on enemman kuin Kamputsea ja vahan niinkuin Intia tai Bangladesh, muttei sinne painkaan selkeeta. koetan kuvailla myohemmin lisaa. nyt olen vallan liian vasynyt moiseen ja en juurikaan mitaan viela nahnyt. Ei tarvitse olla huolissaan jos ei kuulu minusta johonkin aikaan mitaan, kun en tieda miten on netti kaytossa tassa maassa, voi nimittain hyvinkin olla ettei ihan joka kolkassa ole.

taidan tykata tasta maasta...

THAIMAASTA VIIMEISEN KERRAN

Sawade khaa! Nyt pitaisi olla kaikki asiat hoidossa niin etta hyvilla mielin voin jattaa huomenna Thaimaan taakseni. Tuntui tanaan vallan joltain muulta kuin reppureissaajalta, kun marssin Bnagkokin isoimman pankin paaovesta sisaan ja toiseen kerrokseen hakemaan hopeisella luottokortillani vahan dollareita. Hieman jannitti moinen kun en ole luottokorttia koskaan ennen eilista nettiostostani (lentolippu) kayttanyt. Mutta varmasti pitavat huolen etta lasku tulee perasta. Olin niin iloinen kun sain dollareita etta menin ajelemaan sky trainilla ja jokiveneella ja kavin cafe Lattella, tervehtimassa 46 metrista makaavaa Buddhaa ja tunnin thaihieronnassa. Vallan kiva paiva ollut siis. Thaimaassa vajaat kolme viikkoa alkaa olla vilkutusta vaille taynna. Yllattaen on ollut ihan mukavaa taalla Thaimaassa, kun minulla vahan ennakkoluuloja maata kohtaan oli. Hyvilla mielin lahden jatkamaan matkaani.

KHOP KHUN KHAA THAILAND

ANTOHAN NE PERIKSI...

...no niin. Klo 14 vihdoin sain painostettua venalaiset lomiltaan avamaan lukitut lahetyston portit minulle ja viela pyytelemaan anteeksi (pyysivat ihan oma-aloitteisesti) kun oli nyt tallainen sekaannus paassyt tapahtumaan. Lorvin siina lahetyston edessa erinaisia tunteja reppuihini nojaillen ja nuokkuen unisena (valilla puistossakin) ja siina erinaiset poliisisedat tuli aina katselemaan minua ja laukkujani ja vartijamies joutui selittelemaan niille, etta minun laukut on jo pommitarkastettu... No, mutta nyt on VENAJAN VIISUMI PASSISSA voi kun hymyilyttaa...ehkapa haaveeni tulla halki talvisen Siperian junalla kay toteen...hih! On tassa kylla viela matkaa tallottavana ennenkuin ehka junaan hyppaan... Unta en vielakaan ole saanut...kavin selvittelemassa passia (tai siis venajan konsulaattia) odotellessani, miten saan pankista dollareita ulos, kun Myanmarissa ei ole yhtaan ottomaattia, joten sine pitaa vieda kaikki tarvitsemansa rahnat taskussa ja dollareina...no en sitten saanut rahaa kun ei ollut todistaa henkilollisyytta kun passi oli missa oli. J akun sain passini niin halusin pois ja akkia ytimen kaasuista, hyppasin taksiin jonka kaskin ajamaan jokilautta laiturille ja hyppasin paattiin ja kavelin sitten joen toisesta paasta etsimaan hostellia joka loytyi talla kertaa hyvin helposti. Sitten tassa juurikin tein elamani ensimmaisen luottokorttiostoksen netissa -AirAsia letoyhtiolta ostin perjantaille lennon Myanmarin paakaupunkiin, Yangoniin. Myanmarhan (entinen Burma) on tassa Thaimaan naapurissa (aitille tiedoksi . Myanmarista enemman myohemmin. Vahan janskattaa, etta mitenhan tuo lentolippu nyt pelittaa, kun on ihan uutta minulle moinen. Tanaan koitan menna aikasin nukkumaan ja huomenna sitten lapailen ja lueskelen Myanmarin matkaopusta ja suunnittelen reitteja tallattavaksi ja sitten koitan niita dollareita jostain saada taskun pohjalle...

KAUNIITA UNIA VASYNEELTA MATKAAJALTA