sunnuntai 4. helmikuuta 2007

SHANGHAI

Ni Hao jalleen! Yobussimatka olikin vain 15 tuntia ja ei niin kamala kun pelkasin, vaikken unta saanutkaan. kukaan ei bussissa suostunut uskaltamaan puhua englantia, vaikka kuin yritin, joten tuli aivan yllatyksena kun aamu 8 oltiinkin jo Shanghaissa, olin varautunut viettamaan 10 tuntia pidempaan bussissa kun junamatka olisis sen verran kestanyt eika kukaan osannut siis vastata minulle kysymykseen milloin oltaisiin Shanghaissa :) No tasta 13,5 miljoonan kiinalaisen kaupungista loytyi vallan ihastuttava hieno vanha hotelli, jolla on yksi makuuhuone reppureissaajilelle kohtuuhintaan (8euroa/yo), kun muuten huone siella maksaa yli 100 euroa/yo. Meita on tyttojen makkarissa 5 - ma, ranskalainen, Pekingilainen ja kaksi australialaista talla hetkella. Telkku ja mukavat sangyt, ja mika parasta kylpyamme ja KUUMAA vetta, mita en ole kokenut vahaan aikaan. Olen siis aivan taivaissa moisesta! Eilen otin kaksi kuumaa kylpya ja tana aamuna samoin, se on myos illan ohjelmassa :)

No muuten Shanghai, mielettomia pilvenpiirtajia, kiireisia ihmisia kaduilla, enemman kauppakeskuksia taynna mita hienoimpia putiikkeja mita olen nahnyt koko matkani aikana yhteensa...ihmisia kulutushysteriassa, laittautuneena hienoiksi, ja niinkun vahan arvelinkin, se kaunis henki joka niin Bangladeshissa, Intiassa ja Myanmarissa leijui, ei taalla enaa tunnu. Ihmiset jotkut on tosi inhottavia, tiuskii tai tuhahtaa. Olen toki mukaviakin ihmisia tavannut, mutta se jokin taalta puuttuu, mista niin pidan. Taalla ei ole niin kylma kuin Xiamenissa, lampotila yolla alle +10, paivalla vahan yli. Ehdin vallan vilustua Xiamenissa, joten kovasti taalla niiskutetaan.Nyt olen vihdoin saanut shoppailtua jo (ihan liikaakin) lampimia vaatteita, joita varmastikkin tulen tarvitsemaan piakkoin. Loysin myos vihdoin kengat, mika on hyva, silla mun sandaalit ei tod ole kaytannolliset enaa, eika myoskaan mun "trekkikengat", jotka on siis kiinan armeijan kengat, joita olen joutunut nyt pitamaan. Olen ehka jokusen katseen kerannyt ja toiset pyorittelee paataan, toiset nauraa ja toiset nostaa peukkua. Katsovat varmaan etta mika kommari-intoilija... mutta nyt ei tarvitse enaa niita katseita ihmetella. Olen kavellyt ja kavellyt, vahan koitin Shanghain metroa ja paikallisbussiakin ja tallakertaa en lainkaan eksynyt. Kiinalainen ruoka on ihanaa, musta on hauskaa kun taalla on sellaisia "shoppaa oma keittosi"-keittioita, joissa pikku ostoskoriin keraat hyllysta mita haluat keittoosi ja sitten se sulle siina kadulla keitetaan ja syot sen siina. Nam.

HUomenna sitten unohdan tyystin shoppailun ja on nahtavyyksien vuoro. en edes yrittanyt nyt viikonloppuna niita lahtea katselemaan kun jokunen miljoona kiinalaista niita viikonloppuisin kiertelee katselemassa. pieni suomineito olisi jaanyt jalkoihin. Tiistai iltana on edessa yobussimatka Pekingiin ja sen pitaisi olla jotain 20 tuntia. sellaista tanne tallakertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti