Junamatka alkaa olla lopuillaan, parin tunnin paasta Moskovassa. Onkohan Sergei vastassa? Toivottavasti, muuten olen vahan hukassa kun ei ole edes karttaa saatika tietoa muusta majoituspaikasta. Noh, asioilla on ollut tapana jarjestya tavalla tai toisella. Mutta junamatkaan.
Minun hyttikavereina oli ihastuttava Natasha 35v ja hanen suloinen perhoskoirankokoinen terrierinsa, jolla oli vaatteet ja joka oli saanut nimensa Vladimir Putinin mukaan, Putin, kaverille Puza, seka aluksi vakava babushka, mutta jonka neuru kauniisti helisi muutaman paivan matkanteon jalkeen. Muutenkin vaunussa oli vain venalaisia. Esim. Naapurihytissa jehovantodistajia, jotka toivat meille aina valilla sanaa luettavaksi. Sitten oli vahan "limasia" miehia, jotka aina ohikulkiessa pyysi suukkoa. Hytti isanta oli Srgei, vallan hauska ja ihana mies. Natasha oli ainut joka puhui yhtaan englantia, hankin n.20 sanan verran. Matka oli rauhaisaa menoa kaikin puolin. Maisemat lumiset. 8paivan aikana kuroimme kiinni 7 tunnin aikaeron Vladicostokin ja Moskovan valilla. Mutta aika junassa todella menetti merkityksensa. Oleilua, makoilua, ohikiitavia maisemia, ruoka-aikojen odottelua ja pysahdysten myos, jolloin sain menna jaloittelemaan ja ostelemaan leivonnaisia mummoilta laitureilla. Pakkasta oli paivasta riippuen -8 ja -27 valilla. Hrrr... Katselimme Natashan ystavan haaviedeota, minun valokuviani. Yhtena iltana juoiin yhdet pivot ja kikatettiin. Puza oli myos vallan mainio viihdyke. No sitten viidentena paivana (kun vihdoin sain aloitettua opinnaytetyoni tekemista) alkoi Siperian kylmyys tuntua taman tyton luissa ja ytimissa - tulin, yllatysyllatys ja vaihteeksi kipeaksi. Sattui joka paikkaan, yska, nuha, lampoa. Jeih! Natasha minua hoivasi ja tuli siihen jokainen muukin antamaan omat vinkkinsa. Yksi neuvoi hieromaan korvanlehtia, toinen toi jotain imeskelytabletteja ja kanglasnenaliinan jossaoli laventelituoksua haisteltavaksi. Paasin vihdoin myos kokeilemaan venalaista parantavaa vodkavoitelua, kun naapurihytin alkoonmeneva mamma sita kaivoi katkoistaann ja ystavallisesti sairastelijalle antoi. Sita siveltiin pumpulilla paljon kipiaisiin kohtiin ja lampimaan vallyn alle makaamaan. En tieda oliko siita mitaan apua, mutta ihmisten hoiva ja huolenpito oli vallan kaunista ja lammitti mielta. Jollain pysahdyspaikalla sitten tuli laakarit junaan minua tutkimaan ja katsomaan. Minusta se oli turhaa, koska vilustusvirushan minulla kai vaan oli, mutta kaipa se oli vaan yleinen kaytanto. No ne minua siina mittaili aikansa ja lahti pois. Sairastelua jatkunut nyt siis jo neljatta paivaa, mutta olo vahan parempi jo. Aamun unettomina tunteina pohdin josko otan seuraavan junan kotia kohden, koska mita jarkea olisi jaada sairastamaan Moskovaan, mutta kuten sanottu, olo nyt parempi. Rauhallisesti Moskovaa katselen pari paivaa. Jos kavisi kuuntelemassa jonkun paikallisen bandin keikan ja katsastamassa talvisen punaisen torin. Ja tekisi vikat ostokset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti