maanantai 7. joulukuuta 2009

VUORI MONGOLIASSA

Valokuvatorstain haastamana, kuva "Sininen ja Valkoinen"....

Suomalaisena meillä on vapaus uskoa tahtomaamme, tavoitella haluamaamme ja tehdä unelmistamme totta. Kuinka moni maailmassa on oikeutettu saamaan ilmainen koulutus opintotukineen? Tai juomaan puhdasta vettä kotihanasta? Kuinka moni maailmassa pystyy ottamaan repun selkään ja lähtemään omaksi ilokseen kiertämään maailmaa silmät kirkkaina ja sydän avoinna? Kiipeämään vuorelle Mongoliassa, kurottamaan taivaaseen ja tietää, että maailma on sun?

tiistai 1. joulukuuta 2009

SORTAVALAN SUOMALAINEN HAUTAUSMAA

Valokuvatorstai, "Jotta en unohtaisi..."

Rajantakaisen Sortavalan suomalainen hautausmaa oli surullinen paikka. Menimme hartain mielin katsomaan kauan sitten kaatuneiden maamme siskojen ja veljien viimeistä lepopaikkaa. Ohikulkijoiden osoittamasta suunnasta löytyi romahtaneiden kivimuurien takaa pitkä vihreä heinikko, jossa sokkeloisia polkuja. Lähdimme kulkemaan. Heinikon seassa pilkotti siellä täällä vanhoja hautakiviä. Vinossa. Kaatuneina. Tusseilla töhrittynä. Roskien ympäröimänä. Vastaan tuli nainen, joka oli pissattamassa koiraansa. Suomalaisella hautausmaalla. Tämä kaatunut hautakivi pilkotti erään pusikon kätköistä. Meillä ei ollut sanoja.

torstai 19. marraskuuta 2009

MAAILMAN KATOLLA

Valokuvatorstai ja arkistojen aarteet,
Räiskyvä
Toteuttaen suurta unelmaa kapusin askel askeleelta kohden huippua. Olin Tiibetissä, buddhalaisuuden tyyssijoilla. Mieleni lepäsi. Sydämeni iloitsi. Värikkäät rukousnauhat hiljalleen heiluivat tuulessa vieden sanaa taivaisiin. Täällä maailman katolla taivas on niin sininen ja vuoren rinteen ruoho niin vihreää!

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

INTIALAISEN RAKKAUDEN ALKU

Valokuvatorstain innoittamana,
RakkausVuonna 2007 pääsin ystäväni Tumpan häihin Kalkutassa. Tumpan vanhemmat naittoivat Tumpan perinteiseen intialaiseen tyyliin valitsemalla puolison tyttärelleen. Nykyaikana tämä tapahtuu kuitenkin "machmakereiden" avulla sekä lehti-ilmoituksilla, joissa etsitään tietyn mittaiselle, painoiselle, koulutustaustaiselle ja vuosituloiselle puolisoa. Tumpa ja vanhemmat tapasivat 18 miestä ennenkuin Ashoka löytyi. Tumpa ja Ashoka tapasivat kaksi kertaa vanhempien läsnä ollessa ennen hääpäivää. Häitä juhlittiin komeasti kaikkien perinteiden mukaan päiväkausia. Suoraan hääjuhlista Tumpa muutti uuden miehensä perheen luokse Delhiin.

torstai 12. marraskuuta 2009

SUDENKORENTO JA TIKTIKI

Minnan innoittamana päätin osallistua proggikseen valokuvatorstai kaivamalla matkavalokuva-arkistojani ajatuksena pitää tätä matkablogiani hengissä matkojeni välillä.

"Ellei vuorilla ole suuria puita, leikkivät rikkaruohot kuningasta."
(Kiinalainen sananlasku)


Kuva on Calcutasta, ystäväni Matunin pienestä internet-kahvilasta nimeltään Pink Cyber cafe. Pienellä liskolla suuri ego. Pettymys lie suuri kun ei metsästyksestä tullut mitään... :). Liskoa kutsutaan intiassa nimellä tiktiki. Tästä kuvasta mainittakoon vielä, että Raoul ja minä jäimme edelleen kiistelemään kumpi kuvan loppujen lopuksi otti. Pyrin välttämään jatkossa epäselvyyksiä, mutta tästä tämä lähtee.

lauantai 18. heinäkuuta 2009

RAKAS INTIA

Viimeiset päivät Delhissä kului lähinnä kierrellessä ja kaarrellessa. Eva ja Jon tulivat koputtamaan hostellin ovea ja iloinen jälleennäkeminen sai meidät kaikki muistelemaan vasta äskettäin päättynyttä motskariretkeä. Kierreltiin Delhin fiineissä kahviloissa juomassa OIKEAN makuista kahvia. Heidän matka jatkui Mumbaihin ja meidän kohden monen tähden hotellia, jossa ystävämme Mari lentoemoasusti ja päästiin sinne lisävuoteen kera viettämään auvoista elämää kahdeksi päiväksi ja yöksi. Nautittiin ystävän seurasta, uima-altaasta ja saunaosastosta. Ja pehmeästä pedistä, joka oli tervetullutta vaihtelua hostellien jokseenkin patjattomiin peteihin.

Matka on takana. Oli haikeaa jättää Intia taakseen, se on aina niin. Sanotaan että Intiaa joko rakastaa tai vihaa. Meille Intia on maa, jossa kokeminen ei lopu millään. Siellä tapahtuu joka päivä ja hetki asioita, jotka saa minut ihmettelemään, hermostumaan, ihastelemaan, kummastelemaan tahi sitten vallan hiljaiseksi. Intia on maa jossa voit kokea ihan mitä haluat. Maailman korkeimmat vuoret, valtameri, autiomaa, köyhyyttä, rikkautta, leveimpiä hymyjä ja kurjinta kurjuutta. Pienellä budjetilla pääsee pitkälle. Niin pitkälle ei kuitenkaan, etteikö Intiaan voisi mennä aina uudelleen ja uudelleen. Minun ilokseni meitä sitoo Intiaan Ateswartalan kylä ja aloittamamme kouluprojekti siellä, toivottavasti koko loppuelämämme ajan.

Ostimme Delhistä Intian tiekartan, joka tarkoittaa siis sitä, että moottoripyöräpöpö ja vuoret jäi meihin asumaan. Uusi matka jo mielessä siis. Ei etteikö kotonakin olisi hyvä olla. Se vaan antaa niin paljon lähteä välillä pois ihmettelemään. Menkää kokemaan.

Kiitos kaikille lukijoille, jotka ovat jakaneet matkaa meidän kanssa. Se ilo on ollut suuri ilo. Kiitos. Palataan taasen asiaan, kunhan seuraava päämäärä selviää.

Rakkaudella, Katja

lauantai 11. heinäkuuta 2009

KOKONAISENA

Palattiin jokunen paiva sitten kokonaisina Himalayalta. Kaksi viikkoa meni vauhdilla. Ei voinut muuta kuin hymyilla kun paastiin ehjana Rishikeshiin takaisin. Niin voittajaolo kun tehtiin se! Pyoratkin sailyi ehjana loppuun asti, vaikka kovalle koetukselle ne joutuivatkin kylmasta kuumaan ja marasta kuivimpaan ikina. Ja ne vuoristotiet kivia ja kuoppia taynna. Manalista lahdettiin ajelemaan hiljalleen alaspain kohden Rishikeshia. Kaikki oli yhta mielta siita ettei samaa reittia ajettaisi takaisin mita oli tultu. Ja se oli hyva paatos. Tiet tosin oli haastavia, mutta meidan kuskit oli jo ihan sinut pyorien kanssa ja pro-tasolla ajamisessa, joten haasteellisuus oli vaan plussaa. Takamukset tosin huusi ja kovaa aika-ajoin etta AU AU AU tahtoo tauon!

Me ajeltiin pienia teita pitkin ja ohitettiin lukuisia pienia vuoristokylia. Joissain pysahdyttiin juomaan tai syomaan ja meitahan ihmeteltiin. JOssain kyllissa kuulema ei ollut vieraillut ulkomaalaisia kun viimeksi viime vuonna. Ja me oltiin erikoisvieraita, sanottiin :). Milloin tuli kylakoulun opettaja meita kadesta pitaen opastamaan intian kulttuurin kanssa ja sitten taas joku toinen joka oli englannin kielen taidon opetellut. Oikea suunta tiella loytyi kysymalla sita joka tienhaaran kohdalla, kertaakaan ei eksytty!! :) vaikka kerran luultiin olevamme pois kartalta. Kerran ajettiin yhtakkia yllattaen tunneliin, joka jatkui ja jatkui ja kesti kolme kilometria. Eipa siina mitaan jos meilla olisi pyorassa toiminut etuvalo, muttapa ei se toiminut. Taristiin koko matka Raoulin kanssa silla tunnelissa oli pilkkopimeaa. Eika voinut oikein hidastaa tahtia kun olisi jaanyt takana tulevien rekkojen jalkoihin. Kamalin kokemus ikina koko reissulla. MUtta koska selvittiin hengissa niin kasvatti vaan.

Viimeisina paivina alkoi taivaalle ja vuorten valiin keraantya pilvia jotka viimeisena aamuna tiivistyi sateeksi. pikkukylan asukit olivat iloissaan ensimmaisesta mnsuunisadepaivasta, me taasen mietittiin etta jaahas nainkos me selvitaan pois taalta vuorilta tassa sateessa. MUtta selvittiin! Meidan pro-kuskit saivat kunnon haastetta liukastella sadeurissa ja valilla niin pilvessa vuoristossa ettei eteensa nahnyt kuin joitain hassuja metreja. Kun paastiin vuorilta alas, alkoi aurinko taas patamaan ja edessa oli viimoset sata kilsaa jotka meni aika tykityksena ajaessa kuskiemme kokeillessa mihin pyorat pystyvatkaan. :)

Jo heti ensimmaisina paivina alettiin haaveilemaan oman moootirpyoran ostosta taalla Intiassa. Talla saa niin halvalla ihania pyoria kuten Royal Enfieldeja. Olisi aikaa ja lahdettaisiin tonne todelliseen extremevuoristoon ajelemaan. Joku paiva se toteutuu viela, onko innokkaita mukaanlahtijoita? Tosin pitaa sita ennen viela ajaa ne pratkakortit niin ei tuu onkelmia polliisien kanssa.

Rishikeshissa rentouduttiin huolella. Syotiin hyvin. Kylla pizzat maistui hyvalle monen paivan riisin ja papukastikkeiden jalkeen :). Kaytiin taasen hieronnassa murjouttamassa kipeita lihaksia. Ja uimassa Gangesjoessa. MEidan suruksi rafting-kausi oli jo ohi eika suunnitelmista tullut totta kayda viela kerran raftaamassa. Pojat kylla yritti lahjoa raftingin jarjestajia, muttei siina onnistuneet. Tormattiin kolmeen suomalaiseen ensikertalais-intianmatkaajaan, joista yksi oli jo kolmatta kertaa vatsataudissa kuukauden sisaan. Ai niin, ja Raoulkin oksenteli ja vesikakkasi viimosina motskaripaivina. Intia ei paasta ihan helpolla ketaan. EIlen lahdettiin Rishikeshista illalla haikein mielin. Lintukoto jai taakse ja samoin uudet ystavat Eva ja Jon. Mentiin mutkan kautta taxilla Haridwariin yoksi kun ei loydetty etsimisesta huolimatta bussia sinne mistaan. Tana aamuna aikaisin hypattiin junaan monsuunisateiden raivotessa yllamme. Puolenpaivan jalkeen saavuttiin kuumaan Delhiin, josta kovan etsimisen jalkeen loydettiin mielestamme liian kallis luukku. Oltiin paatetty suoda itsellemme ilmastointi viimesten paivien kunniaksi ja se saatiin :). Tanaan ollaan ihmetelty hieman jo ymparillemme univajeessa ja aloitettu viimehetken shoppailuhullutus. Huomeaamulla Jon ja Eva tulevat hengaamaan paivaa kanssamme tanne Delhiin, kunnes illalla taasen jatkavat matkaansa eteenpain. Kommimpa tasta nyt sitten tuonne Paharganjin ylapuolelle huoneeseemme kolmanteen kerrokseen.