KOLKATAN VILINASTA

Namaskar!

Taalla sita internetkahvilassa kirjoitellaan, nyt on rooli vaihtumassa ahkeran opiskelijan roolista reppureissaajaan. No ei nyt ihan kokopaivaseksi tyoksi mene, silla kuusi ei ihan pienta koulutehtavaa ja opinnaytetyo kulkee mukana ja odottaa valmistumistaan. Kavin juurikin moikkaamassa Annia, joka on meidan koulusta harjoittelussa ollut taalla Kalkutassa, oli mukava vaihtaa kuulumisia ja opinnaytetyontekotuskia Blue Sky Cafeessa herkutellen (Sanna: niin juuri se herkkuruoka paikka jossa aina syotiin!!!). Tanaan aamulla tulin 1,5 matkan tuolta Thakurpukurista Kalkutan reunamilta paivaksi tanne keskustaan hengailemaan, kohta pitaa taas lahtea metroilemaan ja autoriksailemaan takaisin pain. Sita ennen viela etin jostain sen ainoan lattekahvilan joka tasta kaupungista loytyy koska tekee ihan kaameesti mieli cafe lattea!

Pikkuhiljaa alkaa toipua haavasymyksesta (ihan vaan vasymyksesta, tippaakaan alkomaholia niissa haissa ei edes juotu). Maanantain bussiretki Tumpan uuteen kotiin oli vallan hauska. Oli vuokrattu pikkubussi jossa 30 intialaista ja mina, kaamia holotys ja ilonpito niilla ja mina puoliunessa ihmettelin niiden touhuja, bussi tietty hajosi kerran intialaiseen tyyliin keskelle motaria ja loppujen lopuksi vika korjaantu vissiin ihan itsestaan...Noh, kun sitten paastiin perille vihdoin niin Tuma oli taas mita varikkaimpiin kukkiin koristeltuna siella hymyilemassa ja ottamassa taas lahjoja vastaan. Parisen tuntia siella ihmeteltiin ja syotiin ja all the way Back to Kolkata, oltiin takaisin 02 aamuyolla, joten eilinen meni ihan vaan lepaillessa. Matun yritti myos opettaa mulle jotain tietokoneista, koska mun lappari on hieman kipea, se ei oikein toimi. Matun koittanu selittaa miksi ei ja pikkuhiljaa oon alkanu tajuumaan etten osaa kayttaa tietokonettani lainkaan... koko ajan sita oppii kaikkea uutta tassa ihmeellisessa maailmassa

Mutta, hei, etenkin Mari, Sanna ja Laura, voisittekos antaa kuulua ittestanne kun on vahan ikava kun ei ole kuuulnut AIKOIHIN mitaan...

NO NIIN, KOLKATASTA NAMASKAR!

HEI VAAN KAIKKI! ma paasin sitten loppujen lopuksi turvallisesti perille Calcuttaan lentaen (tietenkin oli lento myohassa 1,5h, aina aina lennot taalla myohassa). Matun oli kentalla vastassa ja autolla tanne Kalkutan laitamille Thakurpukuriin sitten suunnattiin. Kaamee vasy oli kun unet jai vahan vahaisiksi viimesena yona Dhakassa kun Kaijan kanssa pidettiin harjoittelun loppuyhteenveto joka veny aamun pikkutunneille. Kalkutta on entisellaan, ihana nahda tuttuja! Tumpan haat oli toissapaivana ja aamusta alkaen kaiken maailman seremonioita seurattiin (mina tietenkin videokameran kanssa, kiinnostuneille on materiaalia nayttaa ) ja sitten illalla klo 23 vasta alkoi itse vihkiminen kaiken maailman rituaaleineen, todella omituista ja mielenkiintoista. Aamu 02 asti niita sitten jatkui ja nukkumaan paastiin vasta 04 jalkeen. mina selvisin kunnialla Sarissani ja sain kovasti kehuja kun paikallisesti pukeuduin. Eilinen meni sitten vasymyksesta toipuessa, kaytiin naapureilla lorvimassa ja kavelemassa riisipelloilla ja illlalla Matunin kavereilla viela kylailemassa. Ma oon tapani mukaan tietenkin taas saanu kaameen flunssan (aina ma nappaan kaikki taudit mita ymparilla pyorii...) ja sen kourissa nyt sitten...aargh! Parin tunnin paasta lahdetaan 5h bussimatkan paahan tervehtimaan TUmpaa ja sen miesta ja niiden perhetta, kun Tumpa nyt sitten joutui perinteiden mukaan muuttamaan miehen suvun kotiin. Perinteiden mukaan naisen suvun puoli lahtee vierailemaan niiden talossa lahjoja vieden kaksi paivaa haiden jalkeen. tullaan sitten aamuyosta takaisin ja taas siis yksi uneton yo edessa...noh, sitten pitaisi olla aikaa levata... semmosta. Kaija on edelleen Dhakassa ja voi kai hyvin siella. Ensi viikolla han suuntaa Goalle nollaamaan tilanteen ja sitten kotoSuomeen.

Antakaahan kuulua itsestanne!

VIIMEISTA PAIVAA BANGLADESHISSA

Niin siina sitten kavi, etta maa Hartalin ja tiesulkujen vallassa tanaan edelleen, joten en paassyt bussilla Kalkutaan aamulla, huomiseksi on nyt sitten lento Kalkutaan. "Onni onnettomuudessa" on se, etta nyt olen paassyt osallistumaan kaijan kanssa Partners Meetingiin eilen ja tanaan ja se on ollut vallan mielenkiintoista. Talla Dhakassa on kaikki tarkeat lahjoittaja kumppanit Suomen Kirkon ulkomaanavusta (KUA), ruotsin, norjan, tanskan vastaavista, nepalista, Srilankasta, hollannista ja RDRS:sta. Havainnoitsijoita ja oppijoita ollaan kokouksessa ja ollaan nautittu valtavasti tasta roolista ja opittu paljon.

Paallimaisena olona on kuitenkin haikeus ja tuska lahtea taalta. Rangpurista lahto oli niin rankaa meille molemmille ja myos Rangpurin porukalle. voi sita kyynelten maaraa. ei voi kuvitella ettei nakisi naita ihmisia enaa. se ei voi olla niin.

On ollut ihana vaihtaa kokemuksia KUA:n Henrikin, Eijan ja Ilonan kanssa, ne on ihania ihmisia (ja toivat meille tuliaisiksi salmiakkia ja happareita ). On ollut mielenkiintoista kuulla ja nahda niin paljon kehitysyhteistyosta ja vihdoin saada selvyytta siita miten "homma toimii", mita loppujen lopuksi tapahtuu kun laittaa kolikon SPR:n, KUA:n, UNISEF:n tms. muun sen punaliivisen naisen kerayslaatikkoon Aleksanterinkadulla, mihin ja mita silla rahalla oikeasti tehdaan, mita se saa aikaan. Ja miten sitten nama kansainvaliset jarjestot yhdessa ratkovat ja sovittelevat ja paattavat asioiden kulusta ja kun kulttuurit tormaavat ja tama kaikki on todella mielenkiintoista. Mutta nyt maksamaan lasku, koko lysti talta 2,5 kk elta. SItten kokouksen loppuosioon ja kattoterassi illalliselle ja viimeiset keskustelut naiden ihmisten kanssa ja myos Kaijan kanssa on viela paljon lapikaytavaa. Saa nahda paaseeko sita nukkumaan ensi yona lainkaan.

Loppuyhteenvetona tasta lyhyesta ajasta jonka olen saanut taalla Bangladeshissa viettaa, sanottakoon, etta rakastan tata maata - niin lammin, vilpiton, aito, tunteellinen ja ystavallinen hymyjen maa kaiken sen sekasorron ja koyhyyden keskella missa nama ihmiset elaa.

VIIMEINEN ILTA RANGPURISSA :(

Viimeinen illallinen Rangpurissa takana. Laukut alkaa olemaan pakatut. hyvastit sanottu jo osalle porukasta, mutta huomenna on hyvasteltava rakkaimmat ihmiset taalla. kyynelia on jo vuodatettu ja sisalle sattuu, mutta tiesihan tan jo etukateen. ei siihen silti osannut varautua. elamaa. huomenna on siis jo lahdettava Dhakaan koska on taas maanantaina Hartalin uhka ja sitten ei paase taas liikkumaan jos sikseen on. Jannitysmomentti on siis myos mun keskiviikon Kalkutaan meno bussilla, onnistuuko se vai ei. tosi epavarmaa kaikki taalla ollu viime kuukauden kaiken suhteen ja kaikilla. toisaalta rauhallinen olo ja luotto siihen etta kylla ma itseni viimeistaan perjantaina Kalkutasta loydan haista. katsotaan...

sain siis viimeisteltya opinnayteyon aineiston hankkimisen tanaan. nyt vaan pitaisi sitten katsoa etta onko siita aineistosta ainesta mihinkaan jota kutsutaan opinnaytteeksi...pieni mutka (kaiken muiden mutkien lisaksi) ilmaantui eilen kun mun kone nappasi jostain kunnon viruksen ja nyt se on ihan pimee. jos joku osaa mua kauko-ohjata koneen parantamiseksi viiruksesta niin otan kaiken avun avosylin vastaan. mulla oli nimittain tarkotus tehda opinnaytetta ahkerasti Kalkutassa sen kolmisen viikkoa joka mulla on ajatuksena siella olla... nain ne vaan suunnitelmat vaihtuu (siihen on kylla taalla jo kouliintunut...).

vaikea jattaa taa kaikki taakse. on taas ollu 'time of my life'. mutta.

HARTALIN NELJAS PAIVA TAKANA

Aamulla herattiin kaijan kanssa vilkuttamaan 5 matkalaiselle, jotka pakattuaan kamppeensa ambulanssin penkkien alle ja keksittyaan peitetarinan ambulanssimatkan tarkoitukselle. Anni ilmoitettiin potilaaksi ja Dhakaan taalta piti paasta sydankohtauksen takia. Pauliina toimi Annin siskona, suominainen aitina ja ruotsalainen mies isana ja intialainen mies bengalina jonka Annin "vanhemmat" olivat hanelle tulleet valitsemaan...no joo, mutta matka oli mennyt hyvin ilman pysaytyksia ja 6 tuntia myohemmin saatiin puhelinsoitto Dhakasta etta kaikki onnellisesti perilla. Kaijan kanssa sitten jaatiin ihmettelemaaan etta mitas me taas tanaan tehtaisi. Kaytiin sitten juttelemassa meidan supervisorin kanssa lahdosta ja todettiin etta se on aika lahella...arviointeja taytettiin ja harjoittelutodistuksista puhuttiin. Paastiin myos vierailulle huumeiden kayttajien vieroituskeskukseen, jossa kavimme vastavuoroista mielenkiintoista keskustelua vieroituksessa olevien kanssa. Laakkeetonta terapiaa tarjoavat ja paikan toimintaperiaate kuulosti vallan vertailukelpoiselta suomeenkin nahden. Oltiin tosi yllattyneita siita ja myos ilahtuneita etta saimme mahdollisuuden vierailuun. Valaisi paljon. Huumeet on taallakin kasvava ongelma ja ei vain huonostimenestyvien keskuudessavaan ihan keskiluokan piireissa myos.

noh, sitten saatiin kuulla, etta taas oli tullut puhelinsoitto tan paikan pomolle National Security Unitilta (joka siis valtion viranomaisten joku turvallisuus toimisto), etta miten me valkoset oltiin eilen taas kaupungilla kun meidat pitaisi pitaa sisatiloissa Hartalin aikaan... ei oo todellista...isoveli meita taalla valvoo. No selityksia kun moiseen kyttaamiseen vaadittiin, niin naa kertoi, etta valtion viranomaiset huolissaan siita, jos ulkomaalaisille jotain tapahtuu niin niille tulee vaikeuksia sitten ulkomaiden kanssa. Etta semmosta.

Juurikin tuli uutinen, etta Hartalissa nyt kolmen paivan tauko ja ihan yllatykseksi siis huomenna pitaisi paasta liikkeelle, mika on IHAN MEGA HYVA JUTTU! paasen siis mita luultavimmin huomenna tekemaan haastatteluja. viimeisia viedaan. Valoa ja lampoa talveen. Olette mielessa.

NON-STOP HARTAL JATKUU VAAN...

Kolmatta paivaa non-stop hartal jatkuu kun ei selvyytta politiikkaan nayta tulevan. Jumissa olo jatkuu siis vaan. Suomitytot Anni ja Pauliina on siis vieraanamme taalla ja heidan oli tarkoitus nahda taman jarjeston touhuja, mutta harmi etteivat he paasseet nakeman mitaan taalla. Meita on taalla jumissa erinainen maara ihmisia, joka siis tarkoittaa ettei kukaan paase liikkumaan Rangpurista pois. Sama tilanne ympari maata. Kaupungin sisalla riksat kulkee kylla ja tanaan kaytiin kaupoilla (niilla jotka auki olivat). Saatiin ostettua lahes kaikki laksiaislahjat joita halusimmekin. Takastulo matkalla riksassa vahan oikeesti pelotti jopa, kun jouduttiin ohittamaan poliittisia kulkueita jotka marssi ja huusi. vedettiin tiukasti riksoissa huivit paan ymparille ettei olisi huomattu meidan vaaleita paita. Ihmiset on taas jannittyneessa ja odottavassa tilassa. Me tan talon jumilaiset ollaan kaikki aika vasyneita ja turhautuneita ja myoskin vahan jannittyneita etta pystyyko taalla enaa yhtaan mitaan tekemaan ja paastaanko taalta ylipaansa pois ja eteenpain jatkamaan silloin kun pitaisi.

Taalla on yksi suomalainen nainen kirkon ulkomaanavusta tullu keraamaan materiaalia johkin niiden ensi vuoden kamppanjaan ja sila meni koko viikon reissu ihan puihin, ei ole paassyt mitaan nakemaan. Pakko kertoa "hauska juttu" siita. AInut keino milla taalla paasee liikkumaan kaupungista toiseen jos on pakko, on ambulanssikyyti, jonka guesthousen pitaja diilaa. Koska autot eivat saa liikkua teilla tiesulkujen takia, on ambulanssi ainut kulkuvaline jotka ne voi ohittaa. Ja jostain kumman syysta naina paivina on ambulanssin pillien aani raikunu vahan valia tuolla ulkona...siella ambulanssimiehet kuskaa peitettyjen lasien takana asiakkaita jotka maksusta yrittavat paasta paikasta toiseen. Noh, tan suominaisen ja yhden muunkin vieraan piti eilen paasta sitten Dhakaan ja heille oli saatu jarkattya ambulanssikyyti Saidpurin lentokentalle, koska siis lentojen kuitenkin pitaisi kulkea. Noh, he menivat pillit paalla puolentoista tunnin matkan lentokentalle, mutta lento oli peruttu, joten piipa-autolla takaisin guesthouselle...oli meilla vahan naurussa pidattelemista. Ihan tragikoomista...kipeeta... huomenna heilla uusi yritys edessa. Noh, huome aamulla sitten on kunnon koori yrittamassa Dhakaan asti ambulanssikyydilla, tarkoitus niilla olis lahtea aamun tunteina jottei ongemia tulisi...oma lahtoni pitaisi olla maanantaina. jo kyselin Aslamilta joko se varaisi mullekin ampparikyydin dhakaan jos ei muuten paase...

tata tilannetta taalla on hirveen vaikee kuvailla mitenkaan. hyvaksyny me ollaan taa tilanne kylla, mutta mun opinnaytetyo saattaa karsia pahastikin kun en siis paase naapurikaupunkiin tekemaan haastatteluja ja en tieda mita teen sit. mutta en viela lyo hanskoja tiskiin. 5 paivaa lahto taalta. itku on tullut jo pariin kertaan. sattuu. pitiko taas tulla ja lahtea.

TAAS JUMITUS...

Hei vaan. Jumissa Rangpurissa talla kertaa. Tanaan siis alkoi Hartal ja tiesulut, mielenosotukset ja protestit taas ties kuin pitkaksi aikaa. Oli taas suunnitelmissa vaikka mita tulevalle viikolle, mutta taitaa menna pitkalti sisatiloissa ja tietokoneen aaressa, ainakin alkuviikko. toivottavasti ei pidempaan. Ja kun mun oli tarkoitus olla tekemassa haastatteluja Saidpurissa… Tallasta taalla elama, hieman epavarmaa kaikki. Mulla olisi tarkoitus lahtea taalta viikon paasta maanantaina kohti Dhakaa ja sitten keskiviikkona bussilla Kalkutaan, mutta saas nahda miten kay...vai kayko mitenkaan. Noh, enpa ole ainut joka naita asioita taalla pahkailee, vaan koko kansa ja kaikki vierailijat. Ei ole ihan helppo maa tama asioiden sujuvuuden osalta, voittaa jopa Intian ja se on paljon se.

Eilen oli sateinen ja kylma paiva, ensimmainen kunnon sellainen taalla. Tuli ihan vallan hoyrya kun puhalsi. Ja paleli. Paikalliset on kaivaneet villapaidat ja pipot katkoistaan ja niita salvarien kanssa kayttaa. Noh, mutta aamulla oli ihan kirkas taivas ja horisontissa uskomaton yllatys, nimittain meidan palatsin katolta nakyi Nepaliin asti ja HIMALAYAN lumihuippuiset vuoret! Ja ihan kunnolla. Ihan kasittamatonta! Ei ollut mitaan tietoa etta ne pystyisi nakemaan! Paikallisetkin olivat aivan innoissaan, silla todella harvoin ne nakyvat kulemma. Ne jotka vuosia taalla asunut kertoivat nahneensa vuoret vain kaksi kertaa. Oltiin siis todella onnekkaita! Oih.

Tanaan on isanpaiva ja kaikille isille lampimat halaukset, erityisesti omalle isukilleni (kun ei puhelinyhteydet oikein pelannut asken...) ! Kaikki siella peukut pystyyn etta tilanne taalla rauhottuu ja elama palaa normaaleille uomilleen...

UTUISESTA BANGLADESHISTA

Riisipellot alkaa olla kullankeltaiset. Pian on sadonkorjuun aika. Ilma on muuttunut parin viime viikon aikana taysin, nyt taalla paivisinon kuin Suomen kesa. Tanaan on ollut jopa vahan koleaa. Iltaisin auringon laskettua usvamassat laskeutuu pelloille ja teille.

Opinnaytetyon aineiston keruu etenee. Yritan siis saada selville prostituoitujen kokemksia taman jarjeston tarjoamista palveluista ja miten ne on vaikuttanu heidan elamaansa vai onko. Centeri on nk. "drop-in-center", joka on auki paivisin klo 8-16. Sinne voivat prostotuioidut tulla lapsineen. Centeriin on rekisteroitynyt 478 naista, paivittain siella kay 20-50 naista+lapset. Cebterissa he voivat peseytya, pyykata, tehda ruokaa,saada opetusta (lukeminen, kirjoitus, ompelu),tavata laakaria, saada tarvittavat laakkeet ilmaiseksi. Yhteiso on ihan mieleton. Niin asiakkaat kuin paikan tyontekijatkin ovat todella ihania ja mukavia. Olen tehnyt tahan mennessa yhden ryhmahaastattelun ja 4 yksilohaastattelua, tietty tulkin kanssa. Olen kuullut todella sydantasarkevia tarinoita ja kohtaloita. Rankkaa kuunneltavaa. SIlti taas jalleen kerran millaista vieraanvaraisuutta ja ystavallisyytta heilta mina vieraana olen saanut, ihan kasittamatonta! Olen todella ihastunut centeriin ja sen ihmisiin. Joka paiva olen kutsuttu syomaan yhden tyontekijan kotiin lounasta. Siella on sitten kaynyt kaikki naapurit minua tervehtimassa ja kutsumassa heidan koteihinsa ja minahan olen mennyt. Yksi koti oli erityisen viehattava, siella nimittain asui taiteilija persoona - seinat ja lattiat maalattu tayteen ihania maalauksia, kukkia ja viherkasveja joka puolella! Tama Bangladeshilainen taiteilija sitten halusi minulle esitella kasettikokoelmaansa ja ylpeana laittoi Bob Marleyta soimaan...ompahan nyt sitten sitakin tullut Bangladeshissa kuunneltua... no joo. Tanaan kavimme kavelemassa rautatieaseman kupeilla katselemassa paikkoja jossa seksityontekijat asuvat,siis siella taivasalla oli pienia nyytteja siella taalla, joissa heidan koko pieni omaisuutensa. Tama drop-in-centeri on kylla heille todella tarkea paikka, suoja jossa voi olla rauhassa ja turvassa.

Mitas viela. Kaija on mennyt menojaan, lahinna maatalouden kehittamisjutuissa. Niin ja ma loysin vihdoin kauniin sarin haihin Kalkutaan se on aika kaunis mun paalla, hih. Saa hei kirjoitella tanne pain... voimia kaikille sinne pimeyteen (vai onko siella pimeaa?)

RANGPUR-SAIDPUR VALILTA

Ensi sunnuntaihin kuulema rauha maassa, taas lisaaikaa sai valiaikaishallitsija. Eli taalla paasty liikkeelle. Paivat on olleet taynna opiskelutehtavien tekoa ja haastatteluja naiden ihmisten tyohyvinvoinnista, suhteellisen rankkaa vaihteeksi. Haastatteluissa tullut esille kaikkea rankkoja juttuja jotka on pistany mielen apeaksi. Mutta kuuluu elamaan. Onneksi meita on kaksi taalla niin saadaan purkaa tuntoja. Tanaan paasin tekemaan myos ensimmaiset haastattelut opinnaytetyohoni, olin koko paivan siella prostituiotujen "levahdyskeskuksessa" Saidpurissa ja haastattelin ja havainnoin, ja ihan oletetusti sieltakin kaameen rankkoja tarinoita kuuli. Viimeset viikot vietan siella. Kunhan vahan tokenen niin kerron tannekin joitain tarinoita sielta. Lounaan kavin syomassa siella Saidpurissa yhden sairaanhoitajan kotona ja tapasin elamani ensimmaisen bangladeshilaisen taiteilijan (joka oli taman hoitsun veli), niilla oli ihanan boheemi koti - upeita maalauksia seinissa ja kukkia ja kasveja joka paikassa, ihan mieleton! Kaija tehnyt myos ahkerasti opiskelutehtaviaan, haastattelujaan (kehityskeskusteluista) seka osallistunut kaiken maaliman kokouksiin liittyen maatalouteen.

Muuten taalla ollaan keskusteltu ihmisten kanssa maan politiikasta ja kurjuudesta. Banglataitoja myos koitettu kehittaa. Ja kaytiinhan me kutsusta yhdessa hindukodissakin vierailulla, joka oli aivan ihana vierailu! Lammin henki kodissa ja saippuakuplat sai lapset hihkumaan onnesta ja ihmetyksesta

16 paivaa ja mulla lahto. au. sattuu jo nyt. elama on.

TURVALLISESTI RANGPURISSA

No niin. Eilen jo paastiin liikkeelle Dhakassa, kaytiin immigratrion officessa jonottelemaassa pari tuntia etta sain allekirjoituksen maasta poistumislupaan maitse ja se jai sinne tee-se-pinoon odottamaan taas toista allekirjoitusta ja sen voi sitten myohemmin noutaa. No joo. Kaytiin myos vahan kaupungilla kiertelemassa, mutta kieltamatta siella oli vahan kirea tunnelma, aseistautuneet poliisit pysaytteli autoja ja riksoja ja kyseli mihin matka, kauppoja edelleen sulki jne. Paatettiin sitten tulla takasin tanne Rangpuriin nyt kun viela se on politiikan puolesta turvallista, perjantaina tietaa mihin suuntaan maa taas kaantyy... Tultiin tanaan Rangpuriin. Matkalla oli kaameet ruuhkat, siella oli kaksi bussia tormannyt pahasti toisiinsa ja kuulema 25 kuollut ja useita loukkaantunut. Kaameeta jalkea. me kuitenkin turvallisesti perilla. Opinnaytetta alettava huomenna takomaan oikeen huolella. Sekin nyt vahan epailyttaa - mita jos maan tilanne ajautuu perjantaina taas samaan niin taalta ei oo liikkumista mihinkaan - mites sitten saan haastattelut tehtya...??? noh, katsotaan ja toivotaan parasta...

Siella kuulema satanut ensilumi (ja sanna kuuntelee jo joululauluja....?) Voimia kaikille! Niin ja ma olen nyt jo ihan terve. IHANAA!