tiistai 12. toukokuuta 2009

RED ALERT UKKOSMYRSKYSSA

Ilta Calcutassa. Taas on pari paivaa vierahtanyt nopeasti. Eilinen paiva valkeni taasen kovin kuumana ja aurinkoisena ja normaalein rutiinein eteenpain. Aamupalatarjoilu makeaa teeta ja kekseja kera tuoreiden mangojen. Siita siitten Raoul suorittamaan harjoitteluaan nettikahvilaan ja mina kaivolle pumppaamaan vetta ja pyykkaamaan edellisen paivan hikia pois vaatteistamme Aparnan kanssa (han toki oman perheensa vaatteita). Jossain vaiheessa paatin menna seuraksi tietokoneiden aareen, katseltiin ekaa kertaa tietokoneelta ottamiamme valokuvia ja lahetettiin Annille tulevasta koulustamme ja lapsista kuvia Suomeen (kiitos Raoul!). Loin profiilin Intian rautateiden nettisivuille ja koitin ostaa junalippuja matkamme etenemista varten, siina kuitenkaan onnistumatta. Ystavani Laura kirjoitteli, etta Helsingissa yllattaen alkoi ukkostamaan! Raoul kirjoitteli takaisin etta pliis Laura kun olet nauttinu tarpeeksi salamoinnista, laheta se sade ja ukkonen tanne helpottamaan tahan helleaaltoon.

Lahdettiin Matunin kanssa ostamaan Raoulille omaa Panjabi-paitaa. Taivaalle alkoi akisti keraantymaan tummia pilvia ja alkoi tuulla kovaa ja kylmasti. Pian satoi rankasti ja ukkonen jyrisi ja salamoi taukoamatta! Naurettiin, etta KIITOS LAURA kun lahetit helpotuksen meille!! Siina sitten shoppailtiin Panjabi-paitoja loppujen lopuksi niin Raoulille, mulle kuin Leollekin (mun pieni kummipoika) ja hienoja saatiinkin! Salamointi ja sade vain jatkuivat ja odotettiin pitka tovi autoriksaa pienen katoksen alla valuvan veden kastellessa varpaita :). Ihanaa vilvoitusta kaameiden helteiden jalkeen! Autoriksamatka oli tunnelmallinen veden piiskatessa sisaan, aivan ihastuttavaa! Marketilta sitten viela vielakin romanttisempi polkupyorarikshamatka takaisin Matunin kotiin. Perilla laitoimme tietenkin uudet vaatteet paalle jotta kaikki niita paasi ihailemaan. Tasta sitten alkoikin intialaisten into hullutella ja paattivat pukea meidat intialaiseksi haapariksi :) eikun siis minulle talosta loytyva paras sari paalle kaikkine haahumuun kuuluvine horheloineen, koruineen ja huulipunineen (kuvitelkaa mut pinkin hopeisessa sarissa ja punakultaisessa hunnussa vaaranvarinen huulipuna huulilla, heh) ja Raoul sai olla uudessa Punjabi-asussaan. Siina sitten kikatettiin kaikki ja otettiin valokuvia. Illalla juhla-ateria: Chicken Curry of course!!

Tanaan paiva on ollut pilvinen jo aamusta. Pari tuntia satoi putkeen ja ilma alkaa kayda vallan viilean oloiseksi :) Hassua vetaa farkut jalkaan ja olla hikoilematta lainkaan! Nautitaan! Ehka tosin vain taman paivan...huomenna se aurinko varmasti loytaa raon paistaa. Monsuunikausi kun ei viela ole alkamassa, kuukauden paivat viela. Paasin tanaan ekan kerran Matunin moottoripyoran kyytiin (Raoul on ollut jo monesti). Oli kivaa puikkelehtia liikenteessa pyoran takana istuen viileasta tuulesta nauttien. Kaytiin katsomassa josko junalippuluukku olisi ollut auki, mutta eihan se nyt tietenkaan ollut. Paluumatkalla kaytiin leipomossa ostamassa kaikille herkkuja jokapaivaiseen teehetkeen. Massut taynna pasteijoita ja leivoksia lahdimme kylailemaan Matunin ystavien luokse, joilla on kattoterassilla oma "lintutarha". Raoul jutteli erivarisille papukaijan nakoisille linnuille ruosteisiin hakkeihin ja katseltiin laumaa kyyhkysia ja puluja pomppimassa katolla. Perhe oli kovin ylpea bisneksestaan. He myyvat lintuja ja myos kisaavat kyyhkyilla kilpailuissa "kuka-pulu-lentaa-kauiten-ilmassa". Enkat on kuulema jotain 20 tuntia. Siella oli kaksi valkoisen kyyhkyn munaa, josta jo kuului nokan koputusta kuorta vasten. Huomenna pitaisi kuoriutua. Lupasivat soittaa kun poikaset alkavat kuoriutua, niin juostaan paikalle katsomaan :).

Huomenna on Kalkutassa parlamettivaalit. Tanaan on jo ollut monet koulut ja tyopaikat suljettuna. "Red Alert"-tila (=punainen varoitus, eli varautumistila) kaupungissa on julistettu alkavaksi jo tanaan. Monessa kaupungissa ja kylassa on ollut vaalien alla ja vaalipaivana mellakoita ja jopa aseita kaytetty niin etta viattomia kuollut. Taman vuoksi varotoimet on otettu kayttoon. Jannaa paasta kokemaan intian aanestyspaiva nain Kalkutan "lahioasuinalueella". Mumbaissahan oltiin paikalla myos aanestyspaivana, mutta ei kylla huomattu mitaan joka olisi tasta kielinyt. Edessa ihanan viilea yo!! Ehkei tarvitse eden kattotuuletinta laittaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti