HIKIPISAROITA SIELLA TAALLA JA TUOLLA

Helletta piisaa meilla taalla Kalkutassa. Jos ei niin ihmehan tuo olisi, ollaan sentaan Intiassa kesakuussa. Alunperinhan pelkasin ihan tajuttamasti, etta pystytaanko me ylipaansa olemaan taalla lain. Sen takia ei oltu haluttu paluulentoa, etta voi karata pois maasta jos silta tuntuu. Varasuunnitelmana oli lahtea vaeltamaan kuukaudeksi Islantiin, mutta se haave jaapi toiseen kertaan toteutettavaksi, silla taalla hikoillaan ja on niin mukava olla hikinen ja likanen :).

Sundarbanille ei kuul hyvaa. Jain viime tekstissani siihen, kuinka viime viikolla riehunut myrsky, joka kuulema ylitti uutiskynnyksen myos siella Suomessa, teki tuhojaan Bengalinlahden rantakylissa. Mereen laskeva suolainen vesi nousi sykloonin mukana kylalaisten riisipelloille ja hajoitti taloja, rikkoi mutajoen uomia ja vaikeutti elamaa aika tavalla. Juomavesialueet saastuivat, alueella jyllaa jo ripulitaudit. Kasvisten viljelykset menivat pilalle, ruokaakin siis rajoitetusti tallessa. Pahin kaikista uhkakuvista on se, etta joen suolavesi kun lilluu nyt riisipelloilla, pilaa se pellon suolalla niin ettei se ole moneen vuoteen enaa kelvollinen riisinviljelyyn. Ja tamankun on se joka pitaa tama ihmiset hengissa - ainut elanto ja myos samalla ruoka moneksi kuukaudeksi tulee riisisadosta. Nyt kaikki on poissa. Alueella on vakavia poliittisia ongelmia. Kaksi puoletta jyraa aluetta - Congressi puolue ja kommunistit vastakkain. Sita on vaikea meikalaisen ymmartaa mita ne touhuaa... mutta jotenkin nain, etta kummankin puoleen vaki pyrkii kaikin tavoin saamaan kaiken avun ja onnen vaan omilleen, ihmisarvolla ja hadan maaralla ei nayta mitaan valia olevan. Paikalle saapunut hata-apu ohjautuu niille ketka on voimakkaita ja fiksuja, ei niille jotka todella ovat menettaneet ja tarvitsisivat apua. Ruokaa ja pressuja...

Aparnan kylassa meita ei paastetty juurikaan paria sataa metria pidemmalle talosta. Pelattiin, etta kuin meille kay kun ihmiset nakee meidat - turhautuneet ja hadassa olevat ihmiset oisivat voineet tehda vaikka mita meille. Valkoihoiset kuitenkin edustavat rahaa koyhyyden ja hadan keskella, siita ei mhinkaan paase. Kuitenkin nahtiin suolaveden peittamia riisipeltoja ja kuultiin kuinka koululla jarjestetyssa hata-apu-materiaalin jaossa ihmiset huusivat ja tappelivat materiaalista, kaikille kun sita ei riittanyt :(. Tahan ei Sundanbanin asukkien hata jaanyt, vaan toissayona taysikuun aikaan kun joen vesi nousi, murtuivat uomat uudelleen ja joki virtaa kyliin avoimena ja tuhoaa taloja ja asettaa isompia vesimassoja pelloille. Ainut toivo, ainakin oli, etta monsuunisateet on sopiva nrankat ja huuhtoo suolan pois mennessaan pelloilta. Nahtavaksi jaa kuinka kay... Kaikki kylat eivat kuitenkaan tuhoutuneet, kuten ei myoskaan meidan Ateswartala koulukyla.

Eilen kaytiin Raoulin toiveesta Kalkutan elaintarhassa hikoilemassa. En ikina maailmassa elamassani ole hikoillut niin paljon! Ihan tajutonta kun koko ajan valuu naamasta hikikarpaloita...ei auta kylmavesi aika aurinkosateenvarjo eika pyyhkiminen eika sitten mikaan. SIina sitten samalla katseltiin elaimia pienissa hakeissa. Suunnitelmissa oli kayda myos moikkaamassa Khidderporen slummiin lapsia viela kerran (se slummi jossa olin harjottelussa koulussa 9 vuotta sitten). Uhmattiin kuumuutta ja tiedettiin etta paansarkya illaksi luvassa. Tie jonka alta slummi joutui vaistymaan, oli melkein valmis. Uusi koulun paikka oli onneksi jo alueelta loytynyt, rakennustyotkin jo alkaneet. Vierailtiin valittamatta matunin kielloista laheisissa hylatyissa kerrostaloissa, joissa slummin asukkaita asusti valiaikaisesti. Matun oli kieltanyt meita menemasta sinne, koska siella asui myos kaikkia hylkioita ja juoppoja ja varkaita. Mentiin, koska mun lempilapsi Parul siella lapsineen asui ja han meidat kylaan kutsui. Heratettiin kylla huomiota kun aikamme siella hassutellessamme lahdimme kotia kohti, kaksi agressiivisen oloista naista tuli jotain meille huutamaan ja vaatimaan, onneksi ei yhteista kielta loytynyt ja asia jai sikseen... Mulla menikin siitten ilta migreenin kourissa ei-niin-mukavasti. Sammuin sarkyyni jo ennen illallista.

Raoul on Matunin kanssa touhunnut viimosia harkkajuttuja viimeset paivat. Nayttaa silta, etta kaikki tarvittavat harjottelutunnit tullut kaikesta huolimatta tayteen. Tosi hyva! On ollu Raoulille varmasti antoista kokea kaikki tama, mita Intian harjottelu kokonaisuudessaan on antanut. Meilla on siis vika paiva Kalkutassa. Sattuu sisalta jo nyt lahtea ja taita paasta itku huomeaamuna, niinkun aina taalta lahtiessa. Onneksi aina voi tulla takaisin. Pakkaamista. Toivottavasti viimeisen kerran Maman Chicken Currya. Ilta Kriketin World Cupin aaressa hopotellen.