torstai 29. syyskuuta 2005

VAUVATAYTEISTA ELAMAA VIETNAMISSA

Hei vaan kaikille! Taalla on arki jo astunut sen verran kuvaan ettei ihan joka paiva tule paivitettya tata sivua. Ja kun koneet tokkii vaikka valilla yrittaakin. Mutta tosiaan tama viikko ollaan Annan kanssa oltu synnytyssairaalassa ihmettelemassa maailmanmenoa. Ollaan pesty pienia vietnamilaisia vauvanraapaleita (nailla vauvelit painaa 2,5-3kg normaalisti) ja tanaan nahtiin elamamme ensimmaiset synnytykset. Kylla veti molemmat vahan hiljaisiksi, ei kuitenkaan pyorrytty niinkun oltiin ehka vahan ajateltu tekevamme. En kuitenkaan voi kuvitella etta Suomessa on ihan samanlainen meno synnytyksissa ja jalkeenkin kuin taalla. Koko ensi viikko ollaan synnarilla, joten eikohan noita tule nahtya lisaa, myos keisarinleikkauksia mennaan seuraamaan. Ei taalla juuri itse paase mitaan tekemaan, mutta se olikin tiedossa. Hurjan mielenkiintoista paasta kaikkea nakemaan kuitenkin.

Monet ovat kyselleet sielta etta miten taalla nakyy Vietnamin tulvat. Huessa ei mitenkaan, aurinko paistaa taydelta taivaalta. Ei ihan niin kovaa hikoilla kuin viikko sitten, kai tahan siis alkaa tottua? Me ollaan viikonloppu toissa ja alkuviikosta pidetaan vapaat, lahdetaan vahan etelempaan, Hoi An nimiseen kaupunkiin.

Mukavat viikonloput sinne!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti