Saavuttiin jalleen kahdentoista tunnin, talla kertaa kylla aivan ihanien vuoristomaisemien saatossa matkaamisen jalkeen pohjoisen pienen kylaan nimelta Khatkal. Siella laitettiin taasen teltta pystyyn, talla kertaa eraan guesthousen pihaan. Syotiin hyvin paitkan matkaamisen jalkeen. Uazilla on sitten niin mukava rytkyttaa etta :) seuraavassa linkissa on kuva moisesta ihastuksesta.
http://krylova.multimedia.ru/STORY/mongolia.files/image015.jpg
Samaisena illalla vasyneena alettiin kyselemaan heppatrekkia meille alkaen seuraavasta paivasta, jai vahan epaselvaksi etta paastaanko huomenna lahtemaan vai mita etta hah? mutta mentiin taysvasyneina telttaan uneen ja aamulla asiat oli selvinneet - lahdettaisiin kaksistaan oppaan (valtavan suloinen mongoolinainen Zula nimeltaan) kanssa kuudeksi paivaksi heppailemaan tuonne jonnekkin
. Syotiin aamupala ja pakattiin rinkat - ne nousi kantohevosen selkaan. ja me omiemme. Raoul sai uljaan tumman ruskean orin alleen ja mina komian vaalean ruskean orin. Matkaseurueessa oli siis nelja heppaa seka ma, Raoul ja Zula. Ekana paivana lahdettiin kohden valtavan suurta ja valtavan kirkasvetista jarvea halki metsien, pienia poluja pitkin kiivettiin metsarinteita niin etta valilla vallan jannitti meikalaista. Raoulhan siis osaa hallita hevosia, mina en juuri niinkaan, mutta sen verran nyt kuitenkin etta sain sen liikkumaan, pysahtymaan, kaantymaan, ravaamaan ja jopa laukkaamaan heh. Noin neljan tunnin ratsastuksen jalkeen laitettiin leiri pystyyn, juuri ennen sadetta. Saatiin kuulla etta jos sade jatkuu niin ei paasta vuoristoon ratsastamaan kuten oli toivottu, koska se on vaarallista hepoille liukastella marilla vuortenrinteilla, oltiin vahan pettyneita mutta ymmarrettiin kylla.Seuraavana paivana sitten jatkettiin matkaa. Takamus ja jostain syysta saariluut oli kipeita ratsastamisesta. Opas Zula ei puhunut muutamaa sanaa lukuunottamatta yhtaan englantia, mutta suloisesti se kovasti yritti
Ei siis oikeen tiedetty mita tuleman pitaa. Ratsasteltiin jarven rantaa pitkin ihastellen kasittamattoman kirkasta vetta, valilla pysahdellen poimimaan reppuun kauniita jarven kivia jotka oli muokkautunut ihanan sileiksi. Olen keraillyt kivia eri puolilta maailmaa merista ja jarvista - joku kaunis paiva niistaa koostuu osa mun omaa pienta suihkulahdetta. Meidan ihmeksemme kaannyttiin sina paivana pois jarven rannalta kohti metsaa. lahdettiin kipuamaan ensin loivasti kukkuloita ylos, lopuksi alkoi jo pelottamaan kun rinteet kavi jyrkemmaksi ja hevoset puuskuttamaan, mutta kun katsoi taakseen alkoi selvita - oltiin jo aika korkealla, takana nakyi kauniisti alhaalla siintava jarvi, jeee oltiin siis todellakin matkalla vuorille, mihin meidan ei ehka ollutkaan mahdollisuus paasta sateiden takia! Zula etsi hevosille, ja meille, jokea jonka laheisyyteen leiriytya, jotta saataisiin juodaksemme. Sellainen loppujen lopuksi loytyi ja laitettiin teltta upeaan paikkaan, yli 2km korkeuteen vuoren rinteelle. Leiri tehtyamme lahdettiin jalan kiipeamaan valloittamaan laheinen vuoren huippu. Sielta oli vielakin upeammat nakymat. puhalleltiin saippuakuplia. valokuvattiin. Yo oli vuorilla kylma. Zula tuli yolla meidan telttaan nukkumaan, kun niin paleli omassaan, meillakin oli nain lampimampi.Seuraavana, kolmantena, aamuna lahdettiin hepoilla ilman tavaroita korkeimman huipun suuntaan, joka oli 2960m korkea. Oli kylla haastavaa, valilla jopa tosi pelottavaa kiiveta hepoilla niin jyrkkia rinteita ylos varsinkin kun pudotuksen alas tuntui hurjilta jos horjahtaisi...mutta oli kylla upeaa! Vietettiin ihastelemassa maisemia jokunen tunti ja palattiin leiriin, syotiin nuotiosapuskat (oisko ollut taas nuudeleita ja tonnaria
) , laitettiin leiri kasaan ja lahdettiin alas vuorilta maan pinnalle jarven rantaan leiriytymaan taas usean tunnin hepparatsastelun jalkeen. Peseydyttiin, pyykattiin jarvessa. Nuotion aarella vietettiin iltaa, opettaen Zulalle englannin kielen sanoja, han taas meille mongoliaa. Sade uhakasi taas.Seuraavat paivat oli sita samaa - ratsastelua 4-5 tuntia paivassa, aurinkoa, sadetta, nuotiota, kauneutta, kipua, nuudeleita ja tonnaria, teehetkia. mongolialaisia turisteja, jopa silloin talloin lansimaalaisiakin. Nukuttiin vika yo jurtttaguesthousessa, johon tuli keskiyolla viisi mongoolituristia, jotka oalkovat kokkaamaan perinneruokia ja valvotti yomyohaan...sato vetta yli kymmenen tuntia putkeen. oli kuitenkin vika paiva jarven rannalla eika me oltu viela kayty siina uimassa, joten uhmattiin ja mentiin sateella - vesi oli ihan avantokylmaa, mutta kaytiinpahan!
Paluupaiva, eli kuuden paiva, oli hieman haikea, pitaisi jattaa Zula ja leirielama taakseen. Viimeisella pysahdyspaikalla ennen paluuta Khatkalin kylaan, natusteltuamme suklaatia menin ottamaan heppaani irti puusta nyorin paasta - tunsin aivan hirvean valtavan kivun reidessani - heppani oli puraissut minua ja lujaa
. Se sattu aivan valtavasti! Raoul ja Zula olivat tosi pahoillaan ja minulta kyyneleet valui kun sattu niin kamalasti. onni onnettomuudessa oli etta iho ei farkkujen alla ollut menny rikki, vaan ihos alle kasvoi valtava yli kammenen kokeinen veripaukama. Pelotti nousta hevosen selkaan ja jatkaa matkaa. ja sattui. ei auttanut kuin buranaa naamaan ja silmat vedesta markina jatkamaan matkaa. parin tunnion paasta kipu kavi siedettavaksi sarkylaakkeen ansiosta. Khatgalissa sanottiin heipat Zulalle ja hepoille ja otettiin oma jurtta johon kaminaan tulet ja relaamaan. syotiin hyvin. ja oltiin onnellisia ihanasta upeasta kuuden paivan heppatrekista, haaverista huolimatta. (nyt nelja paivaa pureman jalkeen mustelma on ihan kauhean nakoinen, mutta paranemaan pain.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti