maanantai 7. heinäkuuta 2008

AURINKOINEN MOSKVA

Tanaan sitten saatiinkin ihanan aurinkoinen paiva eilisen vastapainoksi! Sergei teki meille karttaan ihan meille suunnatun kavelyreitin, jota lahdimme uskollisesti puolilta paivin toteuttamaan. Oli kiva kavella ja ihmetella upeita kirkkoja, rakennuksia ja muuten vaan ihmisten vilistysta tassa hirmu isossa kaupungissa. taidetta puistossa. puluja puhelinlangoilla keikkumassa. Metroa osataan jo kayttaa tosi hienosti, hih. Punaisella torilla kaytiin ihastelemassa sipulikirkkoa, mutta Leninin moikkaaminen ja Kremlin paatettiin jattaa huomiseksi, kun hanna ja johannes tulee tanne. Huomenna on myos se suuri ja mahtava paiva kun hypataan Trans-Mongolian junaan jeee! Hanna ja Johannes tulevat siis reissuun mukaan kahdeksi viikoksi, mika on oikein hieno juttu - joukossa hauskuus tiivistyy, toivottavasti:)!

Sergeista piti kertoa, eli han oli toinen niista ihanista ihmisista, jotka puolitoista vuotta sitten auttoi mua selviamaan Moskovan sairaalassa, sielta siis tuttu. Han on ollut nytkin aivan mahtava - aamupuurot keitellyt ja asioita selvitellyt meille. Huomenna lupasi lahtea kuskiksi viemaan suomimatkaajia johonkin hienoon taidenayttelyyn vanhaan viinitehtaaseen. Nyt olisi edessa pakkailua ja teen juontia. Huomenna aamusella vastaan Hannaa Ja Johannesta juna-asemalle ja sitten meilla onkin koko paiva aikaa hengata yhdessa Moskovassa, illalla sitten lahtee juna kohti Mongoliaa. Kirjoitellaan sitten sielta. Sunnuntaina ollaan perilla.

rakkautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti