lauantai 30. syyskuuta 2006

MAASTA BENGALIEN

iltaa. mukava paiva takana taas. Eile Illalla siis kierreltiin katselemassa Durga Pujan temppeleita. Hindut joutuvat vahan hillitsemaan juhlamenojansa, koska kun ollaan muslimimaassa ja on Pyha-Ramadan kaynnissa, ei ole niin kovin soveliasta juhlia... eli mm. juhlapaikoilla musiikki joudutaan sammuttamaan ja juhlinta lopettamaan aina kun moskeijoidenjollotukset alkavat...

aamulla syotiin aamianen kahden norjalaistyton kanssa, jotka tanne tullut vahan samaan tyyliin kun mekin vaihtoon noin viikko sitten. ne oikein mukavia tyttosia. meidan asuinpaikan isanta alotti aamun kertomalla meille, etta kuulkaas tytot, paikallinen poliisi soitti hanelle aamulla ja kehoitti kertomaan meille etta emme saa menna mihinkaan pimeille ja syrjaisille kujille keskenamme, silla nyt kun ensi kuun alusta taalla tulee vaalien takia valiaikaishallitus valtaan, tekee kaksi valtapuoluetta kaikkensa toisen kukistamiseksi ja siten vahan levotonta taalla. Samaan syssyyn han kertoi meille, poliisin kertoneen etta jossain pohjoisen kylassa oli joku surmattu silpomalla viime yona. ja samaan hengenvetoon totesi kaiken taman olevan ihan yleista. ja niinhan se on, joka paiva tallaista saa lehdesta lukea. ja mielenosoituksia jotka karjistyy vakivaltaisiksi. Liikaa koyhyytta ja epatasa-arvoa. ihmiset on tyytymattomia. Valtio korruptoitunut eika tee kansalaistensa hyvaksi asioita. mita siis voi odottaa? Niin.

juu. kaytiin tutustumassa Rangpurin paikalliseen keskussairaalaan. Se oli kylla kokemus. jarkytys. vaikka Vietnamissa sairaalassa viime syksyna sen 3kk olinkin. silti. niin likasta. verta pitkin seinia. torakoita. niin paljon ihmisia. osa makasi likasilla lattioilla pyyhkeiden paalla kun sankyja ei ollut tarpeeksi. omaiset piti huolta potilaista. hoitajat ja laakarit istuivat kopeissaan, silla heidan tehtaviin kuuluu vaan laakkeidenjako tms. ei potilaan hoito silla tavalla kun meilla Suomessa. Happi-pisteita oli ihan vain siella taalla. Koitetaan, josko paastas vahan perusteellisemmalle kierrokselle viela.

Huomenna siis Kurigramiin Kaijan kanssa. Taalla on ihan toivottoman kuuma. suihkussa pitaa kayda 2-3 kertaa /paiva.

Olkaahan ihmisiksi siella! Haleja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti