sunnuntai 23. lokakuuta 2005

Hue, Featuring Malmin matkaaja

Matkaaja loysi siis tiensa Hueen jossa oli vastaanottokomitea juna-asemalla odottamassa. Pitkan kavelyn jalkeen loytyi myos hotelli jossa odotti portaita portaiden peraan. Sitten olikin jo suunniteltua ohjelmaa luvassa. Syomaan kantapaikkaan ja takaisin hotellille. Parvekkeella sitten vaihdettiin reissukuulumisia useampi tunti jonka jalkeen oli vuorossa jotakin mita oli odotettu pitkaan, karaoke. Muutaman ravintolan kautta loytyikin karaoke ravintoloita taynna oleva katu ja kaikki kiinni. Loysimme kuitenkin avoinna olevan ravintolan jossa oli Vietnamilainen bandi soittamassa. Bandin jalkeen alkoi iki-ihana 90-luvun teknojumputus joka sai oppaat riehaantumaan ihan taysin. Eihan siina matkaaja voi kuin pyorittaa paataan.

Tanaan olikin vuorossa kaupassa kayntia ja muuta kivaa, pyoran selassa tietenkin. Liikenne taalla on sentaan hieman inhimillisempaa kuin Hanoissa joten ei muuta kuin pyoran selkaan ja matkaan. Kolareilta valtyttiin ja tottakai alkoi satamaan vetta, onneksi oli vain pieni kuuro ja matka jatkui heti parin minuutin odottelun jalkeen. Tasta eteenpain ei matkaaja tieda mita on suunnitelmissa, mutta mukana mennaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti